Seuraako avoimesta suhteesta draamaa?

Innostuimme miehen kanssa, kun Netflixistä löytyi Wanderlust. Hauska nähdä ihmissuhdedraamaa, jossa eletään, kuten meillä. Varsinkin, kun pääosaa esittää ihana Toni Colette.

Wanderlustissa oli kiva katsoa keski-ikäisten ihmissuhteita kuvattuna freesisti, mutta mitään erityistä samaistumisen kokemusta sarjasta ei tullut. (Lukuunottamatta kylpyhuoneseksikohtausta sen jälkeen, kun Joy ja Alan olivat olleet ensimmäistä kertaa tahoillaan treffeillä. Sen fiiliksen tunnistin.)

Sama pätee avointa suhdetta käsitteleviin kirjohinkin.  Esimerkiksi Tristan Taorminon opaskirjassa Opening Up esitellään monenlaista tarkkaan sovittua suhdemuotoa, sopimusta ja klausuulia.  Robin Rinaldin The Wild Oats project:issa (jota suosittelen, hauska kirja!) seuraa draamaa, kyyneleitä ja ihmissuhteet menevät solmuun.

Meillä avoin suhde on ollut draamaton. Välillä mekin rähjätään, mutta riitojen aihe, tai edes syy, on äärimmäisen harvoin mikään avoimeen suhteeseen liittyvä. Sen sijaan kinaamme  perinteisistä jutuista: huonosti nukutuista öistä, toisen kiinnostuksen puutteesta itselle tärkeisiin juttuihin ja lasten kasvatuksesta.

Kertaakaan emme ole käyttäneet veto-oikeutta treffikumppaniin tai riidelleet siitä, että toinen harrastaa seksiä parisänkymme ulkopuolella.

 

Netflixin katsominen on meidän syksyssä suunnillen jännittävintä.  Treffirintamalla on ollut aika hiljaista.

Minä lemppasin kaupṕamatkustajan, kun hän ei suostunut näkemään lasilisella baarissa, vaan suostui tapaamaan ainoastaan diskreetisti suoraan hotellihuoneessa, niin ettei varmasti kärähdä. Motivaatio koko tyypin tapaamiseen oli matalalla, koska viimeksi nähdessämme, yli 1,5 v sitten, hän yritti luistaa kondomin käytöstä.

Syksyllä tapasin työmatkalla netistä löytyneen lentokapteenin. Tyyppi taisi ihan oikeasti olla lentokapteeni, vaikka niin paljon kun niitä Tinderissä vilisee, niin epäilys aina herää.Tämän miehen kunniaksi on sanottava, että hän ei profiilissaan maininnut ammattiaan (tai laittanut kuvaa ohjaamosta/univormusta). Ammatti kävi ilmi, kun urkin, miksi hän oli lähdössä seuraavana päivänä Pekingiin.

 

Olen suunnilleen joka toinen kuukausi käynyt treffeillä. On hauskaa lirkutella pari tuntia baarissa ja kuulla uuden komean miehen parhaat vitsit. Seksi on kerran tänä syksynä yllättänyt iloisesti, yleensä se on aika kivaa. Treffit on hyvää rentoutusta. Sellainen parin tunnin mindfullnes-harjoitus: laskeudu tilanteeseen, puhelin pois päältä, keskity siihen missä olet, älä mieti töitä tai pyykkejä. Mitään suurempia sävähdyksiä ei ole tullut. Ei myöskään mitään hankalia tunteita tai mustasukkaisuutta.

Olen itse iloinen, kun mies käy treffeillä. Hän tekee sitä suunnilleen yhtä usein, eli kerran parissa kuukaudessa. Hänen treffi-iltoinaan minulla on olo, että omaan vapauspankkiin tulee ikään kuin saatavaa.

Ehkä siksi, että meidän elo on niin draamatonta, on vaikea eläytyä sarjojen tai kirjojen kuvauksiin. (Toisaalta, pystyn kyllä katsomaan musikaaliakin, vaikka olen surkeista surkein laulamaan. Niin että tietenkään ei tarvitse kaiken kulttuurin olla yksi yhteen oman elämän kanssa.) Avoin suhde voi olla myös super helppo. Meillä se tarkoittaa avioliittoa ilman sitä, että toinen vehtaa työkaverin kanssa, ei ole salaisuuksia, ei hämärää viestittelyä, eikä syytä mustasukkaisuuteen. Vähän kun asuisi oikein hyvän ystävän kanssa. Ei ystävyyssuhdettakaan uhkaa se, mitä sen ulkopuolella tehdään.

