Onko avoin suhde seksin perässä juoksemista?

Saamme tavata muita, mutta käytännössä elämme 95 prosenttisesti ihan perinteisesti. Käymme kahdestaan treffeillä, jos saamme lapsenvahdin, käymme perheenä Lintsillä ja uimassa, grillaamme kavereiden kanssa ja suunnittelemme lomamatkoja.

Avoimen suhteemme yksi tekijä on kuitenkin mahdollisuus aktiivisesti hakea muuta seuraa. Nettikommenttien perusteella vaikuttaa, että toinen avoin järjestely on sellainen, missä on lupa lähteä, vaikka juhlista kiinnostavan tyypin luo yöksi, mutta aktiivista hakua ei saa harrastaa. Monilla tuntuu olevan myös sääntönä, ettei pokaa saa tavata toiste. Meillä on vain vähäinen tarve säännöille. Kirjoitin säännöistämme täällä.

Olemme avoimen suhteen aikana käyneet keskimäärin harvemmin kuin kerran kuukaudessa treffeillä muiden kanssa. Minun tahtini on ollut noin joka toinen kuukausi, miehen ehkä vähän tiheämpi. Minun kohdalleni on osunut vain kaksi tyyppiä, joita olen halunnut nähdä useammin kuin kerran (varattu kauppamatkustaja ja ihastus). Mies on ollut yhtä vaihtelunhaluinen.

Muistan, että vuosi sitten näihin aikoihin olin melankolinen. Avoimen suhteen alkuhuuma oli laantunut, enkä tiennyt mitä haluaisin. Yhdenillanjutut eivät tyydyttäneet ja treffikumppaneita, jotka kolahtivat oli vaikea löytää. Kismitti, että olisin teoriassa saanut tehdä mitä vaan, mutten oikein edes tiennyt, mitä halusin tehdä.

Tilanne on pääosin sama, mutta fiilikseni eri. Nyt lasini on puolitäynnä: Nautin arjesta ja lomasta miehen kanssa, eikä hinku treffeille ole akuutti. Jos joku tyyppi yllättäen natsaisi, voin mennä hänen kanssaan sänkyyn. Se tuo elämääni sellaista vapautta, joka tuntuu tärkeältä. Ajatus siitä, että kaikki parisuhteen ulkopuoliset haluni olisivat kiellettyjä tai uhka yhteiselollemme tuntuu karmean tukahduttavalta. Minun on vaikea ymmärtää, että valtaosa pareista haluaa yksiavioisuuden kahleen suhteeseensa.

Minulla ei ole edes pakottavaa tarvetta juuri nyt keksiä mitä sängyssä haluan. Luotan siihen, että vaisto vie minua oikeaan suuntaan. Tähänkin asti on kohdalle säännöllisesti osunut erinomaisia seksikokemksia, eiköhän niitä osu jatkossakin.

Seksi ei ole aina hyvää, niin kuin ei pizzakaan

Takavuosina oli sellainen ärsyttävä hokema, että seksi on kuin pizzaa. Huonokin versio siitä on hyvää. En tiedä, kenelle hokeman tekijänoikeudet kuuluvat. Internetin mukaan sekä näyttelijä Mel Brooks että Sharon Stone olisivat lohkaisseet, että ”Sex is like pizza. Even if it’s done bad, it’s still good.”

Myös leffassa Threesome (1994) on repliikki ”Sex is kinda like pizza. When it’s bad, it’s still pretty good.”

Olen vahvasti eri mieltä. Pizza voi helposti olla kehnoa ja seksi vasta voikin. Kummastakaan minä en kiinnostu, ellei se ole erinomaista.

Tajuan, ettei kai kukaan suoranaisesti hae huonoa seksiä, mutta esimerkiksi Hesarin juhannuksena julkaistussa orgasmikyselyssä selvisi, että osa ihmisistä innostuu seksistä  helposti, laadusta viis. Esim. 74-vuotias nainen kirjoitti olleensa kymmenen vuotta saman miesystävän kanssa.

