Hankalia asioita

”Käytittekö te silloin kondomia?”, kysyi mies tänään. Hitto, olisihan se pitänyt arvata! Töppäilystä jää aina kiinni. Olin kesällä ollut sängyssä ulkomaisen kollegani kanssa, ja ei, emme olleet käyttäneet kondomia. Se oli idioottimaista ja kaduin sitä kovasti. (Kävin testeissä toteamassa, että kaikki oli kunnossa.) Miehelle en ollut kuitenkaan saanut asiaa kerrottua.

Olemme kokeilleet nyt kaksi ja puoli kuukautta avointa suhdetta ja olleet kuin uskoon tulleita. Yhteiselämämme on nyt niin käsittämättömän paljon aiempaa parempaa. Mutta nyt avoimen suhteen ensihuuma on loppunut ja esiin tullut ikäviä fiiliksiä. Mies oli pohtinut jo pidempään kondominkäyttöäni ja sai nyt kakistettua sen ulos. Vastasin rehellisesti ja juttelimme asian selväksi.

Lisäksi  vähän aikaa sitten kävi vahinko. Olin matkoilla yötä vieraan Tinder-pokan luona. Olin sopinut miehen kanssa, että laitan yöllä hänelle viestin, kun palaan vieraan luota hotellille. Tämä oli oma toiveeni, koska snadisti kauhistutti vieraassa kaupungissa tavata tuntematonta. Olin tuntemattoman kanssa pari tuntia ja hotelliini palatessa nakuttelin miehelle viestin. Menin tyytyväisenä nukkumaan vain herätäkseni aamulla miehen passiivis-aggressiiviseen viestiin, jossa hän ihmetteli, miksen ollut suvainnut ilmoittaa olinpaikastani. Puhelimeni näytöllä oli yöllä lähettämäni viesti, mutta miehelleni saakka se ei ollut jostain syystä tullut. Podin järkyttävää syyllisyyttä, vaikka en olisi osannut tehdä mitään toisin.

Avoimuuden puolesta

Kun olen käsitellyt aviokriisiämme, olen puhunut siitä paitsi naisen ja terapeutin, myös monien ystävieni kanssa. En ole aiemmin ollut erityisen avoin yksityisasioistani, mutta olen ajatellut, että näin vahvistan parisuhteen avoimuuden kulttuuria puhumalla parisuhteesta kaikkien kanssa varsin samalla tavalla.

Olen tehnyt kaksi mielenkiintoista havaintoa. Ensinnäkin vapautuu paljon energiaa, kun ei pohdi asioita yksin, vaan jakaa ne. Kun asia on sanottu, sen voi vetää yli henkiseltä työlistalta ja se saa oikeat mittasuhteet. Osa asioista tulee kuitattua pienenä, osa aiheuttaa paljonkin keskustelua. En kuitenkaan joudu yksin käsittelemään niitä.

Toinen havaintoni on, että kun puhuu omista parisuhdeongelmistaan, ihmiset tarttuvat niihin välittömästi. He tunnistavat samoja ongelmia omissa suhteissaan, tai avautuvat omista, erilaisista, ongelmistaan. Se tuntuu hyvin voimauttavalta: emme ole yksin ongelminemme ja niistä voi puhua monien ihmisten kanssa. Samalla kuulee erilaisia näkökulmia, ja ratkaisuja asioihin. Se on hyvin antoisaa.

Taannoisissa juhlissa kävin kolme kiinnostavaa keskustelua. Ne kaikki liittyivät parisuhteisiin tai seksiin. Moni, sinänsä kiva, keskustelu esimerkiksi työasioista jäi niiden varjoon. Keskustelujen aiheet vaihtelivat avioerosta ja parisuhdekriisistä ystävän ehdotukseen että kävisimme naisen kanssa kinky-klubilla. Hän ajatteli että pitäisimme siitä.

Ainakin osa keskusteluista olisi jäänyt käymättä, ellen olisi itse avautunut samoille ihmisille aikaisemmin. Nyt pääsin jakamaan ajatuksia, ja toivottavasti tukemaan ihmisiä vaikeissa tilanteissa. Ja sain hyvän vinkin mitä tehdä seuraavalla pariskuntalomalla.

Kevytero

Ystäväni kertoi, että hän oli muuttanut erilleen kumppaninsa kanssa. He eivät ole eronneet, vaan käyvät pariterapiassa ja pohtivat suhteensa jatkoa.

Mekin mietimme joskus erillään asumista. Olin myös jossain vaiheessa niin ahdistunut suhteemme tilasta, että lähes kysyin kaverin asuntoa lainaksi.

