Testasin, löytääkö Happn:illa seuraa

Olin työmatkalla Etelä-Euroopassa. Vapaa-aikaa oli vain yksi ilta ja jaoin majapaikan muiden kanssa. Yksityisyyden puutteen vuoksi en ollut alkanut säätää kaupunkiin treffejä. Iltapäivällä iski kuitenkin katumus: haluaisinko syödä yksin lämpimässä syysillassa. Niin latasin Happn- sovelluksen puhelimeen ja testasin, löytyykö sen avulla nopeasti treffiseuraa. Sovellus toimii niin, että se etsii hakukriteerien (ikä ja sukupuoli) mukaisia käyttäjiä, joiden puhelimet paikantuvat lähelle omaasi. Jos molemmat käyttäjät ilmaisevat kiinnostusta toisiinsa, voivat he alkaa chattailla.

Tunnissa olin löytänyt omalla alallani työskentelevän ikäiseni miehen. Sovimme tapaamisen keskustaan.

Söimme illallista turistiloukussa ja juttelimme töistä, kansantaloudesta ja deittailusta. Mies oli mukavan näköinen, tosin hän oli minua lyhyempi ja säilytti lompakkoaan vyölaukussa. Sivusimme illallisella mahdollisuutta jatkaa iltaa hänen luonaan, mutta olin liian väsynyt. Ja ehkä se vyölaukkukin vähän vaikutti. Seuraavana päivänä tapasin vielä aamupäivällä kahvilassa toisen miehen. Joimme vartissa kahvit ja oli hauskaa. Mihinkään enempään ei aikani olisi riittänyt, eikä ehkä kiinnostuskaan.

Joka tapauksessa Happn:in ansioksi voi sanoa nopeuden ja matalalla kynnyksellä tapahtuvat tapaamiset. Työmatkalaiselle kätevää on, että matchit ovat varmasti kaupungissa. Miinusta siitä, että pituutta ei tunnuta Happn:issa kerrottavan yhtä usein kun Tinderissä.

Deittailisitko tätä miestä?

Vaaleanruskea tukka, urheilullinen, fiksu, kiinnostunut heteroseksuaalisista suhteista. En ole vaihtamassa arkeani, mutta etsin seuraa ihaniin hetkiin…  Näin mies kuvailee itseään ilmoituksessaan netin pettämissivustolla. Kuva on kiva kasvokuva kesälomalta. Kasvot on sivuston käytännön mukaan blurrattu. Sitä en ihan ymmärrä. Eikö maksullisella sivustolla kävijät kaikki ole ihan samalla asialla? Miksi siellä pitää häveliäästi piilotella henkilöllisyyttään?

Ehdotus sivusuhteen hommaamisesta tuli minulta. Makoilimme ennen töihin lähtöä sängyssä ja minuun iski taas huono omatunto, etten halunnut seksiä. En halua kokea syyllisyyttä miehen seksittömästä elämästä.

Samana päivänä mies laati ilmoituksen. Sain vilkaista sitä. Pettämissivustokin kiinnosti. Muistan lehtien tuohtuneet lööpit, kun sellaiset lanseerattiin Suomessa nelisen vuotta sitten. Silloin ei asia juuri koskettanut. Elämässäni oli menossa vaihe, jossa oikeasti mietin, että koska ehtisin leikata kynteni. Niin kiireistä ja väsynyttä meno oli.  Ja koska aviokriisikin oli vasta tuloillaan, niin ajatus nettipettämisestä tuntui tosi kaukaiselta. Viimeksi olin miettinyt sivustoja, kun kuulin, että moraalisella motiivilla toimivat hakkerit olivat julkaisseet Ashley Madisonin käyttäjien tiedot. Se lähinnä nauratti. Ihan kuin jostain Sillan jaksosta.

Sivusto muistutti nettideittisivustoa (paitsi ärsyttävä kuvien blurraus). Seuraa hakevat naiset vaikuttivat normaaleilta ja heitä tuntui olevan aika paljon. Palvelussa olevia miehiä en päässyt mieheni tunnareilla katsomaan. Eikä nettideittailu tunnu muutenkaan ajankohtaiselta. Tinder kiinnostaa paljon enemmän. Olen jo pari vuotta ollut harmissani, ettei sitä keksitty silloin kun olin sinkku. Olisin varmasti tykännyt siitä. Miten mahtavaa, että parisuhteessa on nyt tilanne, että voin ehkä kokeillakin sitä.

