“Me ei olla kovin hyvä match sängyssä”

Viime syksynä päädyin muutaman kerran sänkyyn naisen kanssa, joka oli kaunis, vapaamielinen ja varsin tietoinen omista seksipreferensseistään. Hän halusi tulla esineellistetyksi. En esineellistänyt häntä. Seksimme oli silti mielestäni hyvää. Kuitenkin tieto hänen toiveestaan vaivasi siten etten kokenut, että olisimme olleet kovin hyvä match sängyssä.

Yksi naisten yleisimmistä seksifantasioista lienee tulla otetuksi kovaa, tulla dominoiduksi tai olla miehen kanssa, joka niin sanotusti tietää mitä tekee. Noihin liittyy myös rooli miehelle, missä en lainkaan viihdy. Mielestäni on kiihottavaa esimerkiksi sitoa nainen sänkyyn: se muuttaa tilanteen dynamiikkaa valtavasti, yhtäkkiä seksi ei olekaan kaksi kietoutunutta vartaloa, vaan voi keskittyä itseensä tai naiseen ja vaikkapa hidastaa tilannetta mielensä mukaan. Vaikka pidän tuosta, en kuitenkaan halua, että nainen on objekti, koska silloin koen, että vastuu molempien nautinnosta on minulla.

Koen tuollaisen odotuksen miehen roolista itselleni sopimattomaksi. Tuntuu, että olisi miehen tehtävää tyydyttää kaikki osalliset. Enkä halua kantaa sitä vastuuta, vaan haluan, että seksi on molemminpuolista, ja haluan, myös minut yllätetään sängyssä. En sitä, että minun pitäisi keksiä kaikki.

Tajusin tuon kristallinkirkkaasti talvella, kun päädyin sänkyyn erään nuoren naisen kanssa. Riisuduttuamme hän painoikin käteni patjaan ja otti ohjat käsiinsä. Olin aika yllättynyt, mutta nautin tilanteesta täysillä. Pari kertaa olen päätynyt tilanteeseen, missä nainen on ollut niin aktiivinen, että olen kokenut hänen tyydyttäneen itsensä käyttäen minua välineenä. Sekin on ollut mahtavaa, koska silloin olen hyvin vapaa tekemään asioita mistä itse nautin, ilman että tarvitsee miettiä että saahan toinenkin tästä tapaamisesta varmasti tarpeeksi itselleen.

Pahinta puolestaan on, kun joku nainen kysyy minulta, mistä pidän, muttei kontribuoi itse keskusteluun lainkaan, silloin tiedän, että parempi juosta, emme tule olemaan hyvä match sängyssä.

Tämän vuoksi toisen treffit ovat hyvä juttu myös kotona odottaneelle

Mies oli toissapäivänä treffeillä työmatkalla. Toivottavasti hän kertoo niistä täällä itse lisää. Ainakin whatsapp-viestien ja kotonakerrotun perusteella oli ollut kivaa.

Parisuhteessa, varsinkin kun on lapsia, eletään ihan toisessa todellisuudessa kun seurusteluaikana. Varmaan monien ihmisten mielestä se on ihanaa: syvällistä ja elämänmakuista. Minusta se on usein ankeaa. Päivät on täynnä kiirettä, väsymystä, riittämättömyyttä, loputonta tavaroiden etsintää ja hommia, joita emme tiedä halunneemme. Aikataulut sanelee joku korkeampi voima. Tiiviissä perhe-elämässä yhden huonotuulisuus tai kiukku tarttuu muihinkin.

Näissä olosuhteissa voin ajautua harhaisesti luulemaan, että mies on äärimmäisen kiinnostunut taloyhtiön hallinnosta, pieneksi jääneiden lenkkareiden uusinnasta ja vauvauintiin ilmoittautumisesta. Tuntuu oikeasti kaukaiselta, että joskus sama tyyppi oli erityisen kiinnostunut mielipiteistäni ja pyörimään kanssani alasti sängyssä.