Näin Hesari kirjoittaa: Kun kysytään, mikä naista kiihottaa, hän nostaa esiin yhdessä puuhailun. ”Esim. ruoan valmistaminen yhdessä, ruokailu, ehkä lasi viiniä, lenkki jne. Haluan kokea tunteen, että olisi kiva mennä sänkyyn, ja voin sitä jopa ehdottaa hänelle. Jos on ollut pidemmän aikaa ilman läheisyyttä, halu läheisyyteen on voimakkaampi ja orgasmin saa helposti.”

Hän osuu vastauksessaan aivan ongelman ytimeen, keskittymiseen:

”Minusta on tärkeää heittäytyä täysin sydämin rakasteluun ja unohtaa kaikki muut asiat mielestään. On hyvä järjestää olosuhteet sellaisiksi, että ympäristö ei häiritse, puhelimet hiljaisiksi yms.”

Kadehdin daamin mutkatonta kykyä heittäytyä lihan iloihin. Minullekin seksi on sillä tavoin helppoa, etten ole estoinen tai ujo ja saan useimmiten orgasmin, jos mies hyväilee tai nuolee minua. Mutta minun on vaikea motivoitua seksiin, ellei ole syytä olettaa, että se on tosi kivaa. Pelkkä yhdessä kokkailu tai puhelimen hiljentäminen ei vielä auta yhtään. Laukeaminenkaan ei motivoi. Sen hoidan mieluummin itsetyydytyksellä kuin ihan kivalla seksillä.

Suhtaudun samalla tavalla ruokaan. Olen mieluummin ilman, tai korvaan lounaan pelkällä jugurtilla jä pähkinöillä kun syön jotain yhdentekevää. Tällainen nirsoilu tarkoittaa, ettei minulla ole niin paljon seksiä kun haluaisin.

Hyvää pizzaa löytyy Helsingistä huomattavasti helpommin kuin kiinnostavia satunnaiskumppaneita.

Seksin kohtaanto-ongelma

Esther Perelin kirja Mating in Captivity on täynnä esimerkkejä siitä, miten vaikea yhdistelmä on pysyvä parisuhde ja kiihkeä seksi. Hänen vastaanotolla tapaamansa ihmiset sanovat, että rakastavat puolisoaan liikaa kyetäkseen estottomaan seksiin, arvelevat, etteivät heidän puolisonsa ole kiinnostuneita seksileikeistä, tai ehkä seksistä enää lainkaan, pusuttelevat ja silittelevät toisiaan kuin lapsia.

Tästä kohtaanto-ongelmasta kannattaisi puhua enemmän. Ongelman juurisyy ei nimittäin ratkea iltapäivälehtien ”hanki sukkanauhat”-vinkeillä. Meidän seksittömien vuosiemme aikana mies oli päätellyt, etten ollut enää kiinnostunut seksistä. Minä tiesin, että olin, mutta en halunnut sellaista seksiä kuin mihin kotona ylsimme. Parisuhde oli seksin edessä.

Minä arvelin, että mies halusi seksiä, mutta koska seksivelvoite ahdisti, en oikeastaan ikinä miettinyt, millaista seksiä ja kenen kanssa mies halusi. Ehkä luulin, että hän syttyi siitä, että silitteli kättäni. Myöhemmin olen tajunnut, että se oli varovainen yritys tsekata, olisinko lainkaan kiinnostunut fyysisestä kontaktista.

Kun kaksi ihmistä tapaa, heillä molemmilla on oma seksuaalisuutensa ja mieltymykset. Siltä osin, kun mieltymykset ovat yhteneväiset, niitä pääsee toteuttamaan parisuhteessa. Varsinkin seurustelusuhteideni alussa, minua on kiinnostanut tosi paljon toisen mieltymykset. Kun seurustelu vakiintuu, nousee kynnys kertoa varsinkin erikoisemmista haluista. Myöskään toisen mieltymyksistä ei jaksa kysellä. Olen varmaan luullut tuntevani kumppanini niin läpikotaisin, ettei mitään keskusteltavaa enää ole.