Puhuttuani ystäväni kanssa, mietin mitä olisi tapahtunut, jos olisimme muuttaneet erillimme. Rehellisesti sanottuna en usko että olisimme palanneet enää yhteen. Yksin asuminen olisi varmasti helpottanut ahdistusta, parisuhdeongelmia ei olisi tarvinnut kohdata päivittäin. Lisäksi olin jo aiemmin kokeillut Tinderiä, ja löytänyt sieltä treffiseuraa, joten olisin varmasti päätynyt kokeilemaan sitä Helsingissäkin. Ja uskon että olisin päätynyt treffeille täälläkin, ja huomannut, että maailmassahan on naisia, jotka ovat viehättäviä, kivoja ja kiinnostuneita minusta. Kun kotona ei näin ollut, kiusaus erota olisi ollut suuri.

Miellänkin että erilleen muuttaessa, vaikka vain väliaikaisesti, on eroamisesta jo päätetty. Tarkoituksena on vain pehmentää eroa. Ja se saattaa olla hyvä ratkaisu, se ehkä estää tilanteen kärjestymisen ja tekee erosta sopuisamman.

Emme kokeilleet erillään asumista. Minulle suuri syy siihen oli lapsi. Tuntui vaikealta selittää hänelle, miksemme olisi koko perhe yhdessä. Vaikkemme ole yhdessä lapsen takia, toimi hän kriittisessä vaiheessa parisuhteen liimana, joka pakotti miettimään muita ratkaisuja ongelmiin.

Seksiangstia ja himoa

Viikonlopun (nainen kirjoitti viikonlopusta tässä) jälkeisenä maanantai-iltana tulin tyhjään kotiin, nainen oli lapsen kanssa poissa. Olin jo kotiin kävellessäni ajatellut että vielä ensimmäisessä kirjeessä käsittelemiäni asioita tärkeämpää olisi puhua seksistä. Seksielämämme, tai sen puute, ahdisti minua, ja oli ahdistanut vuosia. Se teki läheisyydestä vaikeaa ja tunsin kuinka ahdistus paheni koko ajan. En kuitenkaan osannut puhua asiasta, seksistä puhuminen tuntui todella vaikealta. Ensimmäisestä kirjeestä rohkaistuneena kirjoitin naiselle toisen kirjeen seksistä. Kerroin, etten osaa puhua siitä vaikka pitäisi, kerroin miten olin etenkin aluksi ollut epävarma itsestäni, ja siitä mitä nainen halusi. Kirjoitin, että tajusin kyllä toimivani väärin, puhumatta ei voi tietää mitä toinen haluaa ja siten vain pahentaa oman epävarmuuden kehää. En vain uskaltanut toimia paremmin.

Suhteemme alussa meillä oli paljon seksiä ja siitä ajasta oli ihania muistoja, joista myös kirjoitin. Kun seksi väheni, aloin ajatella, että seksi ei ole naiselle tärkeätä. Se tuntui loogiselta selitykseltä siihen, ettei hän tehnyt aloitetta koskaan ja teki omasta harmistuksesta helpommin käsiteltävää: se en ole minä, vaan se on toinen. Se oli mukavampi ajatus kuin totuus: nainen halusi seksiä mutta ei minua.

Kirjeellä oli minuun sama vaikutus kuin ensimmäiselläkin, tunsin että olin avannut lukon jota olin pitänyt sisälläni liian pitkään.

Nainen luki kirjeeni samana iltana ja lapsen nukahdettua puhuimme pitkälle yöhön seksistä. En olisi voinut kuvitella paria päivää aikaisemmin, että puhuisin naisen kanssa seksistä niin avoimesti, ilman minkäänlaista kiusaantumista. Totesimme että suhteemme suuri ristiriita on, että nainen kyllästyy samaan kumppaniin, eli nyt minuun, minä puolestani halusin edelleen naista. Sen ääneen sanominen oli suuri asia, nyt se ei enää kummitellut mörkönä nurkassa, jonka molemmat olivat huomanneet mutteivät sanoneet mitään.

Pitkään seksistä puhuminen oli kiihottavaa ja ilta päättyi seksiin jollaista emme olleet harrastaneet vuosiin, jos koskaan. Nyt tuntui siltä, että voimme oikeasti puhua kaikesta ja seuraavana päivänä oloni oli kuin vastarakastuneella: olin aivan uudessa suhteessa.

