Yksi konsti joka auttaa nuutuneisuuden yli, että edes joskus olisi seksiä

Meillä ei ollut kuukauteen miehen kanssa lainkaan seksiä. Siihen ei ollut mitään syytä. Päin vastoin, muistan hyvin, miten toiseksi viimeinen kerta syyskuussa hotellihuoneessa vieraassa kaupungissa oli nautinnollinen. Mies sitoi käteni solmiollaan ja meillä oli tosi ihanaa. Olimme silloin yrittäneet houkutella puolitutun mieshenkilön mukaan kolmanneksi pyöräksi, mutta hän ei päässyt. Silti pelkkä ajatus ryhmäseksistä lisäsi jännitystä.

Ja viimeinen kerta kahdestaan sovitusti lauantai-iltapäivänä omassa sängyssä oli kivaa. Näiden muistojen luulisi innostavan uusintoihin, mutta ei. Väsymys, hyvä kirja, iltatyöt ja Netflix torppasivat seksin kokonaiseksi kuukaudeksi. Muuten meillä oli kyllä kivaa ja aika monena iltana jaksoimme sängyssä sentään jutella.

Parisuhteessa kynnys seksiin on korkea. Ei ole insentiiviä ryhtyä hommiin juuri tänä iltana, kun huomennakin voi, tai ylihuomenna, tai joululomalla. Harvoin pitkässä parisuhteessa halu saa niin vallan, että se raivaisi kaikki esteet tieltään. Tai edes väsymyksen.

Huomaan, että olen selvästi jumiutunut käsitykseen spontaanista halusta. Seksi-ihanteeni näyttää olevan alkukantainen halu, joka saa osapuolet kiihkoissaan riipimään vaatteet toistensa yltä. Sellaista minulla on elämässäni ollut ehkä parikymmentä kertaa. Eikä koskaan vakituisen poikaystävän kanssa alkuhuuman jälkeen. Se on kuitenkin minusta se ihanin ja aidoin syy seksiin.

Vuosia ajattelin, ettei parisuhde ole minua varten. Kaipasin sekopäistä halua ja tunsin karmeaa syyllisyyttä siitä, etten halunnut minkäänlaista seksiä vakikumppanin kanssa. Turvallisessa suhteessa oli hyviäkin puolia, mutta ei niin paljon, että ne olisivat kompensoineet seksielämän ahdistavuuden ja kiihkon puutteen.

Tajusin vasta viime vuonna, että moni muukin kärsii pitkän suhteen latistavasta vaikutuksesta seksiin, myös oma mieheni. Valtaosa varatuista miehistä, joiden kanssa olen viimeisen puolentoista vuoden kanssa päätynyt sänkyyn, on ottanut aiheen puheeksi. Ihmettelen, ettei kohtaanto-ongelmasta puhuta enempää. Olen kyllä nähnyt iltapäivälehtien vinkkilistat siihen, miten suhdetta voi piristää vaikka rohkeilla alusvaatteilla. Mutta minusta se on laiha rohto vakavaan ongelmaan.

Kaksi vuotta sitten olisin pitänyt täysin mahdottomana, että olisimme laastaroineet ahdistavaa seksielämäämme seksileluilla. Jos fiilis puuttuu tai ainoa seksin herättämä tunne on huono omatunto, on vaikea heittäytyä eroottisiin leikkeihin.

Nyt näen, että hullun kiihkon ihanne on rajoittanut vuosia seksielämääni. En edelleenkään halua harrastaa kalenteriin keskiviikkoiltaisin merkattua kiintiöseksiä, mutta sen sijaan olemme puhuneet seksirituaaleista. Esimerkiksi bdsm:n sitominen ja roolit voivat tuupata nuutuneen parin tuttuuden ja väsymyksen yli.

En enää ajattele, että meidän kannattaa miehen kanssa odottaa, että fiilis seksiin veisi mukanaan. Jos jäämme odottamaan sitä, meillä on seksiä ehkä kerran vuodessa. Sen sijaan yritän harjoitella suhtautumaan seksiin, niin, että ajankohta voidaan sopia ja sitten tehdään jotain sen verran jännää, että halu löytyy.