Treffeillä pääsee irti omasta kotiminästään, siitä velvotteiden ja aikataulujen kireälle virittämästä huokailijasta. En haluaisi olla sellainen, ei kai kukaan halua. Kotona ei vaan muutakaan voi, koska sitten jäävät pyykit pesemättä, laskut maksamatta, kissat ruokkimatta ja lapset kuolevat keripukkiin.

Treffeillä ei puhuta käytännön asioita vaan kaikesta, mikä oikeasti kiinnostaa. Muistan kerran vuosia sitten olleeni aika myöhään illalla oluella ihastukseni kanssa. Juttelimme parhaillaan siitä, onko Jumalaa olemassa, kun ihastukseni avovaimo soitti ja muistutti, että ihastus toisi kissanruokaa tullessaan.

Ihanan Esther Perelin mukaan ihmisiä kiinnostaa syrjähypyissä jopa enemmän se uusi puoli omaa persoonaa, joka niissä pääsee esiin, kuin se ihminen, jonka kanssa petetään. (Tästä olen kirjoittanut monta kertaa, mm. täällä.)

Perelin mukaan joskus ihmiset onnistuvat tuomaan sivusuhteessa löytämänsä persoonan omaan parisuhteeseensa. Minusta avoin suhde toimii niin! Kun ei tarvitse salailla olleensa treffeillä ja/tai sängyssä muualla, niin niiltä jäänyt hyväntuulisuus voi parhaimmillaan tarttua puolisoonkin. Ainakin meillä on useamman kerran ollut seksiä sen jälkeen, kun toinen on palannut treffeiltä.

Olen vuosia sitten pettänyt silloista avopuolisoani. Pettämisestä ei taatusti heijastunut mitään myönteistä kotiin. Avopuolisossa ärsytti eniten kaikki. Osin se johtui siitä, ettei hän ollut se henkilö, johon olin ihastunut, osin varmaan huonosta omastatunnosta.

Nyt se, että mies käy treffeillä, muistuttaa minua siitä, että häntä kiinnostaa muukin kuin kotirumba. Pystyn eläytymään siihen toiseen naiseen, joka odottaa treffejä juuri mieheni kanssa. Näen miehen treffikumppanina enkä osana keittiönkalustoa.

Avoimiin suhteisiin perehtyneet kutsuvat ilmiötä uuden suhteen energiaksi. Meillä ei ole kokemuksia siitä, että toisen ihastus haittaisi meidän välistä suhdettamme. Ehkä yksi avain siihen, toimiiko avoin suhde, on se, heijastuuko treffeiltä tai kodin ulkopuolisista ihastuksista ammennettava energia omaan parisuhteeseen. Toistaiseksi meillä on heijastunut.

Ainakin minä tunnen onnistuneiden treffien jälkeen niin suurta kiitollisuutta miehelle, jonka kanssa saan elää näin vapaasti, että tykkään hänestä vielä normaaliakin enemmän.

 

 

Seksuaalisen omistamisen raskas taakka

Mitä, jos avoimeen suhteeseen ajautuu olosuhteiden pakosta? Niin kävi kirjailija Marjo Vilkolle, kun hän rakastui huomattavasti nuorempaan mieheen. Mies toivoi lasta, jota nelikymppinen Vilkko ei enää pystynyt saamaan. Kivuliaiden lapsettomuusvuosien jälkeen pariskunta päätyi avoimeen suhteeseen. Tavoitteena oli, että mies löytäisi rakkaussuhteen, jossa saisi lapsen. Vilkollakin oli vapaus muihin suhteisiin, mutta ne eivät häntä kiinnostaneet.

Pariskunnan rakkaustarinasta syntyi hieno kirja Vilpitön sydän. Kirjasta ja kirjailijasta mm. täällä.

Hassua kyllä, minua kirjassa ei niinkään puhutellut avoimen suhteen kuvaus vaan ihan toinen asia.

Hienointa oli kuvaus Vilkon epätoivoisesta rakkaudesta nuoreen mieheen, niinä vuosina kun tämä oli vasta ystävä. Tunnistin omat kokemukseni samanlaisesta tilanteesta, kun olen aikanaan ollut rakastunut ystävään. Näin todellista kuvausta en aiheesta ole ennen lukenut.