Ja jos nyt mies rakastuisi toiseen, niin en oikein ymmärrä mitä asialle voisi tehdä. Lukita toinen kellariin? Epäilen, että jatkaisimme nykymalliin, ainakin niin kauan kuin toinen suhde sitä sulattaisi.

Meille tuli lukijakysymys. Siinä suhteensa avannut nainen harmitteli, että hänen miehensä oli alkanut viettää niin paljon vapaa-aikaa toisen naisen kanssa.

En osannut neuvoa mitään. Minusta jokainen saa viettää aikaa kenen kanssa haluaa. Ehkä pikkulapsivaihe on poikkeus. Minä ainakin olisin ollut aika hiilenä, jos mies olisi käynyt taidemuseoissa toisen kanssa, silloin kun minä leikitin taaperoa kotona.

Olisi kiva kuulla, onko teillä avoin suhde aiheuttanut draamaa.

Seksuaalisen omistamisen raskas taakka

Mitä, jos avoimeen suhteeseen ajautuu olosuhteiden pakosta? Niin kävi kirjailija Marjo Vilkolle, kun hän rakastui huomattavasti nuorempaan mieheen. Mies toivoi lasta, jota nelikymppinen Vilkko ei enää pystynyt saamaan. Kivuliaiden lapsettomuusvuosien jälkeen pariskunta päätyi avoimeen suhteeseen. Tavoitteena oli, että mies löytäisi rakkaussuhteen, jossa saisi lapsen. Vilkollakin oli vapaus muihin suhteisiin, mutta ne eivät häntä kiinnostaneet.

Pariskunnan rakkaustarinasta syntyi hieno kirja Vilpitön sydän. Kirjasta ja kirjailijasta mm. täällä.

Hassua kyllä, minua kirjassa ei niinkään puhutellut avoimen suhteen kuvaus vaan ihan toinen asia.

Hienointa oli kuvaus Vilkon epätoivoisesta rakkaudesta nuoreen mieheen, niinä vuosina kun tämä oli vasta ystävä. Tunnistin omat kokemukseni samanlaisesta tilanteesta, kun olen aikanaan ollut rakastunut ystävään. Näin todellista kuvausta en aiheesta ole ennen lukenut.

Valtavan kiinnostava oli myös Vilkon havainto siitä, miten tilanne muuttuu, kun hän muuttui ystävästä tyttöystäväksi. Ystävyydessä jaetaan suhdehuolet, pettämiset ja mieliteot. Ystävänä niitä kuuntelee mielellään. Joskus on ehkä  hajalla siitä, että itse haluaisi enemmän, mutta on kuitenkin otettu siitä, että ihastuksen-/rakkaudenkohde haluaa jakaa ajatuksensa juuri ystävän kanssa. Mutta kun ystävä muuttuu tyttöystäväksi, siirtyy hänelle samalla seksuaalisen omistamisen taakka. Ystävä sallii kaiken, tyttöystävän tehtävä on määritellä, missä kulkee puolison sallittu raja esimerkiksi muiden ystävien suhteen.

Tähän kiteytyy parisuhteiden vaikeus. Niissä keskitytään puolustamaan omaa reviiriä. Toisen teot, ja jopa ajatukset, ovat uhka sille, mitä parilla on yhdessä. Niinpä yksiavioinen parisuhde on hauras rakennelma.

Kirjan kuvaus avoimesta suhteesta ei puhutellut henkilökohtaisella tasolla. Pariskunnan asetelma, jossa haluttiin lasta, tempoiltiin mustasukkaisuuden ikeessä ja oltiin hyvin romanttisia, oli kaukanen. Kirjallisuutena luin sitä kyllä erinomaisen mielelläni.

Vilkko kirjoittaa alunperin ajatelleensa, että polyamoria ja avoin suhde ovat lähinnä seksihurjastelijoiden ja selkärangattomien ihmisten tapa olla sitoutumatta yhteen ihmiseen. Nyt hänen näkemyksensä on toinen.

– Polyamoria, jossa kaikki ovat vilpittömiä toisiaan kohtaan, on romanttisempaa kuin sarjamonogamia. Jälkimmäisessä kumppania vaihdetaan heti, kun romantiikka arjessa hiipu, Vilkko sanoo Ylen haastattelussa.

Minua puhuttelee ajatus siitä, että romantiikka olisi kyky nähdä hyvää puolisossa, samoin kuin kykenemme yleensä näkemään hyvän ystävissä.

Parisuhde on, silloinkin kun se on avoin, melko mutkikas formaatti. Minä yritän omassani keskittyä kaikkeen siihen hyvään, mitä meillä on. Ehkä sitten olen romanttisempi, kuin luulen.