Jossain vaiheessa suhde on tilanteessa, jossa ei enää jaksa jutella mitään. Ei ole motivaatiota antaa itsestään niin paljon, eivätkä toisen mielipiteet enää oikeastaan kiinnosta.

Elin vuosia harhassa, että jos parisuhde on muuten kyllin hyvä, niin myös seksuaaliset mieltymykset maagisesti solahtaisivat samoiksi. Se on ihan höpöhöpöä. Seksi ja käsitys hyvästä yhteisestä arjesta kulkevat ihan omilla janoillaan. Se, että kotitöiden reilu jako toisi vipinää vällyihin on outo klikkiotsikko-väite.

Parisuhteessa on liuta asioita, jotka joko natsaavat tai eivät: toiveet yhdessä vietetystä ajasta, lasten kasvatus, huumori, ruokamieltymykset, matkamieltymykset, seurallisuus, siisteysnormi, rahankäyttö…  Miehellä ja minulla melkein kaikki osuu yksiin. Kummankaan ei tarvitse tehdä kohtuuttomia kompromisseja ja nautimme samoista jutuista. Mutta ei hyvä suhde saa minua nauttimaan hulluna kauhuleffoista tai ostereistakaan, vaikka mies niistä tykkäisi. Hyvässäkin suhteessa ihmisellä voi olla omia preferenssejä, ja se pätee myös seksiin.

Mitä voi tehdä mieltymyksille siltä osin, kun ne eivät kohtaa? Siihen nähden, kuinka paljon seksistä mediassa puhutaan, on aihe alikäsitelty. Olen joskus maininnut terapeutille haluttomuuteni ja hän kehotti minua tekemään kompromissin, niitähän parisuhteessa tulee eteen muutenkin.

Minusta seksissä on vaikea tehdä kompromisseja. Ruumiillinen koskemattomuus ja suostumuksellisuus ovat minulle pyhiä asioita. Seksi on leikkiä ja hauskuutta. Miksi ihmeessä sellaista pitäisi tehdä vastentahtoisesti? Kompromissi on muutenkin hankala: jos puoliso haluaa joka päivä anaaliyhdyntää ja minulle ajatus on vastenmielinen, niin pitääkö minun tulla puolitiehen vastaan ja suostua siihen joka toinen päivä? Tai jos minä haluaisin sänkyyn kahden työkaverin kanssa, muuta panenkin vaan toista, niin onhan sekin kompromissi…

Jos puoliso vihaa telttailua, niin kaikki ymmärtävät, että silloin sitä harjoitetaan vanhojen lippukuntakavereiden kanssa ja puoliso saa jäädä sähköverkon ääreen. Tai jos on vuosia käynyt oopperassa serkun kanssa, niin kukaan ei ajattele, että harrastus täytyy lopettaa ja ottaa jatkossa oopperaan mukaan sävelkuuro puoliso. Mutta seksin suhteen olemme päättäneet, että säännöt ovat toiset.

Olemme ainakin vuoden miehen kanssa vähintään passiivisesti pohtineet yhdessä ja tahoillamme, mitä seksiltä haluamme.

Olemme olleet onnekkaita siinä, että avoimessa suhteessa eletyn ajan olemme edenneet tasatahtia: Meillä on ollut yhtä paljon seikkailuita, olemme halunneet kotona seksiä kutakuinkin yhtä usein ja olemme molemmat motivoituneita juttelemaan suhteestamme. Jossain vaiheessa tajusin, että yksi syy, miksi oman seksuaalisuuden tutkailu tuntuu hankalalta on, että minua pelottaa. Mitä, jos asiaa pohdiskeltuamme päädymme täysin vastakkaisiin lopputulemiin? Mies haluaa tantraseksiä ja minä roikkua kattoon sidottuna tyrmässä? Onko laiha kompromissi parempi kuin lihava riita? Valju perinteinen seksielämä vs. täysin erilaiset tavat saada tyydytys?

