Miksi niin monen treffikriteerit ovat ylitsepääsemättömän tiukat?

Viikonlopun iltapäivälehdessä sinkut tilittävät, miten mahdoton Tinderistä on löytää seuraa. Lähtökohta on vähän hassu, mikään pakkohan kenenkään ei Tinderiä ole käyttää. Jos siis helpommalta tuntuu löytää seuraa rautakaupasta, koirapuistosta tai kopiohuoneesta.

Hymyilytti myös haastateltujen sinkkujen tyrmistys siitä, että Tinderissä tehdään niin ronskeja seksiehdotuksia. Se, että itse etsii palvelusta seurustelukumppania ei tarkoita, etteikö joku etsisi pelkkää seksiseuraa. Omassa profiilissani lukee, että haen seuraa lyhytkestoiseen hauskanpitoon. Toivon sen varoittavan osuman kanssani saavia miehiä siitä, että voin johdattaa viestittelyn aika nopeasti siihen, kohtaavatko seksimieltymyksemme.

Mutta: minulla on myös teoria deittailun nykyvaikeuteen. Asenteet uskollisuuteen ovat tällä hetkellä tiukimmat vuosikymmeniin. Kun seurusteluun ja yksiavioisuuteen suhtaudutaan suurella periaattellisuudella, niin kynnys parisuhteen aloittamiseen kasvaa. Ja kun pettämiseen, jota asenteista huolimatta säännöllisesti tapahtuu, suhtaudutaan niin ehdottomasti, on parisuhteen polku miinoitettu . Jos hairahtaa, niin ilmapiiri voi ohjata ajattelemaan, että suhde on huono ja lopetettava.

Fanitan Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalasta. Hän on lehtihaastattelussa sanonut seuraavaa:

”Ideaalikumppanin löytämisestä otetaan hirveät paineet, eikä vain uskalleta aloittaa seurustelua. Rennompi suhde yksiavioisuuteen voisi kehittää ihmisten itsetuntoa vähemmän kumppanista riippuvaiseksi, eivätkä syrjähyppy-kriisit olisi niin traumaattisia. ”

Minusta pointissa on perää.

Parisuhde on sopimus

Olen kuullut, että avointa suhdetta nimitetään pettämiseksi luvan kanssa. Näinhän asia ei ole. Mielestäni kaikki parisuhteet ovat sopimuksia. Tiedän, että tuo ei kuulosta kovin romanttiselta näkemykseltä. Mutta koska parisuhteet ovat sopimuksia, sopimuksen rikkominen on pettämistä.

Sopimuksia voi olla todella monenlaisia, esimerkiksi meidän sopimuksemme kuuluu, että seksiä saa harrastaa muiden kanssa, kunhan siitä kertoo toiselle, se on turvallista, ja seksiä ei harrasta yhteisten tuttavien kanssa. Jos rikkoisi jotain noista säännöistä, se olisi pettämistä, ei seksi jonkun muun kanssa. Jollain muulla pariskunnalla sopimus saattaa olla sellainen, että sallittua on tanssia muiden kanssa, mutta ei suudella, puhumattakaan intiimimmästä kanssakäymisestä. Sekin on hyvä sopimus, jos osapuolet sellaisen ovat halunneet ja ovat siihen sitoutuneet.

Mielestäni ongelma on useissa parisuhteissa, mukaanlukien omat aiemmat suhteeni, on se, että sopimusta ei tehdä eksplisiittisesti. En tarkoita, että ehdot pitäisi hakata kivitauluille, jotka olisivat pankkiholvissa, vaan sitä, että parisuhteen säännöistä pitää puhua. Suomen lain mukaan suullinen sopimus on pätevä, joten toki parisuhteessakin. Parisuhteen sopimuksessa pitäisi aina puhua avoimesti molempien odotuksista, haluista ja rajoista mitä (tai ei saa) tehdä. Ja kivitaululle nakuttamisen sijaan näistä asioista tulee puhua säännöllisesti, ei vain esimerkiksi suhteen alussa. Ajan mittaan molemmat osapuolet muuttuvat, ja hyvin mahdollisesti haluavat erilaisia asioita kuin tavattaessa.

