Tämän vuoksi toisen treffit ovat hyvä juttu myös kotona odottaneelle

Mies oli toissapäivänä treffeillä työmatkalla. Toivottavasti hän kertoo niistä täällä itse lisää. Ainakin whatsapp-viestien ja kotonakerrotun perusteella oli ollut kivaa.

Parisuhteessa, varsinkin kun on lapsia, eletään ihan toisessa todellisuudessa kun seurusteluaikana. Varmaan monien ihmisten mielestä se on ihanaa: syvällistä ja elämänmakuista. Minusta se on usein ankeaa. Päivät on täynnä kiirettä, väsymystä, riittämättömyyttä, loputonta tavaroiden etsintää ja hommia, joita emme tiedä halunneemme. Aikataulut sanelee joku korkeampi voima. Tiiviissä perhe-elämässä yhden huonotuulisuus tai kiukku tarttuu muihinkin.

Näissä olosuhteissa voin ajautua harhaisesti luulemaan, että mies on äärimmäisen kiinnostunut taloyhtiön hallinnosta, pieneksi jääneiden lenkkareiden uusinnasta ja vauvauintiin ilmoittautumisesta. Tuntuu oikeasti kaukaiselta, että joskus sama tyyppi oli erityisen kiinnostunut mielipiteistäni ja pyörimään kanssani alasti sängyssä.

Treffeillä pääsee irti omasta kotiminästään, siitä velvotteiden ja aikataulujen kireälle virittämästä huokailijasta. En haluaisi olla sellainen, ei kai kukaan halua. Kotona ei vaan muutakaan voi, koska sitten jäävät pyykit pesemättä, laskut maksamatta, kissat ruokkimatta ja lapset kuolevat keripukkiin.

Treffeillä ei puhuta käytännön asioita vaan kaikesta, mikä oikeasti kiinnostaa. Muistan kerran vuosia sitten olleeni aika myöhään illalla oluella ihastukseni kanssa. Juttelimme parhaillaan siitä, onko Jumalaa olemassa, kun ihastukseni avovaimo soitti ja muistutti, että ihastus toisi kissanruokaa tullessaan.

Ihanan Esther Perelin mukaan ihmisiä kiinnostaa syrjähypyissä jopa enemmän se uusi puoli omaa persoonaa, joka niissä pääsee esiin, kuin se ihminen, jonka kanssa petetään. (Tästä olen kirjoittanut monta kertaa, mm. täällä.)

Perelin mukaan joskus ihmiset onnistuvat tuomaan sivusuhteessa löytämänsä persoonan omaan parisuhteeseensa. Minusta avoin suhde toimii niin! Kun ei tarvitse salailla olleensa treffeillä ja/tai sängyssä muualla, niin niiltä jäänyt hyväntuulisuus voi parhaimmillaan tarttua puolisoonkin. Ainakin meillä on useamman kerran ollut seksiä sen jälkeen, kun toinen on palannut treffeiltä.

Olen vuosia sitten pettänyt silloista avopuolisoani. Pettämisestä ei taatusti heijastunut mitään myönteistä kotiin. Avopuolisossa ärsytti eniten kaikki. Osin se johtui siitä, ettei hän ollut se henkilö, johon olin ihastunut, osin varmaan huonosta omastatunnosta.

Nyt se, että mies käy treffeillä, muistuttaa minua siitä, että häntä kiinnostaa muukin kuin kotirumba. Pystyn eläytymään siihen toiseen naiseen, joka odottaa treffejä juuri mieheni kanssa. Näen miehen treffikumppanina enkä osana keittiönkalustoa.

Avoimiin suhteisiin perehtyneet kutsuvat ilmiötä uuden suhteen energiaksi. Meillä ei ole kokemuksia siitä, että toisen ihastus haittaisi meidän välistä suhdettamme. Ehkä yksi avain siihen, toimiiko avoin suhde, on se, heijastuuko treffeiltä tai kodin ulkopuolisista ihastuksista ammennettava energia omaan parisuhteeseen. Toistaiseksi meillä on heijastunut.

Ainakin minä tunnen onnistuneiden treffien jälkeen niin suurta kiitollisuutta miehelle, jonka kanssa saan elää näin vapaasti, että tykkään hänestä vielä normaaliakin enemmän.

 

 

Mitä varattujen miesten kanssa vehtaaminen on opettanut?