Seksiterapeutit puhuu tästä hullun kiihkon vastakohdasta responsiivisena haluna. Se tarkoittaa, että vaikkei olisi aluksi erityisen halukas, niin homman alkaessa lämpeneekin ajatukselle.

Olin pitkään idealle aika skeptinen. Niin kauan kun seksi oli meidän parisuhteessamme ahdistavaa, poissaolevaa ja velvollisuudesta suoritettua, en yleensä lämmennyt sen kuluessakaan. Kuten aiemmin kirjoitin, nautin uein seksissä eniten siitä, että kun se suoritettiin, oli homma hetkeksi pois päiväjärjestysestä.

Mutta nyt kun meillä on kivaa ja seksi perustuu omaehtoiseen haluun, niin responsiivinen halu toimii. Olemme pari kertaa varanneet kalenterista seksiajan, kun lapsi on ollut hoidossa, ja meillä on ollut hauskaa. Kokemus noista kerroista ja responsiivisesta halusta ylipäätään on, että sitä auttaa, jos seksiin liittyy jotain rituaalinomaista, kuten käsien tai silmien sitominen. Pelkkä tukan silittely tai pussailu ei pitkän yhteisen historian jälkeen aina tunnu riittävän siihen, että omassa sängyssä pääsee nuutuneisuuden ja väsymyksen yli.

Olen sen vuoksi aika kiinnostunut ylipäätään bdsm:stä. Luettiin miehen kanssa aiheesta kirjakin (bdsm-aapinen), mutta se ei herättänyt erityisiä ajatuksia.

Viime aikoina ollaan juteltu siitä, että kutsutaan toinen mies mukaan. Toistaiseksi käytännön esteet ei ole mahdollistanut tätä, mutta minua kiinnostaisi aika paljon. Yksi hyvä ehdokaskin on sitoutettu hankkeeseen.

Sain treffeillä seksioivalluksen

Olin alkukesästä pikatreffeillä dominoivan besserwisserin kanssa. Siellä sain seksioivalluksen.

Juttelin treffikumppanin kanssa siitä, että olin utelias alistumista kohtaan. Minua ei kiinnosta yhtään kipu, vaan se, että mies dominoi.
Mutta minulla oli ongelma asian suhteen. Otan seksissä helposti paineet siitä, että minun pitäisi laueta, ettei kumppanille tule paha mieli. Rationaalistahan tuollainen stressi ei ole, mutta näin nämä asiat koetaan.

Koen suurta henkistä vastuuta kaikista ihmissuhteista ja muiden tunteista eikä seksi ole tästä poikkeus. Tajuan, että se rajoittaa omaa nautintoani. Silti ylikorostuneesta vastuullisuudesta on vaikea irrottautua.
Dominoinninkin kohdalla tuntuu, että “apua, nyt minun on pakko nauttia, kun tuo toinen näkee niin kovasti vaivaa, sitoo ja kaikkea”.
Treffikumppanin tyrmistynyt reaktio havahdutti minut. “Mutta se dominoijahan just nauttii siitä dominoinnista!”, hän ihmetteli. ”Sehän on aivan kun tulisin kutsutuksi syömään kakkua ja sitten kakun tarjoaja miettisi, että onko syömisestä minulle liikaa vaivaa.”

Keskustelun jälkeen olen pohtinut paljon velvollisuudentuntoa ja sen vaikutusta seksielämääni.

Nautin yhdenillanjutuista, koska en kanna huolta vieraiden partnereiden tunne-elämästä tai edes nautinnosta. Minusta he ovat saaneet jo palkintonsa: ihana nainen, eli minä, on pokannut heidät vastuuttomaan yhden illan seksisuhteeseen.
Parhaimmillaan minun on helppoa nauttia seksistä vieraan kanssa. Vieras ei tunne minua eikä odota tai oleta minusta asioita sen perusteella millainen olen arjessa (tunnollinen, toiset huomioonottava ja feministi).

Arvelen, että mies toivoisi minun ottavan kotona suuremman vastuun seksielämästämme. Minäkin haluaisin enemmän seksiä ja kehittää yheistä sekiselämäämme. Toisaalta koen olevani niin kaikkien arkivastuiden raskauttama, etten enää halua yhtään kohtaa to do -listalleni.