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin

Kirjoitin jo aiemmin viikonlopusta jolloin nainen oli poissa ja kirjoitin hänelle kirjeen. Myös nainen kirjoitti viikonlopusta. Viikonloppua edeltäneet päivät olivat olleet kamalia, olin huonolla tuulella arjen aikataulujen vuoksi jotka työllistivät minua todella paljon naisen ollessa töissä iltamyöhään. Olin kannustanut naista ottamaan omaa aikaa ja olimme puhuneet avoimesta suhteesta. Kuitenkin kun yritin kysyä viikonlopun aikatauluista, en saanut vastausta. Olisin halunnut tietää edes aikooko hän olla yötä kotona tai milloin hän lähtee ja milloin palaa. Perjantaina nainen vain katosi. Nainen hoisi asian todella huonosti. En keksinyt muuta syytä kuin vieraan miehen miksi hän oli niin vaikeana viikonlopusta.

Kun nainen palasi sunnuntaina kotiin, annoin kirjeeni. Hän luki sen ja ensimmäiseksi taisimme jutella Tinder-treffeistäni. Keskustelun edetessä hän kertoi menneensä sänkyyn kesän aikana kahden miehen kanssa. Ensimmäinen tunteeni hänen sanottuaan sen, oli helpotus. Ajattelin että hyvä, hän pystyy sanomaan sen minulle. Olinhan ollut aika varma että hän vietti viikonlopun toisen miehen kanssa. Olin myös valmistautunut tunnustuksen aiheuttamiin tunteiseen. Olin kirjoittanut Tinderistä koska halusin avata keskustelua kertomalla teoista joiden ei yleisesti ajatella kuuluvan vakiintuneeseen parisuhteeseen, vaan joista olisi vaikea puhua. Koin onnistuneeni, sillä olimme saaneet avattua keskustelun vaikeista aiheista.

Jälkikäteen olen miettinyt paljon tuota aurinkoista sunnuntaita. Alunperin minun piti lähteä lapsen kanssa pois kaupungista. Tällöin en olisi edes tiennyt, että nainen ei olisi kotona. Olisin varmaan ajatellut että viikonloppuna hän tapaisi ystäviään, kävisi ehkä elokuvissa ja urheilemassa. Mutta ei minulla olisi ollut syytä epäillä tapaamista nuhjuisessa hotellihuoneessa. Olisin palannut lapsen kanssa sunnuntaina vanhaan parisuhteeseen, vanhoine ongelmineen ja puhumattomuuksineen.

Viikonlopun tapahtumien jälkeen se ei kuitenkaan ollut enää mahdollista, vanha ei voinut jatkua.

Ai, eikö meillä ollutkaan avoin suhde?

Alkukesästä tilanne alkoi käydä minusta kestämättömäksi. En oikeastaan ajatellut että parisuhteemme oli erityisen huono: emme riidelleet, halusimme samanlaista arkea, arvostimme toistemme näkemyksiä jne. Kun kuuntelin kaverien tilityksiä parisuhteistaan ja kummallisista riidoistaan, pidin meitä siihen verrattuna aika onnekkaina. Samaan aikaan olin kuolla tylsyyteen. Kotona oli järkyttävän ikävystyttävää. Lähinnä siellä jaettiin puuduttavia kotihommia: leikkaa sinä lapsen kynnet, niin minä ripustan pyykit. Mieluummin olisin melkein jäänyt työpaikalle tarkistamaan budjettilaskelmia, mutta aina ei kehdannut.

Melkein vielä hankalammalta tuntui silloin harvoin, kun oli miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Nytkö pitäisi jutella syvällisiä ja heittäytyä romanttiseksi. Mutta apua, sehän voisi edetä siihen, että pitäisi olla seksiä. Sekin, ettei ajatus huvittanut, aiheutti kamalan syyllisyyden.

Olin alkukesästä jo päättänyt mielessäni, että aloittaisin sivusuhteen jonkun kanssa. Outoa kyllä, en kokenut ajatuksesta edes morkkista. Halusin mielelläni pitää parisuhteeni, mutta se ei mitenkään riittänyt. Tarvitsin sivusuhteen selvitäkseni järjissäni.