Valtavan kiinnostava oli myös Vilkon havainto siitä, miten tilanne muuttuu, kun hän muuttui ystävästä tyttöystäväksi. Ystävyydessä jaetaan suhdehuolet, pettämiset ja mieliteot. Ystävänä niitä kuuntelee mielellään. Joskus on ehkä  hajalla siitä, että itse haluaisi enemmän, mutta on kuitenkin otettu siitä, että ihastuksen-/rakkaudenkohde haluaa jakaa ajatuksensa juuri ystävän kanssa. Mutta kun ystävä muuttuu tyttöystäväksi, siirtyy hänelle samalla seksuaalisen omistamisen taakka. Ystävä sallii kaiken, tyttöystävän tehtävä on määritellä, missä kulkee puolison sallittu raja esimerkiksi muiden ystävien suhteen.

Tähän kiteytyy parisuhteiden vaikeus. Niissä keskitytään puolustamaan omaa reviiriä. Toisen teot, ja jopa ajatukset, ovat uhka sille, mitä parilla on yhdessä. Niinpä yksiavioinen parisuhde on hauras rakennelma.

Kirjan kuvaus avoimesta suhteesta ei puhutellut henkilökohtaisella tasolla. Pariskunnan asetelma, jossa haluttiin lasta, tempoiltiin mustasukkaisuuden ikeessä ja oltiin hyvin romanttisia, oli kaukanen. Kirjallisuutena luin sitä kyllä erinomaisen mielelläni.

Vilkko kirjoittaa alunperin ajatelleensa, että polyamoria ja avoin suhde ovat lähinnä seksihurjastelijoiden ja selkärangattomien ihmisten tapa olla sitoutumatta yhteen ihmiseen. Nyt hänen näkemyksensä on toinen.

– Polyamoria, jossa kaikki ovat vilpittömiä toisiaan kohtaan, on romanttisempaa kuin sarjamonogamia. Jälkimmäisessä kumppania vaihdetaan heti, kun romantiikka arjessa hiipu, Vilkko sanoo Ylen haastattelussa.

Minua puhuttelee ajatus siitä, että romantiikka olisi kyky nähdä hyvää puolisossa, samoin kuin kykenemme yleensä näkemään hyvän ystävissä.

Parisuhde on, silloinkin kun se on avoin, melko mutkikas formaatti. Minä yritän omassani keskittyä kaikkeen siihen hyvään, mitä meillä on. Ehkä sitten olen romanttisempi, kuin luulen.

 

Miksi seksi on vieraissa helpompaa?

”Voitko katsella kun tyydytän itseäni?”, kysyi perheellinen kauppamatkustaja chat-viestisssään ja käynnisti kännykän videoyhteyden.

Emme olleet kuulleet toisistamme mitään puoleen vuoteen. Nyt hän oli taas Helsingissä ja olisi halunnut tavata. Viesti tuli niin myöhään, että olin jo yöpaidassa kotona. Kieltäydyin tapaamisesta ja kauppamatkustaja ehdotti puhelinseksiä.

On muuten kiinnostavaa, että varatut miehet ehdottavat tapaamisia yleensä tosi lyhyellä varoitusajalla. Keittiöpsykologin teoriani on, että heille tulee vähemmän syylllinen olo, kun pettäminen ei ole järjestelmällisesti suunniteltua, vaan ikään kuin päähänpistosta tapahtuvaa. No mene ja tiedä, onko noin.

Olisin suostunut, mutta väliin tuli muuta. Oma mies halusi jutella. Meille on itsestään selvää, että oma parisuhde menee puhelinseksin, ja kaikkien sivuseksien, edelle.

Mies pähkäili, mitä seksiltä haluaa ja miksi seksielämä tuntuu välillä niin hankalalta. Samaa olen minäkin miettinyt. Olemme käyneet yhdessä terapeutillakin pohtimassa asiaa.

