Kriittinen lähiluku Trendin mikropettämis-jutusta

Viehättävän työkaverin Instagram-kuvista tykkääminen voi olla portti kauheuksiin. Tätä en tietäisi, jos en olisi lukenut tuoreen Trendi-lehden juttua mikropettämisestä.

Mikropettäminen on uusi termi, joka tarkoittaa neuroottista versiota siitä, mitä joskus on sanottu henkiseksi pettämiseksi. Idea on, että käyttäydytään tavoilla, jotka ovat varatun ihmisen kohdalla epäilyttäviä.

Trendin jutussa minua ärsyttää melkein kaikki. Tässä päällimmäiset:

Jutussa kerrotaan, että mikropettäjä koettelee parisuhteessa sovittuja uskollisuuden rajoja. Ongelmahan on, että aniharva pari sopii mitään. Yhdellä ihmisellä pettämisen raja menee tukan letityksessä (kuten telkkarin Vieraissa-sarjan Harrilla) ja toisella yhdynnässä, Mutta näistä rajoista ei puhuta, oletetaan vain.

Väestöliiton mukaan (heidän asiantuntijaansa on tietenkin haastateltu mikropettämisjuttuun) kyse on siitä, että ihmiset tarvitsevat turvallisia rajoja. ”Siihen liittyy tiettyjä sopimuksia. Jos niitä rikkoo, se haavoittaa kiintymyssuhdetta”, asiantuntija sanoo.

Hän ei kerro, mihin pohjaa varmuus siitä, että meillä olisi niin suuri tarve turvallisille rajoille. Voi ollakin. Toisaalta tilastojen valossa moni pettää. (Mitään supervarmaa tilastotietoa pettämisestä on vaikea saaada, kun pettämisen raja voi olla niin erilainen ja aiheesta voi olla myös houkutus valehdella, mutta Väestöliiton FINSEX-tutkimuksen mukaan 30% naisista ja 39% miehistä on joskus solminut ulkopuolisia tai rinnakkaisia suhteita.) Koska Väestöliitto usein julkisuudessa pönkittää yksiavioisuuden vaatimusta, niin minulla on fiilis, että ajatus turvallisten rajojen autuudesta pohjaa lähinnä järjestön arvoihin.

Mikropettämis-varoitteluun liittyy myös sosiaalisen median paheksunta. ”Helpottaahan se yhteydenpitoa ihastuksiin, eksiin ja jopa tuntemattomiin.”

Sitten pitäisi vaan tajuta, että mitä pahaa on pitää yhteyttä ihastuksiin, eksiin ja jopa tuntemattomiin?

Se, että jonkun toisen Instagram-kuvien tykkääminen haavoittaisi kiintymyssuhdetta, kuulostaa oudolta. Kai nyt pariutuneella ihmiselläkin on oikeus kommunikoida vapaasti ja lähettää sydämiä ilman että kumppani traumatisoituu siitä?

Väestöliiton asiantuntijan väite, että suhde, jossa ei ole mitään rajoja, ei ole enää oikein suhdekaan, on moralisoiva. Ei ystävyyssuhteissakaan ole erityisiä rajoja ja silti ne ovat suhteita, usein jopa helpompia ja toimivampia kun parisuhteet. Parisuhteen mystifiointi ei palvele ihmisiä, vaan johtaa vaan suhteiden kontrollointiin erilaisilla säännöillä. Koska pitkissä suhteissa ihmiset tuntevat monenlaisia asioita, tutustuvat erilaisiin ihmisiin ja joskus myös ihastuvat heihin, näitä sääntöjä rikotaan. Se ei liity välttämättä mitenkään kumppaniin, vaan siihen, että maailmassa on monia ihastuttavia ihmisiä.

Eniten vastustan mikropettämisen kyttäämisessä sitä ajatusta, että pariutuneen ihmisen kaikki toiminta liittyisi hänen kumppaniinsa. Trendin jutussakin sanotaan, että jos ihastuu, pitää miettiä, miten oma suhde voi. Samoin, jos flirttailee muille, voi se johtua siitä, ettei saa kumppanilta huomiota.

Ajatus siitä, että ihminen, jolla on toimiva suhde ei voisi ihastua muihin on höpöhöpöä! Minä voin helposti ihastua vaikka puoleen tusinaan ihmisiä, eikä se tarkoita, että meillä olisi miehen kanssa joku ongelma. Ja toisaalta, silloin aikanaan, kun oli meillä oli ongelma ja meni huonosti, en ollut ihastunut muihin, ainoastaan ahdistunut.

Maailmassa on valtavia ongelmia, esimerkiksi se, että kolmannes luonnosta meinaa tuhoutua, kuten luontopaneeli juuri varoitti. Ihmissuhteissakin on kauheita ongelmia, kuten että Suomessa kuolee vuodessa noin 20 naista kumppaninsa tappamina.

