Mies vietti viikonloppua toisen kanssa

Mies vietti viikonlopun toisen naisen kanssa. Tämä oli sovittu toista kuukautta sitten ja oli minulle periaatteessa ok. Oli silti lähellä, ettei aiheesta tullut riitaa.

Edeltävän viikon mies oli äreä. En ymmärtänyt yhtään miksi. Hänellähän oli edessä vapaa viikonloppu, mahdollisesti vielä romantiikan merkeissä. Minä kävin viikolla kyllä tahollani hotellissa moikkaamassa  kaupungissa vierailevaa kaupparatsua, mutta mikään miehen käytöksessä ei vaikuttanut siltä, että nämä parin tunnin treffini olisivat hänen harminsa syy.

Torstai-iltana selvisi, että miehen kireyden takana oli se, että häntä ahdisti viikonloppu. Hän oli huolissaan, että vieras nainen odotti häneltä sellaisia tunteita tai sitoumuksia, joihin hän ei ollut valmis. (Mies voi ehkä kirjoittaa myöhemmin tarkemmin, mikä häntä korpesi. Minä en oikein tajunnut sitä. Sivusuhteiden auvoisuus kun itselleni liittyy juuri sihen, ettei niissä ole mitään velvoitteita. Minä en suostu stressaamaan vieraiden miesten nautinnosta, parisuhteista tai tunteista,  enkä siitä vastaanko viesteihin tai teenkö oharit.)

Minua vähän ärsytti miehen ylikorostunut velvollisuudentunto juuri tässä kohtaa. Ennen kaikkea ärsytti se, että ahdistus purkautui yrmytyksenä minua kohtaan. Saimme kuitenkin asian juteltua ennen kuin mies pakkasi viikonloppukassinsa ja lähti. (Hiukan koomista on, että mies oli viikonlopputreffeillä kaikista Helsingin hotelleista just samassa, jossa itse pari päivää aiemmin kävin moikkaamassa kaupparatsua.)

En viettänyt viikonloppua kelloa vilkuillen ja pohtien, että mitäköhän mies hommailee. Välillä oli vähän ikävä. Viestittelemme normaalisti aika paljon ja nyt en viitsinyt häiritä viikonlopun viettäjiä.

Sitä kyllä pohdin, että oliko miehestä hankalaa liikkua kaupungilla vieraan naisen kanssa. Kun minulla puoli vuotta sitten oli entinen heila Helsingissä käymässä, niin olin tosi vaivaantunut koko ajan, kun liikuimme ihmisten ilmoilla. Varsinkin lauantai-iltana baarissakäynti tuntui kiusalliselta. Pelkäsin, että joku tuttu näkee ja ihmettelee vierasta miesseuraani. Muutenhan Helsingissä olisi ollut ihana leikkiä turistia.

Tänään mies palasi vähän väsyneenä, mutta hyväntuulisena ja juuri siihen aikaan kun oli luvannutkin. Oli kivaa nähdä. Mies kertoi, missä ravintoloissa he olivat käyneet ja että vieras nainen oli kysellyt meidän parisuhteestamme ja vähän hämmästellyt liberaalia linjaamme.

Mies mainitsi myös, ettei seksi ollut ollut yhtä kivaa kuin minun kanssani. Vaikka olen teoriassa sitä mieltä, ettei seksiä eri ihmisten kanssa voi laittaa paremmuusjärjestykseen, niin siitä tuli silti hyvä mieli.

 

 

 

 

 

 

Tämä kiinnostaa naisen muissa kumppaneissa

Kerromme naisen kanssa toisillemme muista kumppaneista, tämä poistaa mahdollista mustasukkaisuutta paljon. Ei tarvitse arvailla, onko toisella joku, kun sen tietää. Fakta on luuloa helpompi asia käsitellä.

En ole mustasukkaisuudelle täysin immuuni. Sellaisiakin tunteita minulla on ollut. Mielestäni mustasukkaisuus on huono termi. Mustasukkaisuus on useampia negatiivisia tunteita, ja sen käsittelyä auttaa, kun tunnistaa erilliset tunteet. Tästä kirjoitin jo aiemminkin.

Olemme myös naisen kanssa kertoneet toisillemme kenen kanssa olemme menossa sänkyyn tai olleet sängyssä. Nainen on lähettänyt minulle joskus jopa linkin miehen Facebook-profiiliin. Näin hän on tuntenut olonsa turvallisemmaksi, kun joku tietää missä hän on ja kenen kanssa. On tätä tietysti miehet toisaalta ihmetelleetkin.

