Testasin, löytääkö Happn:illa seuraa

Olin työmatkalla Etelä-Euroopassa. Vapaa-aikaa oli vain yksi ilta ja jaoin majapaikan muiden kanssa. Yksityisyyden puutteen vuoksi en ollut alkanut säätää kaupunkiin treffejä. Iltapäivällä iski kuitenkin katumus: haluaisinko syödä yksin lämpimässä syysillassa. Niin latasin Happn- sovelluksen puhelimeen ja testasin, löytyykö sen avulla nopeasti treffiseuraa. Sovellus toimii niin, että se etsii hakukriteerien (ikä ja sukupuoli) mukaisia käyttäjiä, joiden puhelimet paikantuvat lähelle omaasi. Jos molemmat käyttäjät ilmaisevat kiinnostusta toisiinsa, voivat he alkaa chattailla.

Tunnissa olin löytänyt omalla alallani työskentelevän ikäiseni miehen. Sovimme tapaamisen keskustaan.

Söimme illallista turistiloukussa ja juttelimme töistä, kansantaloudesta ja deittailusta. Mies oli mukavan näköinen, tosin hän oli minua lyhyempi ja säilytti lompakkoaan vyölaukussa. Sivusimme illallisella mahdollisuutta jatkaa iltaa hänen luonaan, mutta olin liian väsynyt. Ja ehkä se vyölaukkukin vähän vaikutti. Seuraavana päivänä tapasin vielä aamupäivällä kahvilassa toisen miehen. Joimme vartissa kahvit ja oli hauskaa. Mihinkään enempään ei aikani olisi riittänyt, eikä ehkä kiinnostuskaan.

Joka tapauksessa Happn:in ansioksi voi sanoa nopeuden ja matalalla kynnyksellä tapahtuvat tapaamiset. Työmatkalaiselle kätevää on, että matchit ovat varmasti kaupungissa. Miinusta siitä, että pituutta ei tunnuta Happn:issa kerrottavan yhtä usein kun Tinderissä.

Deittailisitko tätä miestä?

Vaaleanruskea tukka, urheilullinen, fiksu, kiinnostunut heteroseksuaalisista suhteista. En ole vaihtamassa arkeani, mutta etsin seuraa ihaniin hetkiin…  Näin mies kuvailee itseään ilmoituksessaan netin pettämissivustolla. Kuva on kiva kasvokuva kesälomalta. Kasvot on sivuston käytännön mukaan blurrattu. Sitä en ihan ymmärrä. Eikö maksullisella sivustolla kävijät kaikki ole ihan samalla asialla? Miksi siellä pitää häveliäästi piilotella henkilöllisyyttään?

Ehdotus sivusuhteen hommaamisesta tuli minulta. Makoilimme ennen töihin lähtöä sängyssä ja minuun iski taas huono omatunto, etten halunnut seksiä. En halua kokea syyllisyyttä miehen seksittömästä elämästä.

Samana päivänä mies laati ilmoituksen. Sain vilkaista sitä. Pettämissivustokin kiinnosti. Muistan lehtien tuohtuneet lööpit, kun sellaiset lanseerattiin Suomessa nelisen vuotta sitten. Silloin ei asia juuri koskettanut. Elämässäni oli menossa vaihe, jossa oikeasti mietin, että koska ehtisin leikata kynteni. Niin kiireistä ja väsynyttä meno oli.  Ja koska aviokriisikin oli vasta tuloillaan, niin ajatus nettipettämisestä tuntui tosi kaukaiselta. Viimeksi olin miettinyt sivustoja, kun kuulin, että moraalisella motiivilla toimivat hakkerit olivat julkaisseet Ashley Madisonin käyttäjien tiedot. Se lähinnä nauratti. Ihan kuin jostain Sillan jaksosta.

Sivusto muistutti nettideittisivustoa (paitsi ärsyttävä kuvien blurraus). Seuraa hakevat naiset vaikuttivat normaaleilta ja heitä tuntui olevan aika paljon. Palvelussa olevia miehiä en päässyt mieheni tunnareilla katsomaan. Eikä nettideittailu tunnu muutenkaan ajankohtaiselta. Tinder kiinnostaa paljon enemmän. Olen jo pari vuotta ollut harmissani, ettei sitä keksitty silloin kun olin sinkku. Olisin varmasti tykännyt siitä. Miten mahtavaa, että parisuhteessa on nyt tilanne, että voin ehkä kokeillakin sitä.