Se, että ihminen flirttailee somessa entisen lomaheilan kanssa, ei ole oikea ongelma.

Mikropettämisestä puhuminen on suhteen mikromanageerausta. Yritetään kontrolloida kaikkea ja kuvitellaan, että kaikki pariutuneen ihmisen elämässä pyörisi kumppanin ympärillä.

Mikropettämisen rajaa voisi alkaa vetää vaikka mihin: voihan kumppania harmittaa vaikka se, että nauran itseni kipeäksi kollegoiden kanssa lounaalla. Onko sekin häneltä pois? Tai jos istun megakomean miehen viereen bussissa ja hekumoin sillä, että reitemme ovat vastakkain..

Trendin jutussa ihanaa on seksuaaliterapeutti Elina Tanskasen huomio siitä, että yksi kumppani ei voi olla kenellekään kaikkea. On  hyvä, että on muutakin sosiaalista elämää, muitakin luottamuksellisia suhteita, joissa voi saada ymmärrystä.

 

PS. Pahoittelut kaikille, jotka seuraavat blogia, koska haluavat lukea vereviä tarinoita meidän rakkauselämästämme ja törmäävätkin pelkkään mediakritiikkiin.

 

 

 

Pitkästä aikaa onnistuneet treffit

”Voiko kylähullulla olla noin kaunis kashmirinen ulsteri?”, pohdin kun treffeistä oli kulunut kymmenen minuuttia ja treffikumppani oli vihjannut, että pyramidit olivat ehkä avaruusolioiden rakentamia.

Päätin vaihtaa puheenaihetta. Treffikumppanilla oli kuitenkin kiva harmaantuva kihara tukka ponnarilla ja hän oli sosiaalisesti taitava. Sellaista epäujoa ihmistyyppiä, joka ei käännä katsettaan ensin, jos häntä katsoo silmiin. Tinderissä olin valinnut hänet pituuden vuoksi. Ja myös siksi, että hän oli kirjoittanut nimeni oikein. On nihkein mahdollinen alku chattailulle, kun tervehdyksessä on väärin kirjoitettu nimi.

Lisäksi treffikumppani oli chattaillessa ollut kohtelias ja vastannut viesteihin, mutta ei itse missään vaiheessa ehdottanut tapaamista. Huomasin, että minulle sopii paremmin sellainen dynamiikka, jossa minä saan tehdä aloitteen, liika innokkuus saa minut vain pakittamaan. Pahinta on jatkuva whatsapp-viesti-tykitys ja närkästys jos en rivakasti vastaa niihin.

Kävelimme pimenevässä keskieurooppalaisessa kaupungissa, kävimme alkudrinkeillä ja ilalllisella todella kivassa pienessä ravintolassa, johon seuralaiseni oli varannut pöydän.

En ollut treffeistä etukäteen erityisen innoissani. Kymmeneen kuukauteen eivät Tinder-treffit  olleet tuntuneet miltään. En jaksanut edes vastata flirttaileviin chat-viesteihin. Se masensi, koska aluksi treffailu oli ollut niin jännittävää.

Olin jo kuukausia ollut tyytymätön. Edellisen vuoden seksielämämme oli miehen kanssa jatkuvasti kehittynyt, treffeillä oli hauskaa ja sain uusia oivalluksia siitä, mikä minua kiihotti. Viime aikoina ei kiihottanut tai edes kiinnostanut juuri mikään.

Kunnes ennen tätä työmatkaani likesin Tinderissä lentokapteenia (jep jep, niin varmaan), joka halusi dominoida. En erityisemmin miettinyt valintaani, mutta kun hän lähetti ensimmäisen viestin, tapahtui jotain. Ensimmäistä kertaa kuukausiin chattailu tuntui joltain.

Lentokapteeni oli kuitenkin työmatkalla, emmekä nähneet. Sen sijaan olin sopinut treffit tämän pitkän ja hyvinpukeutuvan salaliittoteoreetikon kanssa.

Treffit olivat onnistuneimmat Tinder-treffini tähän saakka. Treffikumppani ei ollut  kylähullu (varoin tosin johdattamasta keskustelua uudelleen pyramidien suuntaan) vaan kivaa seuraa. Hänelle oli itsestäänselvää käyttää kondomia.

Treffit onnistuivat siinä hankalassa lajissa, että oli sen verran läheistä ja luottamuksellista, että seksi oli hyvää, mutta ilman mitään romanttisia viboja tai lammasmaisia katseita, jotka saisivat minut ahdistumaan. (Niin kävi alkuvuodesta treffikumppanin kanssa.)