Kun olen saanut miesten tietoja naiselta, olen ollut sen verran utelias, että olen käynyt katsomassa miltä he näyttävät. En ole pystynyt vastustamaan kiusausta kommentoida jotain näppärää, ehkä enimmäkseen näsäviisasta, miesten ulkonäöstä naiselle. Näin, vaikka olenkin sitä mieltä, ettei toisen valintoihin kannattaisi puuttua, eikä ainakaan kritisoida. Sen jälkeen en kuitenkaan ole linkkejä kliksutellut.

Olen ollut utelias kuulemaan naiselta, oliko kivaa, mutta yksityiskohdat eivät kuulu minulle. En tiedä, miten suhtautuisin, jos nainen kertoisi minulle yksityiskohtia todella hekumallisesta kohtaamisesta. Siksi ajattelen, että on parempi toimia näin.

Vaikka olen nähnyt miesten kuvia, ja voisin heitä stalkata, en ole niin tehnyt, eikä se minua kiinnosta. Yritin usuttaa naista katsomaan, miltä taannoin ulkomailla tapaamani nainen näyttää, mutta hän ei viitsinyt nähdä vaivaa, vaan totesi minulle: ”toinen nainen ei kiinnosta minua, sinä kiinnostat.” Olen täysin samaa mieltä naisen muista miehistä.

Avoin suhde: välitilinpäätös

Olemme kokeilleet tämän syksyn avointa suhdetta. Mielestäni oikeastaan kaikki on ollut siinä hyvää: omat seikkailut ovat olleet jännittäviä ja kotona on ollut paljon kivempaa kuin ennen. Täysin ristiriidatonta ei tietenkään tämä syksy ole ollut.

Olin jo etukäteen varautunut mielessäni siihen, että kaikki ei olisi auvoista, vaan omat ja naisen seikkailut saattaisivat herättää ristiriitaisia tunteita. Naisella oli ensimmäinen seikkailu, josta tiesin etukäteen. Huomasin hänen lähdettyään, että asia on mielessä, eikä oloni ole täysin normaali. En mitenkään riutunut, mutta jokin tuntui oudolta. Koska mustasukkaisuus ei ole yksi tunne, yritin eritellä tunteitani. Tulin siihen lopputulokseen, että tunteeni olivat ikävän, ja ehkä pienen kateuden yhdistelmä. Naisella on jotain, mitä minulla ei sillä hetkellä ole: jännitystä ja todennäköisesti seksiä. Tiesin, ettei minulla olisi oikeasti syytä tuntea niin: näkisimme jälleen pian ja todennäköisesti meilläkin olisi taas pian seksiä. Lisäksi minulla oli ollut seikkailu vain vähän aiemmin. En ollut peloissani suhteestamme: toisin kuin mies, jota nainen tapaisi, minä olisin taas pian naisen kanssa. Mutta tunteethan eivät ole määrättävissä, enkä halunnut yrittääkään kieltää niitä.

Olimme sopineet, että nainen ilmoittaa minulle kun hänen treffinsä ovat ohi. Hänkin oli toivonut tällaista järjestelyä tuomaan turvallisuutta, ja minustakin se tuntui kivalta. Heräsin yöllä ja katsoin puhelintani, eikä viestiä ollut tullut. Sitten en nukahtanutkaan uudelleen, ja jäin miettimään miksi viestiä ei ollut tullut. Olin varma, että nainen ei ollut toiminut sopimallamme tavalla. Unettomana sen miettiminen suututti minut ja valvoin tunteja. Aikaisin aamulla lähetin närkästyneen viestin ja tilanne selvisi: nainen oli lähettänyt viestin, mutta se ei ollut saapunut puhelimeeni.

Unettomana yönä mietin muutakin, esimerkiksi olin epäillyt naisen ensimmäisellä seikkailullaan unohtaneen kondomin. Seuraavana päivänä puhuimme naisen kanssa asiasta. Nainen tunnusti, että kondomia ei käytetty. Arvostan, että hän oli rehellinen. Ymmärrän, että siitä oli ollut vaikea puhua, mutta sen kertomatta jättäminen oli vakavaa, asiahan olisi saattanut vaikuttaa minun terveyteeni. Saimme asian selvitettyä, mutta se oli osoitus, että meillä molemmilla on kuitenkin asioita, joista on vaikea puhua.

Minä en puolestani saanut kerrottua yksistä treffeistäni naiselle etukäteen. Tiesin toimivani typerästi, mutta olin kokenut että nainen ei täysin hyväksy treffikumppania, vaikka vakuutteli että on ok tavata häntä. Hän ilmeisesti ajatteli, että saisin paremmankin. Mielestäni siitä oli oppina, ettei toisen deittiä tule arvostella, vaikka olisikin sitä mieltä ettei hän ole kaunis, komea tai muuten sopiva.