Otsikko on kopioitu New York Timesin keväisestä jutusta What Sleeping With Married Men Taught Me About Infidelity.

NYT:in jutun kirjoittaja oli yllättynyt siitä, miten seksittömiä monet liitot olivat. Parit olivat saattaneet sopia, että mies sai käydä vieraissa vuoteissa, koska vaimo ei enää lainkaan halunnut seksiä. Osa miehistä olisi mieluiten maannut vaimojensa kanssa, mutta kun tätä vaihtoehtoa ei ollut, tapasivat he vieraita naisia.

Millaista seksiä, ja kenen kanssa, vaimot harrastivat tai olisivat halunneet, sitä ei juttu kerro.

 

Kirjoittaja viittaa Esther Perelin loistavaan kirjaan “State of Affairs”, jossa naimisissa olevat kertovat pettämisestä. Naisille sivusuhteet mahdollistavat vapauden vastuusta, jota he vaimona ja äitinä  kantavat kotona. Avioseksi on helposti velvoite, sivusuhde  seikkailu. Tämän tunnistan. Juttelimme aiheesta viimeksi viikonloppuaamuna miehen kanssa.

Totesimme, että kun perheelliseen parisuhteeseen liittyy joka tapauksessa vino pino velvotteita ja huolehdittavaa, niin seksistä tulee helposti vielä yksi kohta päättymättömälle to do-listalle. Esimerkiksi minä toivon mieheltä enemmän kahdenkeskistä aikaa. Keskustelumme perusteella tajusin, että se tuntuu hänestä helposti vaatimukselta.

Sivusuhteessa tai yhden illan jutussa ei ole mitään kokonaisvastuupakettia. Se tekee seksistä, tai siitä kieltäytymisestä, helpompaa.

Yksi varattu mies oli kertonut NYT:in jutun kirjoittajalle, että haluaisi lähelle vaimoaan, mutta seksittömyys estää senkin. Toisaalta läheisyyden puute tekee seksistä vielä kaukaisempaa, mikä johtaa torjuntaan ja ahdistukseen.

Tunnistan tunteen huonoilta vuosiltamme. Seksittömyys, josta ei puhuttu, myrkytti ison osan suhdetta. Jos mies oli äkäinen, olin varma, että se  johtui seksittömyydestä ja syyllistyin. Fyysinen läheisyys muuttui jännitteiseksi, kun pelkäsin että mies tulkitsisi hellyyteni niin, että kohta olisi seksiä.

Parisuhteen hellyys on valtavan ihanaa: Se että halaa nukahtaessaan tuttua selkää, tai että mies tulee pussaamaan kesken leivänpaahtamisen. Mutta minulle se on ihan eri asia kuin seksi. Tukkaani saa silitellä vaikka maailman tappiin tai hartioitani hieroa, enkä kiihotu siitä, jos en jo muutenkin halua seksiä.

 

Mutta otsikkoon. En ole varma, onko varattujen miesten kanssa vehtaaminen opettanut minulle mitään miehistä. En ole edes ollut erityisen kiinnostunut oppimaan heistä mitään. Olen ollut kiinnostunut lähinnä itsestäni. On mahtavaa olla täysin vapaa kaikista odotuksista ja niistä rooleista, joita arkena kantaa. Vieras mies tietää minusta vain sen, minkä itse haluan kertoa. Sängyssä ei tarvitse miettiä, mitä satunnainen kumppani ajattelee toiveistani tai mieltymyksistäni.

Sellaisen asian olen varattujen miesten kanssa ehkä tajunnut, että kannattaa rohjeta puhua asioista. Jos parisuhde on niin hyvä, ettei halua erota tai pelkää vaarantavansa sen kertomalla mieliteoistaan, niin sitten se on varmaan niin hyvä, että se kestää rehellisen puheen.

Meidän suhteemme on parantunut 200% sen jälkeen, kun totesimme ääneen, että seksittömyys on kamalaa. Nykyään halailemme ja pussailemme. Minä haluaisin nukkua joka yö miehen kainalossa, vaikka käytännössä niin on kyllä aika vaikea nukkua. Seksittömyys on nyt neutraali asia. Puhumme siitä vähän samalla tavalla, kun voimme harmitella, ettei ole tullut treenattua, vaikka pitäisi ja teoriassa tykkääkin urheilla.