Meillä on ollut ainakin puoli vuotta suhteessa kausi, että seksielämän kehitys on ollut hidasta, ja oivalluksia syntyy paljon harvemmin kuin avoimen suhteen alussa.

Olemme joutuneet pohtimaan, miten keskinäinen seksielämä toimisi. Kirjoitin aiheesta täällä ja täällä. Vaikka yksi syy suhteen avaamiseen oli, että saisimme seksipaineet pois avioliitosta, on meistä molemmista oleellista, että myös meillä on keskenämme seksiä. (Mies on joskus huomauttanut, että häntä ärsyttää, jos kirjoitan tänne blogiin meidän molempien puolesta. Tässä tapauksessa kuitenkin näen, että on oleellinen tieto, että me molemmat olemme ilmaisseet halun ylläpitää myös keskinäistä seksielämää.)

Puhelinseksi kauppamatkustajan kanssa jäi. Voi olla montaa mieltä siitä, että perheellinen mies soittelee toiselle naiselle työmatkallaan seksipuheluita. Mutta jotenkin hänen yhteydenotossaan konkretisoitui sivusuhdeseksin ja parisuhdeseksin ero.

Sivusuhdeseksissä on helppo kertoa omista haluista ja aika suoraviivaisesti etsiä niihin tyydytystä. Sen sijaan parisuhteessa kokemukseni on, että viimeistään kolmantena vuotena ajaudutaan tilanteeseen, että toiselta on vaikea toivoa asioita, joita ei siihen mennessä ole tehty.

Parisuhteessa on monissa asioissa tarpeellista asettaa toisen tunteet etusijalle. Mutta jotta seksi on antoisaa, täytyy siinä olla itsekkyyttä. Jos sängyssä kaksi ihmistä keskittyy lähinnä arvailemaan, mikä toista mahtaisi miellyttää, ei hekuma ole kummoista.

Minusta kiihottavinta on toisen ihmisen kiihotuneisuus. Jos hän saa kiksit siitä, että katselen, kun hän vetää käteen, niin mielelläni olen avuksi. Kiihottuneisuus tarttuu ja jos yksi osapuoli on itsekäs, on omatkin mieltymykset helpompi ilmaista.

Onko moraalitonta tapailla varattuja?

Perheenisä seisoi hotellin takimmaisessa aulabaarissa ja selasi lehteä. Kello oli kymmenen aamupäivällä ja baari oli tyhjä. Mies ei tohtinut patsastella hotellin aulassa, vaan oli mennyt sivummalle piiloon odottamaan minua. Minusta käytös oli vähän neuroottista. Ison hotelliln aula oli kuin hollitupa. Tuskin siellä kukaan olisi arvannut, että perheenisä oli tullut riiaamaan vierasta naista.

Olimme löytäneet toisemme Tinderistä. Siellä perheenisä kertoi olevansa uraa tekevä ja crossfitiä harrastava miehinen mies (joo, noilla sanoilla), joka eli parisuhteessa ja haki vain leikkiseuraa.

Tervehdimme poskipusuilla. Tunnistin hänet videochattailystä niukin naukin. Olimme viestitelleet laiskasti puolisen vuotta. Videopuhelustakin oli aikaa useampi kuukausi. Perheenisä olisi ollut innokas puhelinsekstaaja, mutta minua konsepti pitkästytti. Kun emme olleet koskaan tavanneet, niin puhelinkontakti tuntui aika hengettömältä. Perheenisä oli soitellut toimiston kylppäristä keskellä päivää tai kotitalonsa työhuonesta, kun muu perhe oli mennyt nukkumaan. Minä en ollut kahta poikkeusta lukuunottamatta jaksanut vastata.

Valokuvaansa tai koko nimeään hän ei ollut suostunut paljastamaan. Pelkäsi ilmeisesti tosissaan, että voisin narauttaa hänet vaimolle. Olin kyllä saanut linkin sellaiseen James Bond-henkiseen kuvaan, jota voi katsoa 30 sekunttia, ennen kuin kuva tuhoutuu. Perheenisä oli ollut agenttikuvassa niin komea, että olimme sopineet treffit, kun olin työmatkalla hänen kotikaupungissaan.