Ylipäätänsä uskon, että jos pystyisin hölläämään vastuullisuudentunnostani ihmissuhteissa, minulle jäisi enemmän energiaa, jonka voisi vaikka käyttää seksiin.

Vaikka emme kesän jälkeen ole päätyneet besserwisserin kanssa sänkyyn, olen superkiitollinen siitä, että hän tarjosi minulle tilaisuuden tähän oivallukseen.

Nykyään nautin suuresti, jos mies kotona sitoo minut. En yhtään ajattele, että siitä on hänelle vaivaa. Tai jos onkin, niin ainakin hänkin vaikuttaa nauttivan.

 

Tuplatreffit

Kirjauduimme yhdessä parinvaihtosivustolle noin kaksi kuukautta sitten. Loppukevät oli niin kiireinen, että vasta nyt ehdimme tapaamaan sieltä ensimmäistä paria. Tapaamme kylläkin vaatteet päällä, baarissa oluilla.

Meitä kiinnosti sivustolla nähdä, mistä parinvaihdossa on kyse. Emme ajatelleet löytävämme seuraa tai olleet edes varmoja, haluammeko sellaista.

Sivusto yllätti monella tavalla. Yksi on se, että kaltaisiamme seksuaalisesti uteliaita ihmisiä on Suomessa tosi paljon. Käyttäjiä on kaiken ikäisiä ja näköisiä. Osalla näkyy kasvot, toisilla pelkät sukuelimet. Panokuvia on tietenkin runsaasti. Silti suurin yllätys oli sivun lämmin tunnelma. Useampi käyttäjä tuli heti kohteliaasti toivottamaan profiilimme tervetulleeksi. Keskusteluseinillä sävy on paljon rakentavampi kuin useimmilla seuraamillamme harrastepalstoilla.

Profiileita voi selata ja seuraa hakea erilaisilla kriteereillä. Me löysimme sivustolta itseämme noin kymmenen vuotta nuoremman parin. He kuvailivat itseään kirjoitusvirheettömästi avoimiksi ja iloisiksi. Otimme yhteyttä ja tänään tapaamme baarissa.

On mahdoton sanoa etukäteen, mitä odottaa. Olemme valmiita menemäään sänkyyn tahoillamme tai yhdessä. Samaan aikaan tuntuu epätodennäköiseltä, että neljän ihmisen henkilökemiat täsmäisivät niin, että se tapahtuisi.

Joka tapauksessa on kiinnostava kuulla, millaisia kokemuksia toisella parilla on.

Mies vietti viikonloppua toisen kanssa

Mies vietti viikonlopun toisen naisen kanssa. Tämä oli sovittu toista kuukautta sitten ja oli minulle periaatteessa ok. Oli silti lähellä, ettei aiheesta tullut riitaa.

Edeltävän viikon mies oli äreä. En ymmärtänyt yhtään miksi. Hänellähän oli edessä vapaa viikonloppu, mahdollisesti vielä romantiikan merkeissä. Minä kävin viikolla kyllä tahollani hotellissa moikkaamassa  kaupungissa vierailevaa kaupparatsua, mutta mikään miehen käytöksessä ei vaikuttanut siltä, että nämä parin tunnin treffini olisivat hänen harminsa syy.

Torstai-iltana selvisi, että miehen kireyden takana oli se, että häntä ahdisti viikonloppu. Hän oli huolissaan, että vieras nainen odotti häneltä sellaisia tunteita tai sitoumuksia, joihin hän ei ollut valmis. (Mies voi ehkä kirjoittaa myöhemmin tarkemmin, mikä häntä korpesi. Minä en oikein tajunnut sitä. Sivusuhteiden auvoisuus kun itselleni liittyy juuri sihen, ettei niissä ole mitään velvoitteita. Minä en suostu stressaamaan vieraiden miesten nautinnosta, parisuhteista tai tunteista,  enkä siitä vastaanko viesteihin tai teenkö oharit.)

Minua vähän ärsytti miehen ylikorostunut velvollisuudentunto juuri tässä kohtaa. Ennen kaikkea ärsytti se, että ahdistus purkautui yrmytyksenä minua kohtaan. Saimme kuitenkin asian juteltua ennen kuin mies pakkasi viikonloppukassinsa ja lähti. (Hiukan koomista on, että mies oli viikonlopputreffeillä kaikista Helsingin hotelleista just samassa, jossa itse pari päivää aiemmin kävin moikkaamassa kaupparatsua.)