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin

Kirjoitin jo aiemmin viikonlopusta jolloin nainen oli poissa ja kirjoitin hänelle kirjeen. Myös nainen kirjoitti viikonlopusta. Viikonloppua edeltäneet päivät olivat olleet kamalia, olin huonolla tuulella arjen aikataulujen vuoksi jotka työllistivät minua todella paljon naisen ollessa töissä iltamyöhään. Olin kannustanut naista ottamaan omaa aikaa ja olimme puhuneet avoimesta suhteesta. Kuitenkin kun yritin kysyä viikonlopun aikatauluista, en saanut vastausta. Olisin halunnut tietää edes aikooko hän olla yötä kotona tai milloin hän lähtee ja milloin palaa. Perjantaina nainen vain katosi. Nainen hoisi asian todella huonosti. En keksinyt muuta syytä kuin vieraan miehen miksi hän oli niin vaikeana viikonlopusta.

Kun nainen palasi sunnuntaina kotiin, annoin kirjeeni. Hän luki sen ja ensimmäiseksi taisimme jutella Tinder-treffeistäni. Keskustelun edetessä hän kertoi menneensä sänkyyn kesän aikana kahden miehen kanssa. Ensimmäinen tunteeni hänen sanottuaan sen, oli helpotus. Ajattelin että hyvä, hän pystyy sanomaan sen minulle. Olinhan ollut aika varma että hän vietti viikonlopun toisen miehen kanssa. Olin myös valmistautunut tunnustuksen aiheuttamiin tunteiseen. Olin kirjoittanut Tinderistä koska halusin avata keskustelua kertomalla teoista joiden ei yleisesti ajatella kuuluvan vakiintuneeseen parisuhteeseen, vaan joista olisi vaikea puhua. Koin onnistuneeni, sillä olimme saaneet avattua keskustelun vaikeista aiheista.

Jälkikäteen olen miettinyt paljon tuota aurinkoista sunnuntaita. Alunperin minun piti lähteä lapsen kanssa pois kaupungista. Tällöin en olisi edes tiennyt, että nainen ei olisi kotona. Olisin varmaan ajatellut että viikonloppuna hän tapaisi ystäviään, kävisi ehkä elokuvissa ja urheilemassa. Mutta ei minulla olisi ollut syytä epäillä tapaamista nuhjuisessa hotellihuoneessa. Olisin palannut lapsen kanssa sunnuntaina vanhaan parisuhteeseen, vanhoine ongelmineen ja puhumattomuuksineen.

Viikonlopun tapahtumien jälkeen se ei kuitenkaan ollut enää mahdollista, vanha ei voinut jatkua.

Käännekohta

Oli aurinkoinen syyssunnuntai, kun laskin viikonloppukassini eteisemme lattialle. Olin ollut kaksi yötä kämäisessä helsinkiläisessä hotelli Arthurissa. Toisen yön nukuin vapaana ja tyytyväisenä, toisena harrastin seksiä vanhan heilani kanssa.

Vapaudentunne oli ollut huumaava. Kukaan, yhtä kaveriani lukuunottamatta, ei tiennyt missä olin. Melkein kuin olisi ollut ulkomailla. Paitsi ettei ihan. Illalla oli todella hankala keksiä, mihin olisimme menneet heilan kanssa syömään, en halunnut törmätä tuttuihin, ja Helsinki on aika pieni.

Sunnuntaina palasin retkeltäni kotiin. Olin etukäteen ilmoittanut miehelle, että olen viikonlopun poissa. Häntä oli selvästi ärsyttänyt todella paljon. Hänen ärsyyntymisensä ärsytti minua. Teoriassa hän kannusti siihen, että tekisin omia juttuja ja lähtisin kotoa retkilleni, mutta käytännössä mökötti, kun tartuin toimeen.

Itse olin pelännyt, että huumautuisin vapaudestani niin, etten pystyisi enää palaamaan. Huoli oli turha. Viikonlopun vapauden jälkeen minusta oli ihan kivaa nähdä perhettä ja pinnanikin oli tavallista pidempi. Mies oli palatessani paljon paremmalla tuulella kuin lähtiessäni. Se oli iloinen yllätys. Hänellä oli myös kirje minulle.

Kirjeessä mies tilitti enemmän fiiliksistään, harmistaan tökeröä häipymistä kohtaan ja omia tekojaan (lisää tässä postauksessa) , kuin mitä oli ilmaissut koko vuosia kestäneen parisuhteemme aikana. Olin melko pöllämystynyt. Kirje oli ehdottomasti parasta mitä meidän suhteessa oli tapahtunut vuosiin.

Samana iltapäivänä pystyttiin puhumaan, ehkä ekaa kertaa, rehellisesti suhteestamme. Kerroin pettäneeni miestä kaksi kertaa. En kyllä käyttänyt sanaa pettäminen. Minusta tunteeton random-seksi ei oikeastaan ole pettämistä. Arvaan, että jonkun mielestä on. Keskustelua avitti miehen Tinder-tunnustus. Vaikka hänen toimintasa oli ollut aika viatonta, niin minua helpotti, ettei tarvinnut tuntea olevansa suhteen ainoa täysin renttu osapuoli.