Seksuaalisen omistamisen raskas taakka

Mitä, jos avoimeen suhteeseen ajautuu olosuhteiden pakosta? Niin kävi kirjailija Marjo Vilkolle, kun hän rakastui huomattavasti nuorempaan mieheen. Mies toivoi lasta, jota nelikymppinen Vilkko ei enää pystynyt saamaan. Kivuliaiden lapsettomuusvuosien jälkeen pariskunta päätyi avoimeen suhteeseen. Tavoitteena oli, että mies löytäisi rakkaussuhteen, jossa saisi lapsen. Vilkollakin oli vapaus muihin suhteisiin, mutta ne eivät häntä kiinnostaneet.

Pariskunnan rakkaustarinasta syntyi hieno kirja Vilpitön sydän. Kirjasta ja kirjailijasta mm. täällä.

Hassua kyllä, minua kirjassa ei niinkään puhutellut avoimen suhteen kuvaus vaan ihan toinen asia.

Hienointa oli kuvaus Vilkon epätoivoisesta rakkaudesta nuoreen mieheen, niinä vuosina kun tämä oli vasta ystävä. Tunnistin omat kokemukseni samanlaisesta tilanteesta, kun olen aikanaan ollut rakastunut ystävään. Näin todellista kuvausta en aiheesta ole ennen lukenut.

Valtavan kiinnostava oli myös Vilkon havainto siitä, miten tilanne muuttuu, kun hän muuttui ystävästä tyttöystäväksi. Ystävyydessä jaetaan suhdehuolet, pettämiset ja mieliteot. Ystävänä niitä kuuntelee mielellään. Joskus on ehkä  hajalla siitä, että itse haluaisi enemmän, mutta on kuitenkin otettu siitä, että ihastuksen-/rakkaudenkohde haluaa jakaa ajatuksensa juuri ystävän kanssa. Mutta kun ystävä muuttuu tyttöystäväksi, siirtyy hänelle samalla seksuaalisen omistamisen taakka. Ystävä sallii kaiken, tyttöystävän tehtävä on määritellä, missä kulkee puolison sallittu raja esimerkiksi muiden ystävien suhteen.

Tähän kiteytyy parisuhteiden vaikeus. Niissä keskitytään puolustamaan omaa reviiriä. Toisen teot, ja jopa ajatukset, ovat uhka sille, mitä parilla on yhdessä. Niinpä yksiavioinen parisuhde on hauras rakennelma.

Kirjan kuvaus avoimesta suhteesta ei puhutellut henkilökohtaisella tasolla. Pariskunnan asetelma, jossa haluttiin lasta, tempoiltiin mustasukkaisuuden ikeessä ja oltiin hyvin romanttisia, oli kaukanen. Kirjallisuutena luin sitä kyllä erinomaisen mielelläni.

Vilkko kirjoittaa alunperin ajatelleensa, että polyamoria ja avoin suhde ovat lähinnä seksihurjastelijoiden ja selkärangattomien ihmisten tapa olla sitoutumatta yhteen ihmiseen. Nyt hänen näkemyksensä on toinen.

– Polyamoria, jossa kaikki ovat vilpittömiä toisiaan kohtaan, on romanttisempaa kuin sarjamonogamia. Jälkimmäisessä kumppania vaihdetaan heti, kun romantiikka arjessa hiipu, Vilkko sanoo Ylen haastattelussa.

Minua puhuttelee ajatus siitä, että romantiikka olisi kyky nähdä hyvää puolisossa, samoin kuin kykenemme yleensä näkemään hyvän ystävissä.

Parisuhde on, silloinkin kun se on avoin, melko mutkikas formaatti. Minä yritän omassani keskittyä kaikkeen siihen hyvään, mitä meillä on. Ehkä sitten olen romanttisempi, kuin luulen.

 

Miksi niin monen treffikriteerit ovat ylitsepääsemättömän tiukat?

Viikonlopun iltapäivälehdessä sinkut tilittävät, miten mahdoton Tinderistä on löytää seuraa. Lähtökohta on vähän hassu, mikään pakkohan kenenkään ei Tinderiä ole käyttää. Jos siis helpommalta tuntuu löytää seuraa rautakaupasta, koirapuistosta tai kopiohuoneesta.