Hississä matkalla huoneeseeni emme puhuneet ennen kuin kaikki muut hotellivieraat olivat jääneet kyydistä.

– Hotellit ovat vähän hermostuttavia, perheenisä sanoi.

– Minusta hotellit ovat ihania. Kukaan ei tiedä minusta mitään. Huoneessa on vain välttämätön. Minun ei tarvitse tehdä mitään, ei edes pedata sänkyä, jos ei huvita, sanoin.

Huoneessani hän sulki verhot, vaikka olimme seitsemännessä kerroksessa. Perheenisällä olisi käynyt aika huono tuuri, jos juuri vastapäisen talon ikkunoista olisi katsellut aamupäivällä sisään joku hänen tuttunsa. Harrastimme yhdentekevää seksiä (teknisesti siinä ei ollut mitään vikaa, mutta kuten kirjoitin, haikailin toisen miehen perään} ja suihkun jälkeen lähdimme yhtä matkaa hotellilta keskustaan  Meillä oli sattumalta lounastapaamiset vain korttelin päässä toisistamme.

Hän kertoi olevansa avioliitossa, jossa oli kolme lasta ja seksiä kerran tai pari vuodessa. En kysellyt liitosta enempää, koska hänen asiansa eivät oikeastaan kiinnostaneet. Sen verran halusin ilmaista solidaarisuutta vaimolle, että sanoin olleeni itse samanlainen tyttöystävä ja vaimo. Minustakin parisuhdeseksi oli vaikea konsepti. Että ehkä ongelma oli parisuhde eikä vaimon ikävä luonne. Hän kertoi arvostavansa liittoaan ja haluavansa pysyä naimisissa myös lasten vuoksi.

Minulla ei ole moraalista ongelmaa mennä sänkyyn varattujen miesten kanssa. valinnan tekee se henkilö, jolla on tahollaan sitoumuksia. Hän päättää, miten haluaa seksielämänsä ratkaista. Omantunnonpistottomuuteeni vaikuttaa varmaan myös se, etten ole mustasukkainen. Minun vakaumukseni mukaan kaikki ihmiset ovat vapaita toteuttamaan itseään. Toisen omistaminen ei ole mahdollista.

Koen melkein vaikeammaksi mennä sänkyyn sinkkujen kanssa. Pelkään, että sinkku rakastuu, koska hänen elämässään voi olla tilaa sellaisille tunteille. Kun varattu ihminen palaa kotiin, hänen elämänsä on usein niin täynnä puolisoa ja perhe-elämän iloja ja vaatimuksia, ettei  tilaa ihastukselle ole. Sinkulla voi olla ja pahimmillaan hän voi kuvitella, että minä olisin sopiva täyttämään sen tilan.

Isoin ongelmani seksissä pettäjien kanssa on se, että epäilen, ettei ihminen joka elää valheessa, voi olla kauhean hyvä sängyssä. Jos ei pysty kohtaamaan seksielämäänsä rehellisesti, niin miten pystyy kommunikoimaan rehellisesti sängyssä minunkaan kanssani.

Ihanteellista olisi tietenkin löytää muita avoimessa suhteessa eläviä, mutta heitä on kyllä tosi vähän. Ja nekin harvat polyamoristit, joita Tinderistä löytyy, ovat turhan pujopartaisia, hamppupaitaisia ja lautapelihenkisiä makuuni.

 

 

Lipsahti ihastuksen puolelle

Menin sitten kuitenkin ihastumaan.

Kun kertoo ihmisille, että elää avoimessa suhteessa, niin usein reaktio liittyy huoleen siitä, että jompi kumpi meistä ihastuu vieraaseen.

Olen asennoitunut ihastumiseen ylimielisesti.  Olen aika varautunut, suhtaudun useimpiin tunteisiin analyyttisesti ja vaivani on pikemminkin (pahamaineisen alistajan) Aku Louhimiehen Levottomista tuttu ”kun mikään ei tunnu miltään”.