Avoimen suhteen syksy on ollut hyvää aikaa parisuhteessamme. Vaikka on asioita, joista puhuminen on puolin ja toisin edelleen vaikeaa, olemme kuitenkin valtavasti avoimempia kuin aikaisemmin. Minulla on ollut kaksi seikkailua: klubilla ja treffisivustolla tapaamieni naisten kanssa. Ne ovat olleet kivoja, ja haluan että minulla on mahdollisuus seikkailuihin myöhemminkin. Naisen seikkailu ei tuntunut minusta pahalta, ennemmin vain ikävöin naista ja hänet on ihana nähdä kun hän palaa.

Parasta syksyssä eivät ole kuitenkaan olleet muut kumppanit, vaan oma suhteemme. Olemme läheisiä, puhumme paljon, meillä on seksiä ja kotiin on aina kiva tulla nykyään.

Itsetutkiskelua

Kirjoitin jo aiemmassa postauksessa olleeni melankolinen lähes viikon. En ollut mistään erityisestä asiasta surullinen, vaan enemmänkin mietin miten olen itse toiminut erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, ja millaisia omat sosiaaliset suhteeni ovat olleet.

Olen ollut ujo ja introvertti. Nyt mietin että ei olisi kannattanut. Helpommin tietysti sanottu kuin tehty, pitkälti sitä on, mitä on. Mutta muutos on mahdollista ja olenkin ajatellut parisuhdekriisiämme mahdollisuutena henkiseen kasvuun. Samalla kun moni aikaisemmin olettamani rakenne on mennyt uusiksi, on ollut sekä pakko että mahdollista tarkastella omaa käyttäytymistään, ja ryhtyä toimimaan uudella tavalla. Voin päästää irti vanhoista tavoista ja opetella toimimaan uudella tavalla. Se on ollut palkitsevaa, muttei aivan helppoa.

Vähän karrikoiden voisi sanoa että pitkään katsoin tyttöjä kaukaa haaveillen, puhuminen noille kauniille olennoille tuntui vaikealta. Päädyin silti treffeille ja seurustelemaankin, varmasti enemmän tyttöjen, kuin oman aloitteellisuuden takia. Olen myös ajatellut, että kiinnyn nopeasti, enkä ole erityisen hyvä lyhytaikaisessa tapailussa. Olen lähes poikkeuksetta päätynyt pitkiin suhteisiin jos olen käynyt saman naisen kanssa treffeillä useamman kerran. Olen tulkinnut sitä merkkinä siitä, että kiinnyn helposti. Toisaalta voihan sen kääntää toisinkin: naiset, joita olen tapaillut yhtään enempää, ovat halunneet olla kanssani.

Olen vanhetessani tullut sosiaalisesti rohkeammaksi, osittain naisen antaman esimerkin myötä, hän on hyvin sosiaalinen. Olen edelleen introvertti, mutta sosiaaliset tilanteet eivät jännitä ja uusienkin ihmisten kanssa on mukava jutella. Myönnän auliisti, että parisuhteemme ongelmat olivat isolta osalta oma vikani: en osannut puhua tunteistani ja ongelmistani.

Tilanne muuttui hetkessä ja olen omaksunut uuden tavan toimia yllättävän nopeasti ja helposti. Se kuitenkin vaati tilanteen kärjistymisen sellaiseksi, että ymmärsi asioiden olevan pakko muuttua. Kun aikaisemmat keskustelun tulpat on nyt purettu, on puhuminen helppoa ja luontevaa. Kun pari iltaa meni töiden takia vähän myöhempään, tuli yhteistä ajatusten jakamista ikävä.

Olen myös pohtinut mustasukkaisuutta. Olen ollut mustasukkainen, mutta vähitellen huomasin, että ne liittyvät enemmän parisuhteen tilaan kuin naisen yhden yön juttuihin. Minulle mustasukkaisuus oli epävarmuutta suhteen tilasta: en ollut varma tuleeko suhde jatkumaan, vai mitä tapahtuu. Kun parisuhdekriisin myötä ongelmista keskusteltiin ja niitä ratkaistiin, samalla todettiin että molemmilla on halua jatkaa parisuhdetta. Vaikka nainen, tai minä itse, saattaa rakastua johonkin muuhun palavasti ja se johtaisi suhteen päättymiseen, on tämä mahdollista aina. Siksi sitä ei mielestäni kannata stressata, muuten sitä joutuisi murehtimaan aina, jokaisessa ihmissuhteessa. Nyt suhteemme on tilassa jossa molemmat tietävät toisen haluavan olla toisen kanssa, huolimatta mahdollisista muista kumppaneista. Tämän jälkeen en ole tuntenut mustasukkaisuutta.