En viettänyt viikonloppua kelloa vilkuillen ja pohtien, että mitäköhän mies hommailee. Välillä oli vähän ikävä. Viestittelemme normaalisti aika paljon ja nyt en viitsinyt häiritä viikonlopun viettäjiä.

Sitä kyllä pohdin, että oliko miehestä hankalaa liikkua kaupungilla vieraan naisen kanssa. Kun minulla puoli vuotta sitten oli entinen heila Helsingissä käymässä, niin olin tosi vaivaantunut koko ajan, kun liikuimme ihmisten ilmoilla. Varsinkin lauantai-iltana baarissakäynti tuntui kiusalliselta. Pelkäsin, että joku tuttu näkee ja ihmettelee vierasta miesseuraani. Muutenhan Helsingissä olisi ollut ihana leikkiä turistia.

Tänään mies palasi vähän väsyneenä, mutta hyväntuulisena ja juuri siihen aikaan kun oli luvannutkin. Oli kivaa nähdä. Mies kertoi, missä ravintoloissa he olivat käyneet ja että vieras nainen oli kysellyt meidän parisuhteestamme ja vähän hämmästellyt liberaalia linjaamme.

Mies mainitsi myös, ettei seksi ollut ollut yhtä kivaa kuin minun kanssani. Vaikka olen teoriassa sitä mieltä, ettei seksiä eri ihmisten kanssa voi laittaa paremmuusjärjestykseen, niin siitä tuli silti hyvä mieli.

 

 

 

 

 

 

Avoimessa suhteessa tärkeintä on suhde

Nainen kirjoitti meistä artikkelin, joka julkaistiin sekä Me Naisissa että Ilta-Sanomissa. Luin huvikseni Ilta-Sanomien sivuilta ja Facebookista kommentteja. Ne olivat itseasiassa yllättävän positiivisia, odotin tuomitsevampaa ja trollailevampaa sävyä.

Kommenteista tuli kuitenkin mieleeni asia, josta olen puhunut ystävieni kanssa, kun olemme puhuneet avoimesta suhteestamme. Avoin suhde kiinnostaa, ja ystävät ovat siitä kyselleet. Avoin suhde on hyvin konkreettinen asia parisuhteessa, siksi ymmärrän hyvin, että se kiinnostaa. Mutta olen aina jossain vaiheessa keskustelua sanonut, että avoin suhde ei itseasiassa ole se suurin ja tärkein muutos suhteessamme. Tärkeintä on, että nyt puhumme suhteestamme toisillemme. Puhumme niin positiivisista kuin negatiivisista tunteista, mitä kaikissa suhteissa aina on. Puhumme seksistä, mistä kiihotumme tai mitä haluaisimme kokeilla. Puhumme myös muista kumppaneistamme, vaikkapa millaisia viestejä olemme saaneet. Se, että puhumme kaikesta koko ajan, mahdollistaa avoimen suhteen siten, että välillämme on vahva tunneside, muttei mustasukkaisuutta.

Meille avoin suhde ei ole vain lupa käydä vieraissa vuoteissa, vaan eritoten meidän välistä avoimuutta. Ja avoimen suhteemme tärkein suhde on meidän suhteemme.

Miksi pitäisi olla yksiavioinen?

Mihinkään yksityiselämäni valintaan eivät kaverit ole ottaneet niin voimakkaasti kantaa, kuin siihen, että sallimme miehen kanssa toisillemme seikkailut. Osassa ihmisistä asia herättää jopa vastarintaa.

Ajatus siitä, ettei parisuhde olisi yksiavioinen on monelle mahdoton. Minusta on outoa, ettei yksiavioisuutta kyseenalaisteta enempää. Syrjähyppyjen määrästä päätellen aika montaa houkuttaa joskus seksi muiden kanssa. Ärsyttävän Osmo Kontulan Finsex- tutkimuksen mukaan seksiä on entistä vähemmän. Eikä yksiavioisuus näytä erityisen hyvin suojaavan avioeroilta. En jaksa tähän nyt kaivaa erotilastoja, mutta havainnointi helsinkiläisen tarhan eteisessä osoittaa,  että noin joka kuudennen päiväkoti-ikäisen lapsen vanhemmat ovat laittaneet lusikat jakoon.