Treffikumppani ei kysellyt mitään perheestäni, ihmetellyt avointa suhdetta, tai spekuloinut tapaammeko vielä joskus. Sitä kun ei mitenkään voi tietää.

 

Onko jotain, mitä vieraissa ei saa tehdä?

Onko suuteleminen ok?, kysyi yksi satunnainen deitti minulta, kun olimme sopimassa tapaamista. Ilmeisesti hänkin oli katsonut liikaa Pretty Womania, jossa prostituoitu Vivian ei suutele asiakkaitaan suulle. En tiedä, mistä hän muuten keksi rajoitteen.

Minusta suhteen ulkopuolella voi mainiosti suudella suulle. Tekniset rajoitukset tuntuvat muutenkin keinotekoisilta. Saa nukkua yötä yhdessä, saa tavata toisenkin kerran, jos huvittaa, saa viestitellä, saa ryhtyä Facebook-kaveriksi…Minulla ei ole mitään tarvetta rajoittaa miestä. Jos mies johonkin hoitoonsa rakastuu, niin kyllä se tapahtuu, vaikka meillä olisi mitä sääntöjä.

Emme vaihda kovin yksityiskohtaisia raportteja suhteen ulkopuolisista tapaamisista. Se ei kiihota meitä (tai okei, joskus ihan vähän). Ainoa toiveeni on, että minulle kerrotaan, missä mennään henkisesti, mitä mies milta naisilta hakee, keitä mies tapaa ja ennen kaikkea, mitä hän ajattelee meidän suhteestamme.

Uskon, että hyvinkin tarkoitusperin ajateltu itsesensuuri on parisuhteellemme huomattavasti tuhoisampaa kuin totuus.

Eilen olin hetken yksin kotona. Niin taisi olla myös satunnainen deittini (se sama suutelusta kysyjä), koska hän lähetti kuvaviestin, jossa hyväili itseään. Päädyimme puhelinsekstaamaan.

En ole varma, onko videopuheluseksi erityisesti juttuni. Mutta on hauskaa, että sellaista voi kokeilla. Ajatus siitä kiehtoisi minua todennäköisesti huomattavasti enemmän, jos se olisi rajattu avoimen suhteen ulkopuolella. Kerroin miehellekin puhelusta.

Romanttista viestittelyä

”Saat minut tuntemaan oloni prinsessaksi”, kirjoitti vieras nainen miehelle. Viesti koski deitin parin kuukauden päähän sijoittuvaa vierailua Suomessa. Mies oli luvannut varata heille hotellin.

Viesti huvitti ja herätti ajatuksia. Huvitus liittyi viestin flirttailevuuteen. Omilla Tinder-treffeilläkin osa hauskuudesta on juuri viestittely. Itse hymyilin puolipäivää viestille, joka saapui sen jälkeen, kun jätin viime seikkailun taakseni ja sen kertainen deittini oli palannut tyttöystävänsä kainaloon:

”Thinking of you.
Thinking of you.
Thinking of you.
Thinking of you.
Thinking of you.”

Puhumme miehen kanssa kivasti toisillemme ja viljellemme jopa sydämiä viesteissä, mutta tuntuu kyllä melko kaukaiselta tehostaa viestiä toistolla tai viitata prinsessoihin, kun on oltu yhdessä melkein kymmenen vuotta. Minulle  sopii aivan hyvin, että mies saa romanttisia viestejä toiselta. Se voisi ärsyttää, jos tiiviistä viestittelystä ei kerrottaisi minulle. Tällä hetkellä lähinnä kiinnostaa, kuinka pitkään mies ulkomaalaisen deittinsä kanssa jaksaa viestitellä tapaamisten välissä. Oma kiinnostukseni lopahtaa yleensä parissa päivässä. Kenenkään kanssa en ole alkanut Facebook-kaveriksi tai Instagram-seuraajaksi.

Prinsessaviesti herätti myös ajatuksia meidän parisuhteestamme. Treffeillä on ollut kiinnostavaa nähdä itsensä vieraiden silmin. On jännittävää yrittää tehdä vaikutus uuteen ihmiseen. On hauskaa seuraavana aamuna kuulla, mitä deitti ajatteli illastamme ja minusta.

Samalla tässä näkee puolison uusin silmin hänen deittiensä kautta. Olen yhteisten vuosien aikana niin hemmoteltu sillä, että mies buukkaa ihanan hotellin, varaa teatteriliput ja ravintolapöydät, ostaa merkkipäivinä vaatteita ja koruja, tuo pyytämättä kaupasta lempiruokiani ja avaa ovet, etten suoraan sanoen kiinnitä asiaan huomiota. Deittien kautta huomaan, että nämä nk. saavutetut edut on oikeasti miehessä aika ihastuttavia piirteitä.