Treffailuni ovat osoittaneet, etten ihastu helposti. Silloinkin, kun seksi on hyvää tai tyyppi hauska, pidän tapahtunutta vain kivana kokemuksena. Sivutreffit ovat dynamiikaltaan aivan erilaiset kuin sinkkuaikojen treffit, joihin sisältyi aina haaveita jatkosta ehkä jopa yhteisestä tulevaiuudesta.

Kun aloitimme avoimen suhteen, olin ensimmäisten treffien jälkeen päiviä häkeltynyt, mutta huomasin, että tunteet neutraloituivat nopeasti. Normaalisti olen jo paluulennolla  jättänyt treffit taakseni ja pohdin työhönpaluuta.

Tällä kertaa en päässyt deitistä yli.

Tapasimme syksyllä Tinder-treffeillä työmatkallani. Tyyppi oli niin mutkaton, etten empinyt ottaa yhteyttä, kun kävin samassa kaupungissa puoli vuotta myöhemmin. Söimme italialaisessa ravintolassa illallista ja harrastimme seksiä hotellihuoneessani. Emme jutelleet mitään erityisen henkilökohtaista, mikä sopi minulle mainiosti.

Emme sopineet yhteydenpidosta. Tinder-profiilissani lukee eksplisiittisesti, että en jää viestittelemään perään. Haluan jo etukäteen pestä käteni siltä, että saisin huonon omantunnon, kun jätän vastaamatta viesteihin.

Hiukan myöhemmin päädyimme kolmannenkin kerran samaan kaupunkiin. Tällä kerralla vietimme enemmän aikaa yhdessä, kevät oli kaunis ja söimme kolme aamiaista yhdessä. Deitti kantoi matkakassini ja luuttusi yöpaikkamme lattian. En ollut ihastunut, mutta meillä oli kivaa yhdessä. (Ufoista tai pyramideista ei puhuttu.) Kerran deitti tosin joi liikaa ja alkoi riidellä baarihenkilökunnan kanssa.Se oli kiusallista ja ärsyttävää. Lähdimme baarista eri matkaa pois. Minulla oli ainoa avain yöpaikkaan, joten olin vahvoilla. Aamulla hän pahoitteli käytöstään. Minua ei erityisemmin stressannut edes humalainen räyhääminen. Olihan hän satunnainen tuttavuus, jonka luonteen puutteet jäisivät pian taas taakse.

Kun palasin kotiin, pidin yhteisiä päiviä hauskana muistona. Viestittelimme kuulumisia ja vaikka saatoin välillä miettiä deittiä, en ollut tunteistani pätkääkään huolissani. Tiesin olevani ihastumisriskin yläpuolella.

Taktiikka toimi, kunnes seuraavan kerran, noin kuukautta myöhemmin menin toisessa kaupungissa treffeille uuden Tinder-tuttavan kanssa. Tällä kertaa kumppani oli brasilialainen itsepuolustuksen opettaja. Viestittelymme oli ollut flirttailevaa ja kungfu-sankari kuvien perusteella komea. Tapasin hänet avoimin mielin, mutta viimeistään kun vaatteet riisuttiin, törmäsin seinään. Kungfu-sankari ei kiinnostanut minua pätkääkään, vaan huomasin kaipaavani salaliittoteoreetikkoa. Laitoin silmät kiinni ja toivoin olon menevän ohi.

Se ei mennyt ohi. Sama toistui toisillakin treffeillä.

Olin hämmentynyt. Olinko ihastunut? Minullehan ei pitänyt käydä näin!

Ihastus on avoimessa suhteessa tavallaan helpompaa kuin normisuhteessa. Ensinnäkään minun ei tarvitse salata sitä mieheltäni. On käsittämättömän ihanaa, että hänelle voi kertoa kaikki asiat. (Mies on vielä luonteeltaan sellainen, joka suhtautuu rauhallisen hyväksyvästi, mikä ikinä minua kuohuttaakin.) Minun ei myöskään tarvitse pohtia, onko nykysuhteessa jotain vikaa, kun tunnen näin tai että pitäisikö vaihtaa nykyinen kumppani toiseen.