Rationaalisesti olen sitä mieltä, että pelko on tyhmää. Toivon miehelle pelkkää hyvää. Jos hän keksii tapoja saada seksuaalisen mielihyvää, niin olen iloinen, vaikken minä noihin tapoihin liittyisikään. Meillä on valtavasti yhdistävää. Toissailtana juttelimme kolme tuntia sängyssä suhteestamme, kauhuelokuvien maailmankuvasta, seksistä ja lastenkasvatuksesta. En tiedä ketään muuta, jonka arvostelukykyyn luottaisin yhtä paljon ja jonka kanssa haluan aina jutella kaikesta. Se on minusta erinomaisen hyvä pohja parisuhteelle.

“Me ei olla kovin hyvä match sängyssä”

Viime syksynä päädyin muutaman kerran sänkyyn naisen kanssa, joka oli kaunis, vapaamielinen ja varsin tietoinen omista seksipreferensseistään. Hän halusi tulla esineellistetyksi. En esineellistänyt häntä. Seksimme oli silti mielestäni hyvää. Kuitenkin tieto hänen toiveestaan vaivasi siten etten kokenut, että olisimme olleet kovin hyvä match sängyssä.

Yksi naisten yleisimmistä seksifantasioista lienee tulla otetuksi kovaa, tulla dominoiduksi tai olla miehen kanssa, joka niin sanotusti tietää mitä tekee. Noihin liittyy myös rooli miehelle, missä en lainkaan viihdy. Mielestäni on kiihottavaa esimerkiksi sitoa nainen sänkyyn: se muuttaa tilanteen dynamiikkaa valtavasti, yhtäkkiä seksi ei olekaan kaksi kietoutunutta vartaloa, vaan voi keskittyä itseensä tai naiseen ja vaikkapa hidastaa tilannetta mielensä mukaan. Vaikka pidän tuosta, en kuitenkaan halua, että nainen on objekti, koska silloin koen, että vastuu molempien nautinnosta on minulla.

Koen tuollaisen odotuksen miehen roolista itselleni sopimattomaksi. Tuntuu, että olisi miehen tehtävää tyydyttää kaikki osalliset. Enkä halua kantaa sitä vastuuta, vaan haluan, että seksi on molemminpuolista, ja haluan, myös minut yllätetään sängyssä. En sitä, että minun pitäisi keksiä kaikki.

Tajusin tuon kristallinkirkkaasti talvella, kun päädyin sänkyyn erään nuoren naisen kanssa. Riisuduttuamme hän painoikin käteni patjaan ja otti ohjat käsiinsä. Olin aika yllättynyt, mutta nautin tilanteesta täysillä. Pari kertaa olen päätynyt tilanteeseen, missä nainen on ollut niin aktiivinen, että olen kokenut hänen tyydyttäneen itsensä käyttäen minua välineenä. Sekin on ollut mahtavaa, koska silloin olen hyvin vapaa tekemään asioita mistä itse nautin, ilman että tarvitsee miettiä että saahan toinenkin tästä tapaamisesta varmasti tarpeeksi itselleen.

Pahinta puolestaan on, kun joku nainen kysyy minulta, mistä pidän, muttei kontribuoi itse keskusteluun lainkaan, silloin tiedän, että parempi juosta, emme tule olemaan hyvä match sängyssä.

Miksi seksi on vieraissa helpompaa?

”Voitko katsella kun tyydytän itseäni?”, kysyi perheellinen kauppamatkustaja chat-viestisssään ja käynnisti kännykän videoyhteyden.

Emme olleet kuulleet toisistamme mitään puoleen vuoteen. Nyt hän oli taas Helsingissä ja olisi halunnut tavata. Viesti tuli niin myöhään, että olin jo yöpaidassa kotona. Kieltäydyin tapaamisesta ja kauppamatkustaja ehdotti puhelinseksiä.