Ei järvi soutamalla kulu

En ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta. Kaikissa suhteessani olen ajatellut, että poikaystäväni voi tehdä, mitä haluaa.

Ensimmäinen lukioaikainen poikaystäväni vietti paljon aikaa, myös öitä, tyttöpuolisten kavereidensa kanssa. Osaa heistä en edes tuntenut. Tein suhteessa varmasti kaikki muut epäkypsän teinin virheet, mutta mustasukkaisuusriitoja meillä ei ollut.

Toisessa suhteessani avomieheni oli matkatöissä. Hänellä olisi ollut vuosittain kymmenittäin mahdollisuuksia käydä vieraissa. En usko, että hän koskaan kävi.

Minusta jokainen poikaystäväni, ja nykyinen mieheni, on ollut todella ihana. Tottakai muutkin naiset pitävät heitä puoleensavetävinä. Tottakai jokainen mies pitää useampia naisia, kuin vain virallista tyttöystäväänsä, viehättävänä ja/tai haluttavana.

Minä en omista miestäni. En tajua miksi se, että hän käy treffeillä tai sängyssä jonkun toisen luona, olisi minulta pois. ”Ei järvi soutamalla kulu” on tosi sanonta.

Olisi ihan kauheaa, jos mieheni rakastuisi johonkin toiseen ja jättäisi minut. Niinhän voi aivan yhtä todennäköisesti tapahtua, oli suhde avoin tai ei.

Joskus minulle on esitetty teoria, että vain torjun mustasukkaisuuden. Että tunne on minulle niin kivulias tms., etten kykene myöntämään sitä edes itselleni. Voihan niin olla. Joka tapauksessa elämä ilman mustasukkaisuutta on todella helppoa.

Siksi olen myönteinen miehen seuranhakuilmoitukseenkin. Ihan kauhean utelias kyllä olen. Haluaisin kuollakseni tietää, kuka nainen on. Mies ei kerro. Tajuan sen hyvin, mutta ei se tiedonhaluani sammuta.

PS. Siitä on nyt noin puolitoista kuukautta, kun parisuhdekriisimme kulminoitui. En olisi ikinä uskonut, että ihmissuhde voi näin nopeasti ja kivuttomasti, muuttua näin dramaattisesti.  Meillä on nyt aivan mahtavaa yhdessä. Haluan koko ajan halailla miestä ja kyhnätä hänen sylissään. Aiemmin en tehnyt sitä oikeastaan koskaan. Pelkäsin, että mies tulkitsee sen aloitteeksi seksiin. Nyt sekään ei kauhistuta, koska voimme keskustella siitä,  johtaako halailu seksiin vai ei.

 

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin

Kirjoitin jo aiemmin viikonlopusta jolloin nainen oli poissa ja kirjoitin hänelle kirjeen. Myös nainen kirjoitti viikonlopusta. Viikonloppua edeltäneet päivät olivat olleet kamalia, olin huonolla tuulella arjen aikataulujen vuoksi jotka työllistivät minua todella paljon naisen ollessa töissä iltamyöhään. Olin kannustanut naista ottamaan omaa aikaa ja olimme puhuneet avoimesta suhteesta. Kuitenkin kun yritin kysyä viikonlopun aikatauluista, en saanut vastausta. Olisin halunnut tietää edes aikooko hän olla yötä kotona tai milloin hän lähtee ja milloin palaa. Perjantaina nainen vain katosi. Nainen hoisi asian todella huonosti. En keksinyt muuta syytä kuin vieraan miehen miksi hän oli niin vaikeana viikonlopusta.

Kun nainen palasi sunnuntaina kotiin, annoin kirjeeni. Hän luki sen ja ensimmäiseksi taisimme jutella Tinder-treffeistäni. Keskustelun edetessä hän kertoi menneensä sänkyyn kesän aikana kahden miehen kanssa. Ensimmäinen tunteeni hänen sanottuaan sen, oli helpotus. Ajattelin että hyvä, hän pystyy sanomaan sen minulle. Olinhan ollut aika varma että hän vietti viikonlopun toisen miehen kanssa. Olin myös valmistautunut tunnustuksen aiheuttamiin tunteiseen. Olin kirjoittanut Tinderistä koska halusin avata keskustelua kertomalla teoista joiden ei yleisesti ajatella kuuluvan vakiintuneeseen parisuhteeseen, vaan joista olisi vaikea puhua. Koin onnistuneeni, sillä olimme saaneet avattua keskustelun vaikeista aiheista.

