Paljonko puolisolle kerrotaan omista menoista?

Kerrotko sinä meistä miehellesi?, kysyy melkein jokainen treffikumppani. Vastaan aina, että kerron, vaikka oikeastaan vaihdamme miehen kanssa aika niukasti tietoa treffikumppaneistamme.

Minä kertoisin, mutta harvoin mies kysyy mitään. Yleisin arvio treffeistä meillä molemmilla on ”oli ihan kivaa”. Ehkä joka viides tapaaminen on tosi kivaa.

Laitan miehelle ennen treffejä yleensä tiedoksi seuralaiseni koko nimen. Tämä on lähinnä turvallisuustoimi, jos minulle kävisi jotain. Mies on sanonut, ettei edes googlaa treffikumppaneitani. Heidän Facebook-profiilinsa ei kuulemma kiinnosta.

Toissaviikolla tapasin reippaasti Tinderissä viestivän herra Darcyn näköisen 38-vuotiaan saksalaisen perijän. (Perijyys selvisi vasta treffeillä, sitä hän ei ollut sentään laittanut Tinder-profiiliinsa). Niistä treffeistä kerroin kotona, että deittikumppani puhui neljä tuntia itsestään.

Perijä kertoi intialaisista häistä joissa oli ollut vieraana, polttareista Amsterdamissa, joissa pelattiin lasersotaa, ettei haluaisi harrastaa seksiä prostituoidun kanssa, koska pelkäisi, että joku syyläinen vanha mies olisi voinut juuri harrastaa saman naisen kanssa seksiä (tämä mielipide oli musta tunkkainen, mutta emme alkaneet keskustella seksityöstä, koska en saanut suunvuoroa), äidistään, joka oli juuri ottanut botoxia ja toivoi nyt seitsemänkymppisenä pääsevänsä siskonsa varjosta, setänsä sairauksista, Marbellan suosikkidiskoistaan, että oli New Yorkissa kun 9/11 tapahtui…. Sen verran perijä sentään kysyi, että uteli, olenko ihan lämpimissä väleissä aviomiehen kanssa vaikka meillä on avoin suhde. Vakuutin, että olen.

Perijässä kivaa oli, että hän vei minut tosi kivaan rantabaariin, jota en olisi taatusti muuten löytänyt. Pussailimme siellä sohvalla, mutta minusta tuntui, että perijä pussaili velvollisuudentunnosta, kun kerran treffeillä oltiin. Suurimmat kiksit hän sai puhumisesta.

Aina on hyvä syyttää myös patriarkaattia. Miehillä on kulttuuriset paineet menestyä ja valloittaa, ja varmaan siksi he joskus ryhtyvät treffeillä pätemään. Kerran aiemmin yksi komea ja mukava mies luetteli ensitapaamisemme aluksi kahvilan terassilla koko työhistoriansa aivan kuin työhaastattelussa.

Osaa treffikumppaneista tuntuu kuumottavan ajatus, että juttelen heistä miehen kanssa. Ehkä he pelkäävät minun vertailevan seksisuorituksia tai pohtivat hekumoimmeko miehen kanssa keskenämme sängyssä puhumalla muista. Yksi mies (häntä en ole tavannut, olemme vain viestitelleet) on sanonut suoraan, että häntä kiihottaa ajatus siitä, että olen naimisissa ja että menen meidän tapaamisemme jälkeen takaisin aviomieheni luo.  Tämän mies olisi kuulemma itse halunnut, että joku toinen olisi pannut hänen tyttöystäväänsä.

Meillä on avoimessa suhteessa hyvin vähän sääntöjä. Yksi sellainen on, että aina pitää voida kysyä toiselta treffeistä kaikki mikä kiinnostaa. Jostain syystä minua ei ole erityisemmin kiinnostanut. En tunne miehen treffikumppaneita (vaikka Helsinki on kyllä niin pieni, että osa heistä on kyllä puolituttuja tai ainakin nimi kuulostaa tutulta) eikä mies ole tavannut heistä kuin muutamia useampia kertoja. Yksi miehen deiteistä, menestynyt graafikko, kuulosti minusta tosi kiinnostalta. Jos mies olisi jatkanut hänen treffailuaan, olisin varmaan kysellyt siitä.

 

Mies on aiemmin kirjoittanut tästä samasta aiheesta täällä otsikolla Mikä kiinnostaa naisen muissa kumppaneissa?

Seuraako avoimesta suhteesta draamaa?

Innostuimme miehen kanssa, kun Netflixistä löytyi Wanderlust. Hauska nähdä ihmissuhdedraamaa, jossa eletään, kuten meillä. Varsinkin, kun pääosaa esittää ihana Toni Colette.