On muuten kiinnostavaa, että varatut miehet ehdottavat tapaamisia yleensä tosi lyhyellä varoitusajalla. Keittiöpsykologin teoriani on, että heille tulee vähemmän syylllinen olo, kun pettäminen ei ole järjestelmällisesti suunniteltua, vaan ikään kuin päähänpistosta tapahtuvaa. No mene ja tiedä, onko noin.

Olisin suostunut, mutta väliin tuli muuta. Oma mies halusi jutella. Meille on itsestään selvää, että oma parisuhde menee puhelinseksin, ja kaikkien sivuseksien, edelle.

Mies pähkäili, mitä seksiltä haluaa ja miksi seksielämä tuntuu välillä niin hankalalta. Samaa olen minäkin miettinyt. Olemme käyneet yhdessä terapeutillakin pohtimassa asiaa.

Meillä on ollut ainakin puoli vuotta suhteessa kausi, että seksielämän kehitys on ollut hidasta, ja oivalluksia syntyy paljon harvemmin kuin avoimen suhteen alussa.

Olemme joutuneet pohtimaan, miten keskinäinen seksielämä toimisi. Kirjoitin aiheesta täällä ja täällä. Vaikka yksi syy suhteen avaamiseen oli, että saisimme seksipaineet pois avioliitosta, on meistä molemmista oleellista, että myös meillä on keskenämme seksiä. (Mies on joskus huomauttanut, että häntä ärsyttää, jos kirjoitan tänne blogiin meidän molempien puolesta. Tässä tapauksessa kuitenkin näen, että on oleellinen tieto, että me molemmat olemme ilmaisseet halun ylläpitää myös keskinäistä seksielämää.)

Puhelinseksi kauppamatkustajan kanssa jäi. Voi olla montaa mieltä siitä, että perheellinen mies soittelee toiselle naiselle työmatkallaan seksipuheluita. Mutta jotenkin hänen yhteydenotossaan konkretisoitui sivusuhdeseksin ja parisuhdeseksin ero.

Sivusuhdeseksissä on helppo kertoa omista haluista ja aika suoraviivaisesti etsiä niihin tyydytystä. Sen sijaan parisuhteessa kokemukseni on, että viimeistään kolmantena vuotena ajaudutaan tilanteeseen, että toiselta on vaikea toivoa asioita, joita ei siihen mennessä ole tehty.

Parisuhteessa on monissa asioissa tarpeellista asettaa toisen tunteet etusijalle. Mutta jotta seksi on antoisaa, täytyy siinä olla itsekkyyttä. Jos sängyssä kaksi ihmistä keskittyy lähinnä arvailemaan, mikä toista mahtaisi miellyttää, ei hekuma ole kummoista.

Minusta kiihottavinta on toisen ihmisen kiihotuneisuus. Jos hän saa kiksit siitä, että katselen, kun hän vetää käteen, niin mielelläni olen avuksi. Kiihottuneisuus tarttuu ja jos yksi osapuoli on itsekäs, on omatkin mieltymykset helpompi ilmaista.

Seksillä on itseisarvo

Amerikkalainen homomies kirjoittaa blogissaan panneensa jopa 3500 miehen kanssa elämänsä aikana.

Määrä on minustakin hurjan korkea. Itse olen ollut noin viidentoista-kahdenkymmenen miehen kanssa. Silti Vicen entinen heronisti, sarjapanija ja nykyisin kolmen kimpassa polyamoristina elävä homomies onnistuu blogissaan kuvaamaan minunkin fiiliksiäni. Sitä, miten korkeakaan määrä ei tarkoita, että partnereilla ei olisi merkitystä. Näin hän asian muotoilee:

”Even in the most anonymous of hookups, there’s something magical to be found; blowing a stranger in a bathroom can be as intimate and mind-blowing as any sex. Sex is transcendental and beautiful, even if that stranger pushes you away, zips up, and leaves. Even if you never see your partner again. Sometimes, especially if you never see them again.”

Seksillä on myös itseisarvo. Seksi ei ole vain parisuhdetta lujittava voima, vaikka siinä valossa se yleensä esitetäänkin.