Avain kaikkeen oli, että sanoimme ääneen, että suhteemme nykytila oli ankea. Sen jälkeen pystyi alkaa pohtia, miten hommasta voisi selvitä kunnialla.

Meillä oli suhteemme ensimmäinen aviokriisi. Outoa kyllä se teki yhteiselosta heti paljon vähemmän tylsää. Avioero oli yhtäkkiä siirtynyt huomattavasti aiempaa kauemmas.

Ai, eikö meillä ollutkaan avoin suhde?

Alkukesästä tilanne alkoi käydä minusta kestämättömäksi. En oikeastaan ajatellut että parisuhteemme oli erityisen huono: emme riidelleet, halusimme samanlaista arkea, arvostimme toistemme näkemyksiä jne. Kun kuuntelin kaverien tilityksiä parisuhteistaan ja kummallisista riidoistaan, pidin meitä siihen verrattuna aika onnekkaina. Samaan aikaan olin kuolla tylsyyteen. Kotona oli järkyttävän ikävystyttävää. Lähinnä siellä jaettiin puuduttavia kotihommia: leikkaa sinä lapsen kynnet, niin minä ripustan pyykit. Mieluummin olisin melkein jäänyt työpaikalle tarkistamaan budjettilaskelmia, mutta aina ei kehdannut.

Melkein vielä hankalammalta tuntui silloin harvoin, kun oli miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Nytkö pitäisi jutella syvällisiä ja heittäytyä romanttiseksi. Mutta apua, sehän voisi edetä siihen, että pitäisi olla seksiä. Sekin, ettei ajatus huvittanut, aiheutti kamalan syyllisyyden.

Olin alkukesästä jo päättänyt mielessäni, että aloittaisin sivusuhteen jonkun kanssa. Outoa kyllä, en kokenut ajatuksesta edes morkkista. Halusin mielelläni pitää parisuhteeni, mutta se ei mitenkään riittänyt. Tarvitsin sivusuhteen selvitäkseni järjissäni.

En ikinä ehtinyt aloittaa sivusuhdetta. Moraalini tai omatuntoni ei sitä estänyt, vaan käytännön hankaluudet. Hyvää sivusuhdekandidaattia ei osunut kohdalle.

Sen sijaan minulla oli yhdenillanjuttu työmatkalla ulkomaisen kollegan kanssa. Päätin, etten tietenkään paljasta siitä miehelle. Mitä hyötyä kertoa jotain, josta miehelle tulisi paha mieli. Pidin epätodennäköisenä, että enää koskaan törmäisin kollegaan.

Yhdenillanjuttu ravisteli minua kuitenkin sen verran, että kun palasin työmatkalta, otin heti nähdessämme parisuhteemme puheeksi. Juttelimme parisuhdeterapiasta ja siitä, kokeilisimmeko erillään asumista. Sain jopa sanottua, että suhteemme seksittömyys ahdistaa minua, mutta vielä enemmän ahdistaa ajatus pakkoseksistä.

Mies tuli keskustelusta surulliseksi ja se tuntui kauhealta. Mutta urheasti jatkoimme parisuhteesta keskustelua.

Loppukesästä olimme päässeet pohdinnoissamme siihen pisteeseen, että kokeilisimme avointa suhdetta.

Käytännöllinen mies lähestyi asiaa googlaamalla heti, mitä internet tiesi kertoa aiheesta. Netistä löytyikin ihan järkeviä ohjeita siihen, millaisia sääntöjä avoimeen suhteeseen kannattaa laatia. Mielestämme me kävimme omamme läpi ja päädyimme seuraaviin:

  • ei sänkyyn yhteisten tuttujen kanssa
  • kondomia on käytettävä
  • sänkykumppanille pitää kertoa rehellisesti, että on naimisissa ja että suhde on avoin
  • sivusuhteet eivät saa mennä yhteisen ajan tai perhevelvoitteiden edelle

Minusta homma oli näillä puheilla selvä. Niinpä laitoin seuraavalla viikolla meilin vanhalle heilalleni, joka toisinaan kävi Helsingissä työmatkoilla. Sovimme tapaamisesta.

Myöhemmin selvisi, että mieheni mielestä keskustelu oli jäänyt kesken. Hänen mielestään emme olleet tehneet päätöstä avoimesta suhteesta. Mutta tämä selvisi vasta kun olin jo tavannut vanhan heilani.