Loppujen lopuksi parisuhteen sopimus on avointa kommunikaatiota, eikä vain omia sanattomia oletuksia toisesta ja toisen haluista. Sitä soisi kaikkiin parisuhteisiin. Ja toivottavasti missään ei sopimusta tarvitse rikkoa, eli toista osapuolta pettää, vaan parisuhteissa päästäisiin molempia osapuolia tyydyttäviin sopimuksiin.

Onko pettäminen helpompi hyväksyä kuin avoin suhde?

Iltalehdessä oli juttu siitä, että pitkään yhdessä ollut suomalainen pariskunta sopi, että vaimolla oli seksisuhde nuoremman miehen kanssa. Vaimo ei aiemmin ollut ollut kenenkään muun kuin miehensä kanssa, ja aviomies toivoi järjestelyä. Pariskunnan seksielämä sai järjestelystä vipinää.

Jutun kylkeen oli kysytty patakonservatiiviselta Väestöliitolta mielipidettä asiaan. Heli Vaaranen (joka puolitoista vuotta sitten heittäytyi miesasiamieheksi ja paheksui, miten naiset aiheuttavat väheksynnällään miehille kärsimystä) sanoi, että pariskunnan nainen todennäköisesti fantasioi avioliiton henkisestä syventämisestä ja, että seksisuhteet päättyivät aina siihen, että joku rakastuu.

Selviö se sitten.

Olen itsekin kokenut, että ei-yksiavioinen ratkaisumme tuomitaan. Tuntuu, että avioliiton ulkopuolista seksiä saa harjoittaa korkeintaan pettämällä, kaikki muu on suoraan saatanasta.

Pettämiselle ulkopuolisilla on sentään konsepti. Kaikki tietävät sen kuvion: kiihkon, salailun ja katumuksen. Iltiksenkin jutussa nuori rakastaja koki itsensä huijatuksi, hän oli luullut olevansa normaali syrjähyppy. Kun selvisi, että pariskunnalla oli yhteisymmärys naisen vieraissakäynnistä, rakastaja koki itsensä huijatuksi. ”luulin että tämä oli normaalia salailua”, hän sanoo Iltalehdelle.

Sama teesi, että pettäminen on hyväksytympää kuin avoimet suhteet, toistuu kuuntelemassani vapaasta seksistä kertovassa amerikkalaisessa podcastissa Curious Couple. Siinä on pari kertaa mainittu jonkun saaneen potkut, kun selvisi että henkilö ei vain normipettänyt vaan eli vapaassa suhteessa.

On mystistä, miksi vapaa seksi, jollaista mekin harjoitamme on uhkaavampi ja vaikeampi pala kuin jos pettäisimme. Tuskin kaverini sillekään hurraisivat, mutta vähemmän he ovat tuominneet, ne kerrat kun olen pettänyt (viime kesänä viettelin kollegan sänkyyn ja yhdessä aiemmassa suhteessani minulla oli vuoden sivusuhde) kuin nykyään kun miehen kanssa vehtaamme luvan kanssa vieraissa.

Sormus jäi kotiin

“Eikö sulla ollut sormusta?!” Mies oli ollut ulkona yksinään. Kun hän kertoi naisilta saamastaan huomiosta, tajusin, että hän oli ollut liikkeellä ilman sormusta. Närkästyin vähän, koska minulle on tärkeää, ettei kukaan luule meidän pettävän toisiamme. Voi tietenkin ajatella, että mitä väliä ulkopuolisten luuloilla on, itsehän tiedämme tilanteemme parhaiten. Minusta tuntuisi silti valjulta, jos joku luulisi miehen iskevän Helsingissä vieraita naisia selkäni takana.