En ikinä ehtinyt aloittaa sivusuhdetta. Moraalini tai omatuntoni ei sitä estänyt, vaan käytännön hankaluudet. Hyvää sivusuhdekandidaattia ei osunut kohdalle.

Sen sijaan minulla oli yhdenillanjuttu työmatkalla ulkomaisen kollegan kanssa. Päätin, etten tietenkään paljasta siitä miehelle. Mitä hyötyä kertoa jotain, josta miehelle tulisi paha mieli. Pidin epätodennäköisenä, että enää koskaan törmäisin kollegaan.

Yhdenillanjuttu ravisteli minua kuitenkin sen verran, että kun palasin työmatkalta, otin heti nähdessämme parisuhteemme puheeksi. Juttelimme parisuhdeterapiasta ja siitä, kokeilisimmeko erillään asumista. Sain jopa sanottua, että suhteemme seksittömyys ahdistaa minua, mutta vielä enemmän ahdistaa ajatus pakkoseksistä.

Mies tuli keskustelusta surulliseksi ja se tuntui kauhealta. Mutta urheasti jatkoimme parisuhteesta keskustelua.

Loppukesästä olimme päässeet pohdinnoissamme siihen pisteeseen, että kokeilisimme avointa suhdetta.

Käytännöllinen mies lähestyi asiaa googlaamalla heti, mitä internet tiesi kertoa aiheesta. Netistä löytyikin ihan järkeviä ohjeita siihen, millaisia sääntöjä avoimeen suhteeseen kannattaa laatia. Mielestämme me kävimme omamme läpi ja päädyimme seuraaviin:

  • ei sänkyyn yhteisten tuttujen kanssa
  • kondomia on käytettävä
  • sänkykumppanille pitää kertoa rehellisesti, että on naimisissa ja että suhde on avoin
  • sivusuhteet eivät saa mennä yhteisen ajan tai perhevelvoitteiden edelle

Minusta homma oli näillä puheilla selvä. Niinpä laitoin seuraavalla viikolla meilin vanhalle heilalleni, joka toisinaan kävi Helsingissä työmatkoilla. Sovimme tapaamisesta.

Myöhemmin selvisi, että mieheni mielestä keskustelu oli jäänyt kesken. Hänen mielestään emme olleet tehneet päätöstä avoimesta suhteesta. Mutta tämä selvisi vasta kun olin jo tavannut vanhan heilani.

Tinder-tunnustuksia

Nainen oli taannoin viikonlopun poissa, ja minulla oli aikaa miettiä parisuhdettamme omin päin samalla kun leikitin lasta. Olin mustasukkainen ja epävarma siitä, mitä nainen viikonlopun aikana tekee ja mitä hän yleensäkään haluaa. Siksi puolet päivästä meni pyörittämällä päässäni samaa ajatusta: “korjaantuvatkohan asiat vai pitäisikö minun katsoa itselleni asuntoa missä olisi lapsellekin huone”. Kun totesin, ettei saman ajatuskulun viidennellätoista läpikäynnilläkään tule suurta läpimurtoa tai uutta oivallusta, lähestyin omia tunteitani eri kulmasta.

Nainen oli sanonut pariterapiassa hyvin tärkeän asian: hän haluaisi jatkaa suhdetta kanssani. Se lause mielessäni käänsin ajatukset naisesta itseeni: mitä minä haluaisin, miten minä olen toiminut, mitkä ovat minun ongelmiani, jotka painavat mieltäni ja varjostavat suhdettamme. Päätin, että illalla lapsen nukahdettua kirjoitan kirjeen, jossa kerron asioita jotka minun olisi pitänyt kertoa kauan sitten: miltä suhteemme tuntuu, miten olen käynyt työmatkoillani Tinder-treffeillä kertomatta mitään ja miten mielestäni olimme jättäneet vaikeammat keskustelut siitä, millainen suhteemme voisi olla, kesken. En yrittänyt vuodattaa kaikkea kerralla, seksielämämme olisi tärkeä aihe, mutta päätin palata siihen myöhemmin. Niin teinkin, ja lupaan palata siihen vielä täällä blogissakin myöhemmin.