Hyväksyin seksin itseisarvon vasta, kun viime vuonna luin kirjan Ihana kiihko. Siinä Salla Nazarenko-niminen suomalainen kirjailija kertoo seksin taikavoimasta. Eikä taikavoimaa tässä kirjassa käytetä vain aviovuoteessa, vaan seksi vie ja ihmiset vikisevät.

 

Pitkästä aikaa onnistuneet treffit

”Voiko kylähullulla olla noin kaunis kashmirinen ulsteri?”, pohdin kun treffeistä oli kulunut kymmenen minuuttia ja treffikumppani oli vihjannut, että pyramidit olivat ehkä avaruusolioiden rakentamia.

Päätin vaihtaa puheenaihetta. Treffikumppanilla oli kuitenkin kiva harmaantuva kihara tukka ponnarilla ja hän oli sosiaalisesti taitava. Sellaista epäujoa ihmistyyppiä, joka ei käännä katsettaan ensin, jos häntä katsoo silmiin. Tinderissä olin valinnut hänet pituuden vuoksi. Ja myös siksi, että hän oli kirjoittanut nimeni oikein. On nihkein mahdollinen alku chattailulle, kun tervehdyksessä on väärin kirjoitettu nimi.

Lisäksi treffikumppani oli chattaillessa ollut kohtelias ja vastannut viesteihin, mutta ei itse missään vaiheessa ehdottanut tapaamista. Huomasin, että minulle sopii paremmin sellainen dynamiikka, jossa minä saan tehdä aloitteen, liika innokkuus saa minut vain pakittamaan. Pahinta on jatkuva whatsapp-viesti-tykitys ja närkästys jos en rivakasti vastaa niihin.

Kävelimme pimenevässä keskieurooppalaisessa kaupungissa, kävimme alkudrinkeillä ja ilalllisella todella kivassa pienessä ravintolassa, johon seuralaiseni oli varannut pöydän.

En ollut treffeistä etukäteen erityisen innoissani. Kymmeneen kuukauteen eivät Tinder-treffit  olleet tuntuneet miltään. En jaksanut edes vastata flirttaileviin chat-viesteihin. Se masensi, koska aluksi treffailu oli ollut niin jännittävää.

Olin jo kuukausia ollut tyytymätön. Edellisen vuoden seksielämämme oli miehen kanssa jatkuvasti kehittynyt, treffeillä oli hauskaa ja sain uusia oivalluksia siitä, mikä minua kiihotti. Viime aikoina ei kiihottanut tai edes kiinnostanut juuri mikään.

Kunnes ennen tätä työmatkaani likesin Tinderissä lentokapteenia (jep jep, niin varmaan), joka halusi dominoida. En erityisemmin miettinyt valintaani, mutta kun hän lähetti ensimmäisen viestin, tapahtui jotain. Ensimmäistä kertaa kuukausiin chattailu tuntui joltain.

Lentokapteeni oli kuitenkin työmatkalla, emmekä nähneet. Sen sijaan olin sopinut treffit tämän pitkän ja hyvinpukeutuvan salaliittoteoreetikon kanssa.

Treffit olivat onnistuneimmat Tinder-treffini tähän saakka. Treffikumppani ei ollut  kylähullu (varoin tosin johdattamasta keskustelua uudelleen pyramidien suuntaan) vaan kivaa seuraa. Hänelle oli itsestäänselvää käyttää kondomia.

Treffit onnistuivat siinä hankalassa lajissa, että oli sen verran läheistä ja luottamuksellista, että seksi oli hyvää, mutta ilman mitään romanttisia viboja tai lammasmaisia katseita, jotka saisivat minut ahdistumaan. (Niin kävi alkuvuodesta treffikumppanin kanssa.)

Treffikumppani ei kysellyt mitään perheestäni, ihmetellyt avointa suhdetta, tai spekuloinut tapaammeko vielä joskus. Sitä kun ei mitenkään voi tietää.