Minulla on treffeillä ollut pääosin sormus sormessa.  Jos menen hotelliin vartavasten panemaan jonkun kanssa, niin silloin laitan sormuksen lompakkoon. Baariin en ole koskaan lähtenyt miehiä iskemään, vaan olen löytänyt omani netistä tai tuttavapiiristä.

Pidän täysin mahdottomana, että koskaan baarista löytäisin ketään, joka lähtisi mukaani. Baari-iskeminen on minulle outoa, en itse osaa sitä, eivätkä vieraat miehet juuri lähesty minua. Ja jos joku haluaisi minut iskeä, niin toivon, että miehellä olisi niin paljon kanttia, että hän tekisi sen sormuksesta piittaamatta.

Tämän vuoksi pettämissivusto tuntuu vähän nihkeältä

Minulla ei ole omantunnonongelmia vikitellä naimisissa olevia miehiä. Vastuu tekemisistään on varatulla osapuolella. En osaa pitää moraalittomuuden huipentumana sitä, että kaksi aikuista kierii yhdessä alasti. Minulle paljon suurempi loukkaus on henkinen epälojaalisuus. Vähän aikaa sitten pahoitin mieleni miehelle, kun hän kutsuilla puhui minulle pisteliäästi. Minusta se oli tylsää valtapeliä, enkä haluaisi sellaisen kuuluvan parisuhteeseemme, Se, että panee joskus huppelissa, harkitsemattomuuttaan, vaihtelun vuoksi tai ihastuneena jonkun kanssa, ei ole minusta kovin iso juttu.

Silti pettämissivusto tuntuu vähän valjulle. Olen nyt ollut kirjautuneena sinne viisi päivää. Jokin miehissä tai sivustossa tuntuu hankalalta. Eikä se ole ainoastaan se, etten saa tarpeeksi huomiota. Oikeampi syy on, etten pysty kunniottamaan miestä, joka kertoo olevansa epätyydyttävässä suhteessa.

”Olen pitkässä suhteessa, jossa ns. arki koittanut ja seksi kuivunut, mutta erotakkaan en aio,” ”Arki rullaa perheen isänä hyvin, mutta intohimo ja romantiikka puuttuvat parisuhteesta,”  ”Seksi on kadonnutta parisuhteessa….olisi kiva aloittaa aktiivinen seksielämä taas….”

Oudosti en tunne sympatiaa miehiä kohtaan, vaikka meilläkin oli ennen seksitön parisuhde, Yritän ajatella, että miehethän ovat nyt kuitenkin tarttuneet toimeen ja aktiivisesti parantavat seksielämäänsä. Silti jokin vaivaa.

Paras analyysini tällä hetkellä on, että minua kiehtoo status. Viehätyn miehistä, joilla on sosiaalista, geneettistä tai seksuaalista pääomaa.  Mies joka julkisesti paljastaa, ettei hän saa seksiä, laskee silmissäni osakkeitaan. En halua olla hänen seksihengenpelastajansa. Haluan miehen, jonka elämässä kaikki on mallillaan, Meidän tapaamisemme on vain pieni kiva sivujuonne siihen. Vertaan varmaan miesten tilannetta omaamme vuosi sitten. Olen tosi kiitollinen, että nyt kaikki on hyvin, eikä treffeille paeta kotioloja.

Miksi pitäisi olla yksiavioinen?

Mihinkään yksityiselämäni valintaan eivät kaverit ole ottaneet niin voimakkaasti kantaa, kuin siihen, että sallimme miehen kanssa toisillemme seikkailut. Osassa ihmisistä asia herättää jopa vastarintaa.

Ajatus siitä, ettei parisuhde olisi yksiavioinen on monelle mahdoton. Minusta on outoa, ettei yksiavioisuutta kyseenalaisteta enempää. Syrjähyppyjen määrästä päätellen aika montaa houkuttaa joskus seksi muiden kanssa. Ärsyttävän Osmo Kontulan Finsex- tutkimuksen mukaan seksiä on entistä vähemmän. Eikä yksiavioisuus näytä erityisen hyvin suojaavan avioeroilta. En jaksa tähän nyt kaivaa erotilastoja, mutta havainnointi helsinkiläisen tarhan eteisessä osoittaa,  että noin joka kuudennen päiväkoti-ikäisen lapsen vanhemmat ovat laittaneet lusikat jakoon.