Hyppy pois kehää kiertävistä ajatuksista, ja se, että minulla oli nyt suunnitelma mitä tehdä, helpotti heti oloani. Kaivoin tietokoneen esiin lapsen nukahdettua. Käsin kirjoitettu kirje olisi ollut tietysti hienompi, mutta epäilin että ajatusten paperille saaminen vaatisi työtä ja paljon tekstin muokkaamista. Ei se sitten vaatinutkaan, asiat olivat päässäni valmiina ja olin niitä kyllä miettinyt niin samana päivänä kuin jo kauan aiemmin. Kerroin asioista, mitkä koin ongelmiksi suhteessamme. Kerroin, että olin matkoilla ollessani asentanut Tinderin ja swaippaillut joka suuntaan, chattaillyt naisten kanssa ja päätynyt treffeillekin. Se oli jännittävää ja tuntui mukavalta, että joku vieras nainen kehuu komeaksi ja kiinnostavaksi. Treffeillä ei tapahtunut mitään drinkkejä paheellisempaa, mutta jos tilanne olisi ajautunut makuuhuoneen suuntaan, sinne olisi varmaan päädytty. Olin jokseenkin varma, ettei nainen suuttuisi paljastuksestani, mutta ajattelin, että Tinder-käyttöni oli asia joka pitää kertoa, jos suhteemme perustuisi avoimuuteen.

Kirjoitin myös avoimesta suhteesta, mistä olimme keskustelleet aikaisemmin, mutta jättäneet mielestäni keskustelun kesken. Miten olin aikonut jatkaa keskustelua ennen erästä omaa matkaani, mutta tuntenut sen niin tarkoitushakuiseksi, etten kehdannut ottaa asiaa puheeksi.

Kirjeen kirjoitettuani oloni oli kuin uudelleensyntynyt. Ahdistuksen sijaan tunsin jännitystä ja kärsimättömyyttä antaa kirje naiselle ja kuulla, mitä ajatuksia se herättäisi.

Palattuaan nainen luki kirjeen. Tinder-tunnustus yllätti hänet, reaktiona oli todeta, että reipasta toimintaa ja moitteiden tai mustasukkaisuuden sijaan hän oli utelias mitä oli tapahtunut. Kirje johti hyvään, avoimeen keskusteluun. Nainenkin kertoi asioita joista emme olleet puhuneet aikaisemmin. Nyt oli syntynyt yhteys jota jo terapeutilta olimme lähteneet hakemaan.

Olisiko säännöllinen seikkailuaika ratkaisu?

Viihde syrjii parisuhteita. Se on outoa, koska maailmanhistorian jokaisen romanttisen komedian idea on, että syntyy pariskunta. Miksi emme saa katsella, miten he parisuhteistaan selviävät? (Hauska poikkeus on Ennen keskiyötä.)

iTunesista löytyi yksi leffa 5 to 7, joka käsitteli avointa suhdetta. Koska kenenkään ei kannata tuhlata puoltatoista tuntia elämästään 5 to 7:lle, voin hyvin paljastaa mitä leffassa tapahtuu. Nuori mies näkee kadulla tupakoivan kauniin naisen (yli-inhimillisen ihana Bérénice Marlohe) ja rakastuu. Nainen on varattu, mutta hänellä on miehensä kanssa diili, että he ovat arkisin kello 17 ja 19 välillä vapaita tapailemaan muita. Nuori mies ja nainen aloittavat tällaisen alkuiltasuhteen, mutta kehnostihan siinä lopulta käy. Tarinaa ryydittävät rautalangasta väännetyt moraaliset pohdinnat avoimen suhteen vaikeuksista ja pohjavireenä ajatus, että jokaisella ihmisellä kuitenkin on se ainoa oikea.

Harmittaa, että leffa on niin tylsä. Se on nimittäin ainoa muistamani avoimia suhteita käsittelevä leffa tai tv-sarja. Luulisi aiheesta irtoavan enemmänkin.

Leffassa ihana Bérénice Marlohe selittää, että ajankohta kello 17 ja 19 välillä on valikoitunut, koska se on aika, jolloin kukaan ei kuitenkaan oikein tiedä, missä olet.

Ajatus siitä, että arki-illassa on kaksi tuntia vapaata seikkailuaikaa on ihan hauska. Mutta kun itse elää kunnallisen varhaiskasvatuksen, Pikku Kakkosen ja iltaruoan valmistelujen tahdissa, niin tietää kyllä aika hyvin, missä alkuiltaisin on…