Jälkikäteen olen miettinyt paljon tuota aurinkoista sunnuntaita. Alunperin minun piti lähteä lapsen kanssa pois kaupungista. Tällöin en olisi edes tiennyt, että nainen ei olisi kotona. Olisin varmaan ajatellut että viikonloppuna hän tapaisi ystäviään, kävisi ehkä elokuvissa ja urheilemassa. Mutta ei minulla olisi ollut syytä epäillä tapaamista nuhjuisessa hotellihuoneessa. Olisin palannut lapsen kanssa sunnuntaina vanhaan parisuhteeseen, vanhoine ongelmineen ja puhumattomuuksineen.

Viikonlopun tapahtumien jälkeen se ei kuitenkaan ollut enää mahdollista, vanha ei voinut jatkua.

Nollautuva seksikello

“Mitä mieltä olet avoimista suhteista?”, kysyin pariterapeutilta toiseksi viimeisellä käyntikerrallamme.

Minua ei oikeastaan kiinnostanut hänen mielipiteensä. Halusin vain provosoida. Ajattelin, että ihminen joka ryhtyy _pari_terapeutiksi, varmaankin uskoo pitkiin parisuhteisiin. (Joo, tajuan, että on ehkä vähän lapsellista maksaa siitä, että yrittää provosoida keskusteluapuaan tarjoavaa ammattilaista. En silti voinut hillitä itseäni.) Pieneksi pettymyksekseni terapeutti suhtautui ilmiöön neutraalisti. Hän sanoi itsekin vuosia haaveilleensa avoimesta suhteesta.

Mitään käytännön ohjeita hän ei kuitenkaan antanut.

Olen jo kauan sitten itse tajunnut, ettei yksiavioisuus ole minulle oleellista. En tunne mustasukkaisuutta tai halua omistaa ketään.

Ajatus siitä, että harrastaisin loppuelämäni (tai ainakin loppuliittoni, ehkä vuosikymmeniä) seksiä yhden ja saman miehen kanssa, herättää lievää pakokauhua. Minusta suuri osa seksin viehätyksestä on uutuudenviehätystä ja löytöretkeilyn iloa. En minä halua syödä lempiruokaanikaan joka päivä.

Ymmärrän, että vaihtelunhalu liittyy oman mielikuvitukseni rajallisuuteen. Teoriassahan mikään ei estä kokeilemasta saman ihmisen kanssa aina uusia juttuja. Siitä minulla ei kuitenkaan ole kokemusta. Rutiininomaisesta parisuhdeseksistä senkin edestä.

Kun tapasimme miehen kanssa vuosia sitten, kerroin yksiavioisuusangstistani. Muistan edelleen, miten ihanan ymmärtäväinen hän oli. Hän totesi, että sitten tulevaisuudessa tehdään niin, että harrastamme seksiä muiden kanssa tai eroamme, turha siitä aiemmin on ongelmoida.

Mutta ongelma siitä kuitenkin tuli.

Ensimmäiset vuodet seksi oli kivaa ja halusin miestäni lähes koko ajan. Sitten suhde vakiintui, fiilis laantui ja seksi alkoi ahdistaa. Minä en enää kehdannut muistuttaa käymästämme keskustelusta.

Ja ehkä pahinta kaikesta, kun kerran tein sen, ilmeni, että mies oli unohtanut koko alkuaikojen keskustelun siitä, että yksiavioisuus ahdisti minua.

Harrastimme seksiä ehkä kerran kvartaalissa. Se ei ollut erityisen hekumallista.  Kertojen paras juttu oli mielestäni, että nyt asia olisi hetkeksi poissa päiväjärjestyksessä. Päässäni oli jonkinlainen parisuhteen sisäinen seksikello, joka nollautui kun harrastimme seksiä. Sitten se alkoi taas tikittää. Syyllisyys seksittömyydestä painoi yhä pahemmin, mitä kauemmin edellisestä kerrasta oli.

Minusta tuntui täysin mahdottomalta puhua aiheesta miehen kanssa. Miten ihmeessä voisin sanoa hänelle, että ajattelen kyllä paljon seksiä ja kaipaan sitä, mutta en sinun kanssasi.

En siis vuosiin sanonut mitään. En muista, mitä ajattelin aiheesta. Pidin onnetonta seksielämää jonkinlaisena collateral damagena, jonka pitkä parisuhde kaikkine kivuuksineen aiheutti. Kaikkeahan ei voi saada.