Hymyilytti myös haastateltujen sinkkujen tyrmistys siitä, että Tinderissä tehdään niin ronskeja seksiehdotuksia. Se, että itse etsii palvelusta seurustelukumppania ei tarkoita, etteikö joku etsisi pelkkää seksiseuraa. Omassa profiilissani lukee, että haen seuraa lyhytkestoiseen hauskanpitoon. Toivon sen varoittavan osuman kanssani saavia miehiä siitä, että voin johdattaa viestittelyn aika nopeasti siihen, kohtaavatko seksimieltymyksemme.

Mutta: minulla on myös teoria deittailun nykyvaikeuteen. Asenteet uskollisuuteen ovat tällä hetkellä tiukimmat vuosikymmeniin. Kun seurusteluun ja yksiavioisuuteen suhtaudutaan suurella periaattellisuudella, niin kynnys parisuhteen aloittamiseen kasvaa. Ja kun pettämiseen, jota asenteista huolimatta säännöllisesti tapahtuu, suhtaudutaan niin ehdottomasti, on parisuhteen polku miinoitettu . Jos hairahtaa, niin ilmapiiri voi ohjata ajattelemaan, että suhde on huono ja lopetettava.

Fanitan Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalasta. Hän on lehtihaastattelussa sanonut seuraavaa:

”Ideaalikumppanin löytämisestä otetaan hirveät paineet, eikä vain uskalleta aloittaa seurustelua. Rennompi suhde yksiavioisuuteen voisi kehittää ihmisten itsetuntoa vähemmän kumppanista riippuvaiseksi, eivätkä syrjähyppy-kriisit olisi niin traumaattisia. ”

Minusta pointissa on perää.

Parisuhde on sopimus

Olen kuullut, että avointa suhdetta nimitetään pettämiseksi luvan kanssa. Näinhän asia ei ole. Mielestäni kaikki parisuhteet ovat sopimuksia. Tiedän, että tuo ei kuulosta kovin romanttiselta näkemykseltä. Mutta koska parisuhteet ovat sopimuksia, sopimuksen rikkominen on pettämistä.

Sopimuksia voi olla todella monenlaisia, esimerkiksi meidän sopimuksemme kuuluu, että seksiä saa harrastaa muiden kanssa, kunhan siitä kertoo toiselle, se on turvallista, ja seksiä ei harrasta yhteisten tuttavien kanssa. Jos rikkoisi jotain noista säännöistä, se olisi pettämistä, ei seksi jonkun muun kanssa. Jollain muulla pariskunnalla sopimus saattaa olla sellainen, että sallittua on tanssia muiden kanssa, mutta ei suudella, puhumattakaan intiimimmästä kanssakäymisestä. Sekin on hyvä sopimus, jos osapuolet sellaisen ovat halunneet ja ovat siihen sitoutuneet.

Mielestäni ongelma on useissa parisuhteissa, mukaanlukien omat aiemmat suhteeni, on se, että sopimusta ei tehdä eksplisiittisesti. En tarkoita, että ehdot pitäisi hakata kivitauluille, jotka olisivat pankkiholvissa, vaan sitä, että parisuhteen säännöistä pitää puhua. Suomen lain mukaan suullinen sopimus on pätevä, joten toki parisuhteessakin. Parisuhteen sopimuksessa pitäisi aina puhua avoimesti molempien odotuksista, haluista ja rajoista mitä (tai ei saa) tehdä. Ja kivitaululle nakuttamisen sijaan näistä asioista tulee puhua säännöllisesti, ei vain esimerkiksi suhteen alussa. Ajan mittaan molemmat osapuolet muuttuvat, ja hyvin mahdollisesti haluavat erilaisia asioita kuin tavattaessa.

Loppujen lopuksi parisuhteen sopimus on avointa kommunikaatiota, eikä vain omia sanattomia oletuksia toisesta ja toisen haluista. Sitä soisi kaikkiin parisuhteisiin. Ja toivottavasti missään ei sopimusta tarvitse rikkoa, eli toista osapuolta pettää, vaan parisuhteissa päästäisiin molempia osapuolia tyydyttäviin sopimuksiin.