Tutkijoilla, mm. tämä mahtava Ethel Perel, on kiintoisa teoria yksiavioisuuden (moraalisesta) tärkeydestä. Se on nykyään ainoa asia, joka sääntelee vakavaa parisuhdetta. Enää ei tarvitse odottaa avioon saadakseen seksiä, ei ole pakko edes mennä naimisiin, ei tarvitse hankkia lapsia.. Kun ainoa normi on yksiavioisuus, siihen tartutaan sitäkin suuremmalla vimmalla.

Asennetutkimusten mukaan syrjähypyt tuomitaan 2000-luvulla entistä jyrkemmin. Toivon, että se lopetettaisiin. Kun syrjähyppyjä kerran tapahtuu, niin ne kannattaisi ottaa iisimmin. Se olisi petetyksitulleellekin helpompaa. Nykyinen puheenparsihan on, että uskottomuus aiheuttaa petetylle syvän, traumaattisen kriisin. Aiheesta kirjoitettu kirja revittelee tällä traumalla jo nimessään: Revitty sydän. Voiko uskottomuudesta toipua? Pelkkä kirjan nimeäminen antaa ymmärtää, että tuskinpa vain.

Mitä, jos hyväksytään, että helposti jopa puolissa kaikista ihmisisuhteissa jompi kumpi pyörähtää joskus vieraassa sängyssä. Sellaista sattuu. Siitä tuskin tunnelma aamupöydässä kohoaa, mutta onko random-pano pikkujoulujen jatkoilla oikeasti trauman väärti?

Hyvää pohdintaa uskottomuuden tabusta tässä 1843-jutussa.

Romanttista viestittelyä

”Saat minut tuntemaan oloni prinsessaksi”, kirjoitti vieras nainen miehelle. Viesti koski deitin parin kuukauden päähän sijoittuvaa vierailua Suomessa. Mies oli luvannut varata heille hotellin.

Viesti huvitti ja herätti ajatuksia. Huvitus liittyi viestin flirttailevuuteen. Omilla Tinder-treffeilläkin osa hauskuudesta on juuri viestittely. Itse hymyilin puolipäivää viestille, joka saapui sen jälkeen, kun jätin viime seikkailun taakseni ja sen kertainen deittini oli palannut tyttöystävänsä kainaloon:

”Thinking of you.
Thinking of you.
Thinking of you.
Thinking of you.
Thinking of you.”

Puhumme miehen kanssa kivasti toisillemme ja viljellemme jopa sydämiä viesteissä, mutta tuntuu kyllä melko kaukaiselta tehostaa viestiä toistolla tai viitata prinsessoihin, kun on oltu yhdessä melkein kymmenen vuotta. Minulle  sopii aivan hyvin, että mies saa romanttisia viestejä toiselta. Se voisi ärsyttää, jos tiiviistä viestittelystä ei kerrottaisi minulle. Tällä hetkellä lähinnä kiinnostaa, kuinka pitkään mies ulkomaalaisen deittinsä kanssa jaksaa viestitellä tapaamisten välissä. Oma kiinnostukseni lopahtaa yleensä parissa päivässä. Kenenkään kanssa en ole alkanut Facebook-kaveriksi tai Instagram-seuraajaksi.

Prinsessaviesti herätti myös ajatuksia meidän parisuhteestamme. Treffeillä on ollut kiinnostavaa nähdä itsensä vieraiden silmin. On jännittävää yrittää tehdä vaikutus uuteen ihmiseen. On hauskaa seuraavana aamuna kuulla, mitä deitti ajatteli illastamme ja minusta.

Samalla tässä näkee puolison uusin silmin hänen deittiensä kautta. Olen yhteisten vuosien aikana niin hemmoteltu sillä, että mies buukkaa ihanan hotellin, varaa teatteriliput ja ravintolapöydät, ostaa merkkipäivinä vaatteita ja koruja, tuo pyytämättä kaupasta lempiruokiani ja avaa ovet, etten suoraan sanoen kiinnitä asiaan huomiota. Deittien kautta huomaan, että nämä nk. saavutetut edut on oikeasti miehessä aika ihastuttavia piirteitä.