Tutkijoilla, mm. tämä mahtava Ethel Perel, on kiintoisa teoria yksiavioisuuden (moraalisesta) tärkeydestä. Se on nykyään ainoa asia, joka sääntelee vakavaa parisuhdetta. Enää ei tarvitse odottaa avioon saadakseen seksiä, ei ole pakko edes mennä naimisiin, ei tarvitse hankkia lapsia.. Kun ainoa normi on yksiavioisuus, siihen tartutaan sitäkin suuremmalla vimmalla.

Asennetutkimusten mukaan syrjähypyt tuomitaan 2000-luvulla entistä jyrkemmin. Toivon, että se lopetettaisiin. Kun syrjähyppyjä kerran tapahtuu, niin ne kannattaisi ottaa iisimmin. Se olisi petetyksitulleellekin helpompaa. Nykyinen puheenparsihan on, että uskottomuus aiheuttaa petetylle syvän, traumaattisen kriisin. Aiheesta kirjoitettu kirja revittelee tällä traumalla jo nimessään: Revitty sydän. Voiko uskottomuudesta toipua? Pelkkä kirjan nimeäminen antaa ymmärtää, että tuskinpa vain.

Mitä, jos hyväksytään, että helposti jopa puolissa kaikista ihmisisuhteissa jompi kumpi pyörähtää joskus vieraassa sängyssä. Sellaista sattuu. Siitä tuskin tunnelma aamupöydässä kohoaa, mutta onko random-pano pikkujoulujen jatkoilla oikeasti trauman väärti?

Hyvää pohdintaa uskottomuuden tabusta tässä 1843-jutussa.

Hankalia asioita

”Käytittekö te silloin kondomia?”, kysyi mies tänään. Hitto, olisihan se pitänyt arvata! Töppäilystä jää aina kiinni. Olin kesällä ollut sängyssä ulkomaisen kollegani kanssa, ja ei, emme olleet käyttäneet kondomia. Se oli idioottimaista ja kaduin sitä kovasti. (Kävin testeissä toteamassa, että kaikki oli kunnossa.) Miehelle en ollut kuitenkaan saanut asiaa kerrottua.

Olemme kokeilleet nyt kaksi ja puoli kuukautta avointa suhdetta ja olleet kuin uskoon tulleita. Yhteiselämämme on nyt niin käsittämättömän paljon aiempaa parempaa. Mutta nyt avoimen suhteen ensihuuma on loppunut ja esiin tullut ikäviä fiiliksiä. Mies oli pohtinut jo pidempään kondominkäyttöäni ja sai nyt kakistettua sen ulos. Vastasin rehellisesti ja juttelimme asian selväksi.

Lisäksi  vähän aikaa sitten kävi vahinko. Olin matkoilla yötä vieraan Tinder-pokan luona. Olin sopinut miehen kanssa, että laitan yöllä hänelle viestin, kun palaan vieraan luota hotellille. Tämä oli oma toiveeni, koska snadisti kauhistutti vieraassa kaupungissa tavata tuntematonta. Olin tuntemattoman kanssa pari tuntia ja hotelliini palatessa nakuttelin miehelle viestin. Menin tyytyväisenä nukkumaan vain herätäkseni aamulla miehen passiivis-aggressiiviseen viestiin, jossa hän ihmetteli, miksen ollut suvainnut ilmoittaa olinpaikastani. Puhelimeni näytöllä oli yöllä lähettämäni viesti, mutta miehelleni saakka se ei ollut jostain syystä tullut. Podin järkyttävää syyllisyyttä, vaikka en olisi osannut tehdä mitään toisin.