Yksi konsti joka auttaa nuutuneisuuden yli, että edes joskus olisi seksiä

Meillä ei ollut kuukauteen miehen kanssa lainkaan seksiä. Siihen ei ollut mitään syytä. Päin vastoin, muistan hyvin, miten toiseksi viimeinen kerta syyskuussa hotellihuoneessa vieraassa kaupungissa oli nautinnollinen. Mies sitoi käteni solmiollaan ja meillä oli tosi ihanaa. Olimme silloin yrittäneet houkutella puolitutun mieshenkilön mukaan kolmanneksi pyöräksi, mutta hän ei päässyt. Silti pelkkä ajatus ryhmäseksistä lisäsi jännitystä.

Ja viimeinen kerta kahdestaan sovitusti lauantai-iltapäivänä omassa sängyssä oli kivaa. Näiden muistojen luulisi innostavan uusintoihin, mutta ei. Väsymys, hyvä kirja, iltatyöt ja Netflix torppasivat seksin kokonaiseksi kuukaudeksi. Muuten meillä oli kyllä kivaa ja aika monena iltana jaksoimme sängyssä sentään jutella.

Parisuhteessa kynnys seksiin on korkea. Ei ole insentiiviä ryhtyä hommiin juuri tänä iltana, kun huomennakin voi, tai ylihuomenna, tai joululomalla. Harvoin pitkässä parisuhteessa halu saa niin vallan, että se raivaisi kaikki esteet tieltään. Tai edes väsymyksen.

Huomaan, että olen selvästi jumiutunut käsitykseen spontaanista halusta. Seksi-ihanteeni näyttää olevan alkukantainen halu, joka saa osapuolet kiihkoissaan riipimään vaatteet toistensa yltä. Sellaista minulla on elämässäni ollut ehkä parikymmentä kertaa. Eikä koskaan vakituisen poikaystävän kanssa alkuhuuman jälkeen. Se on kuitenkin minusta se ihanin ja aidoin syy seksiin.

Vuosia ajattelin, ettei parisuhde ole minua varten. Kaipasin sekopäistä halua ja tunsin karmeaa syyllisyyttä siitä, etten halunnut minkäänlaista seksiä vakikumppanin kanssa. Turvallisessa suhteessa oli hyviäkin puolia, mutta ei niin paljon, että ne olisivat kompensoineet seksielämän ahdistavuuden ja kiihkon puutteen.

Tajusin vasta viime vuonna, että moni muukin kärsii pitkän suhteen latistavasta vaikutuksesta seksiin, myös oma mieheni. Valtaosa varatuista miehistä, joiden kanssa olen viimeisen puolentoista vuoden kanssa päätynyt sänkyyn, on ottanut aiheen puheeksi. Ihmettelen, ettei kohtaanto-ongelmasta puhuta enempää. Olen kyllä nähnyt iltapäivälehtien vinkkilistat siihen, miten suhdetta voi piristää vaikka rohkeilla alusvaatteilla. Mutta minusta se on laiha rohto vakavaan ongelmaan.

Kaksi vuotta sitten olisin pitänyt täysin mahdottomana, että olisimme laastaroineet ahdistavaa seksielämäämme seksileluilla. Jos fiilis puuttuu tai ainoa seksin herättämä tunne on huono omatunto, on vaikea heittäytyä eroottisiin leikkeihin.

Nyt näen, että hullun kiihkon ihanne on rajoittanut vuosia seksielämääni. En edelleenkään halua harrastaa kalenteriin keskiviikkoiltaisin merkattua kiintiöseksiä, mutta sen sijaan olemme puhuneet seksirituaaleista. Esimerkiksi bdsm:n sitominen ja roolit voivat tuupata nuutuneen parin tuttuuden ja väsymyksen yli.

En enää ajattele, että meidän kannattaa miehen kanssa odottaa, että fiilis seksiin veisi mukanaan. Jos jäämme odottamaan sitä, meillä on seksiä ehkä kerran vuodessa. Sen sijaan yritän harjoitella suhtautumaan seksiin, niin, että ajankohta voidaan sopia ja sitten tehdään jotain sen verran jännää, että halu löytyy.

Seksiterapeutit puhuu tästä hullun kiihkon vastakohdasta responsiivisena haluna. Se tarkoittaa, että vaikkei olisi aluksi erityisen halukas, niin homman alkaessa lämpeneekin ajatukselle.

Olin pitkään idealle aika skeptinen. Niin kauan kun seksi oli meidän parisuhteessamme ahdistavaa, poissaolevaa ja velvollisuudesta suoritettua, en yleensä lämmennyt sen kuluessakaan. Kuten aiemmin kirjoitin, nautin uein seksissä eniten siitä, että kun se suoritettiin, oli homma hetkeksi pois päiväjärjestysestä.