Toisaalta tässä ihastuksessa on hankaliakin asioita. Salaliittoteoreetikko on tehnyt selväksi, että hän etsii vakituista suhdetta ja haluaa perheen. Siinä tilanteessa hän ei ole kiinnostunut pitämään minua sivuhoitona. Meidän suhteeseemme käytetty aika ja tunne-energia on pois vakavan suhteen etsimisestä. Hän on antanut ymmärtää (tai ehkä toiveajattelen), että pelkää rakastuvansa minuun, mikä myös vaikeuttaisi vakavan suhteen löytämistä.

Kun sinkkuna olin epätoivoisesti ja/tai yksipuolisesti ihastunut, niin asia olisi ratkennut vain sillä, että ihastuksen kohde olisi vastannut tunteisiin. Tässä ihastuksessani tunteisiin vastaaminen ratkaisisi vain pienen osan ongelmaa.

Salaliittoteoreetikko on katkaissut yhteydenpidon. Hänellä on ymmärtääkseni seurustelusuhde ja veikkaan radiohiljaisuuden johtuvan siitä.

Minä yritän iloita ihastuksen tunteista. Ne ovat minulle vähän uusi kokemus. Tylsää on se, että kiinnostus muihin treffeihin on nolla.

Voisinko matkustaa vieraan miehen kanssa?

”Jos kerran elät avoimessa suhteessa, niin lähdettäisiinkö yhdessä viikonloppumatkalla? Tunnut tarvitsevan lomaa.” Entinen heilani toisti messenger-viestissä ehdotuksen, jonka hän oli tehnyt jo aiemmin. Voisin ihan hyvin menna tyypin kanssa sänkyyn, mutta matkalle en halua hänen kanssaan lähteä.

Deittailimme vuosia sitten joitain kuukausia. Sen jälkeen olemme olleet kerran sängyssä. Jälleennäkeminen oli seksin puolesta antoisa. Sen jälkeen tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että elämäntilanteemme (tyyppi on sinkku) ja toiveemme (tyyppi etsii tyttöystävää) olivat aika kaukana toisistaan. Jossain vaiheessa syksyllä olin kysynyt häneltä, käykö hän lähiaikoina Helsingissä. Kyselyni tyyppi tulkitsi, ihan ymmärrettävästi, niin, että haluaisin tavata. Kun työmatkaa Helsinkiin ei ollut näköpiirissä hän toisti ideansa yhteisestä viikonloppumatkasta.

Mutta ei se, että avoimessa suhteessa ”saan” tavata muita miehiä, tarkoita, että haluan satsata heihin ison siivun elämästäni. Jos minulla on rahaa ja vapaata aikaa matkustaa, lähden ehdottomasti mieluiten mieheni kanssa. Meillä on harmillisen harvoin mahdollisuus tehdä asioita yhdessä. Olisin itse aika nihkeä, jos mies lähtisi Vilnaan viikonlopuksi jonkun heilansa kanssa. Paneminen ei ole minulta pois, mutta kahden päivän ajankäyttö kyllä on.

Lisäksi avoin suhde ei tarkoita, että olisin polyamorinen. Ymmärrän ihmisiä, jotka solmivat useita rakastavia ihmissuhteita partnereidensa kanssa, mutta minulla ei sellaiseen riitä paukkuja. Se emotionaalinen resurssi, jota lapsen, ystävien, sukulaisten ja töiden jälkeen on jäljellä, kohdistuu tiiviisti mieheen. Minusta ei riitä tunteita useammalle, enkä halua edes kokeilla.

Matkaintoinen heila ei myöskään ole sitä ihmistyyppiä, jonka haluaisin hyppäävän kolmanneksi pyöräksi minun ja miehen kanssa. Sellaiseen tuntuisi sopivimmalta löytää joku, jonka kanssa en ole vielä itse ollut sängyssä. Silloin kokemus toivottavasti yhdistäisi myös miestä ja minua. (Huomaan, että kirjoitan täällä jatkuvasti kolmannesta pyörästä. Selvästi ajatus kiinnostaa aika paljon.)