Mutta nyt kun meillä on kivaa ja seksi perustuu omaehtoiseen haluun, niin responsiivinen halu toimii. Olemme pari kertaa varanneet kalenterista seksiajan, kun lapsi on ollut hoidossa, ja meillä on ollut hauskaa. Kokemus noista kerroista ja responsiivisesta halusta ylipäätään on, että sitä auttaa, jos seksiin liittyy jotain rituaalinomaista, kuten käsien tai silmien sitominen. Pelkkä tukan silittely tai pussailu ei pitkän yhteisen historian jälkeen aina tunnu riittävän siihen, että omassa sängyssä pääsee nuutuneisuuden ja väsymyksen yli.

Olen sen vuoksi aika kiinnostunut ylipäätään bdsm:stä. Luettiin miehen kanssa aiheesta kirjakin (bdsm-aapinen), mutta se ei herättänyt erityisiä ajatuksia.

Viime aikoina ollaan juteltu siitä, että kutsutaan toinen mies mukaan. Toistaiseksi käytännön esteet ei ole mahdollistanut tätä, mutta minua kiinnostaisi aika paljon. Yksi hyvä ehdokaskin on sitoutettu hankkeeseen.

Sain treffeillä seksioivalluksen

Olin alkukesästä pikatreffeillä dominoivan besserwisserin kanssa. Siellä sain seksioivalluksen.

Juttelin treffikumppanin kanssa siitä, että olin utelias alistumista kohtaan. Minua ei kiinnosta yhtään kipu, vaan se, että mies dominoi.
Mutta minulla oli ongelma asian suhteen. Otan seksissä helposti paineet siitä, että minun pitäisi laueta, ettei kumppanille tule paha mieli. Rationaalistahan tuollainen stressi ei ole, mutta näin nämä asiat koetaan.

Koen suurta henkistä vastuuta kaikista ihmissuhteista ja muiden tunteista eikä seksi ole tästä poikkeus. Tajuan, että se rajoittaa omaa nautintoani. Silti ylikorostuneesta vastuullisuudesta on vaikea irrottautua.
Dominoinninkin kohdalla tuntuu, että “apua, nyt minun on pakko nauttia, kun tuo toinen näkee niin kovasti vaivaa, sitoo ja kaikkea”.
Treffikumppanin tyrmistynyt reaktio havahdutti minut. “Mutta se dominoijahan just nauttii siitä dominoinnista!”, hän ihmetteli. ”Sehän on aivan kun tulisin kutsutuksi syömään kakkua ja sitten kakun tarjoaja miettisi, että onko syömisestä minulle liikaa vaivaa.”

Keskustelun jälkeen olen pohtinut paljon velvollisuudentuntoa ja sen vaikutusta seksielämääni.

Nautin yhdenillanjutuista, koska en kanna huolta vieraiden partnereiden tunne-elämästä tai edes nautinnosta. Minusta he ovat saaneet jo palkintonsa: ihana nainen, eli minä, on pokannut heidät vastuuttomaan yhden illan seksisuhteeseen.
Parhaimmillaan minun on helppoa nauttia seksistä vieraan kanssa. Vieras ei tunne minua eikä odota tai oleta minusta asioita sen perusteella millainen olen arjessa (tunnollinen, toiset huomioonottava ja feministi).

Arvelen, että mies toivoisi minun ottavan kotona suuremman vastuun seksielämästämme. Minäkin haluaisin enemmän seksiä ja kehittää yheistä sekiselämäämme. Toisaalta koen olevani niin kaikkien arkivastuiden raskauttama, etten enää halua yhtään kohtaa to do -listalleni.

Ylipäätänsä uskon, että jos pystyisin hölläämään vastuullisuudentunnostani ihmissuhteissa, minulle jäisi enemmän energiaa, jonka voisi vaikka käyttää seksiin.

Vaikka emme kesän jälkeen ole päätyneet besserwisserin kanssa sänkyyn, olen superkiitollinen siitä, että hän tarjosi minulle tilaisuuden tähän oivallukseen.

Nykyään nautin suuresti, jos mies kotona sitoo minut. En yhtään ajattele, että siitä on hänelle vaivaa. Tai jos onkin, niin ainakin hänkin vaikuttaa nauttivan.