Wanderlustissa oli kiva katsoa keski-ikäisten ihmissuhteita kuvattuna freesisti, mutta mitään erityistä samaistumisen kokemusta sarjasta ei tullut. (Lukuunottamatta kylpyhuoneseksikohtausta sen jälkeen, kun Joy ja Alan olivat olleet ensimmäistä kertaa tahoillaan treffeillä. Sen fiiliksen tunnistin.)

Sama pätee avointa suhdetta käsitteleviin kirjohinkin.  Esimerkiksi Tristan Taorminon opaskirjassa Opening Up esitellään monenlaista tarkkaan sovittua suhdemuotoa, sopimusta ja klausuulia.  Robin Rinaldin The Wild Oats project:issa (jota suosittelen, hauska kirja!) seuraa draamaa, kyyneleitä ja ihmissuhteet menevät solmuun.

Meillä avoin suhde on ollut draamaton. Välillä mekin rähjätään, mutta riitojen aihe, tai edes syy, on äärimmäisen harvoin mikään avoimeen suhteeseen liittyvä. Sen sijaan kinaamme  perinteisistä jutuista: huonosti nukutuista öistä, toisen kiinnostuksen puutteesta itselle tärkeisiin juttuihin ja lasten kasvatuksesta.

Kertaakaan emme ole käyttäneet veto-oikeutta treffikumppaniin tai riidelleet siitä, että toinen harrastaa seksiä parisänkymme ulkopuolella.

 

Netflixin katsominen on meidän syksyssä suunnillen jännittävintä.  Treffirintamalla on ollut aika hiljaista.

Minä lemppasin kaupṕamatkustajan, kun hän ei suostunut näkemään lasilisella baarissa, vaan suostui tapaamaan ainoastaan diskreetisti suoraan hotellihuoneessa, niin ettei varmasti kärähdä. Motivaatio koko tyypin tapaamiseen oli matalalla, koska viimeksi nähdessämme, yli 1,5 v sitten, hän yritti luistaa kondomin käytöstä.

Syksyllä tapasin työmatkalla netistä löytyneen lentokapteenin. Tyyppi taisi ihan oikeasti olla lentokapteeni, vaikka niin paljon kun niitä Tinderissä vilisee, niin epäilys aina herää.Tämän miehen kunniaksi on sanottava, että hän ei profiilissaan maininnut ammattiaan (tai laittanut kuvaa ohjaamosta/univormusta). Ammatti kävi ilmi, kun urkin, miksi hän oli lähdössä seuraavana päivänä Pekingiin.

 

Olen suunnilleen joka toinen kuukausi käynyt treffeillä. On hauskaa lirkutella pari tuntia baarissa ja kuulla uuden komean miehen parhaat vitsit. Seksi on kerran tänä syksynä yllättänyt iloisesti, yleensä se on aika kivaa. Treffit on hyvää rentoutusta. Sellainen parin tunnin mindfullnes-harjoitus: laskeudu tilanteeseen, puhelin pois päältä, keskity siihen missä olet, älä mieti töitä tai pyykkejä. Mitään suurempia sävähdyksiä ei ole tullut. Ei myöskään mitään hankalia tunteita tai mustasukkaisuutta.

Olen itse iloinen, kun mies käy treffeillä. Hän tekee sitä suunnilleen yhtä usein, eli kerran parissa kuukaudessa. Hänen treffi-iltoinaan minulla on olo, että omaan vapauspankkiin tulee ikään kuin saatavaa.

Ehkä siksi, että meidän elo on niin draamatonta, on vaikea eläytyä sarjojen tai kirjojen kuvauksiin. (Toisaalta, pystyn kyllä katsomaan musikaaliakin, vaikka olen surkeista surkein laulamaan. Niin että tietenkään ei tarvitse kaiken kulttuurin olla yksi yhteen oman elämän kanssa.) Avoin suhde voi olla myös super helppo. Meillä se tarkoittaa avioliittoa ilman sitä, että toinen vehtaa työkaverin kanssa, ei ole salaisuuksia, ei hämärää viestittelyä, eikä syytä mustasukkaisuuteen. Vähän kun asuisi oikein hyvän ystävän kanssa. Ei ystävyyssuhdettakaan uhkaa se, mitä sen ulkopuolella tehdään.

Ja jos nyt mies rakastuisi toiseen, niin en oikein ymmärrä mitä asialle voisi tehdä. Lukita toinen kellariin? Epäilen, että jatkaisimme nykymalliin, ainakin niin kauan kuin toinen suhde sitä sulattaisi.

Meille tuli lukijakysymys. Siinä suhteensa avannut nainen harmitteli, että hänen miehensä oli alkanut viettää niin paljon vapaa-aikaa toisen naisen kanssa.

En osannut neuvoa mitään. Minusta jokainen saa viettää aikaa kenen kanssa haluaa. Ehkä pikkulapsivaihe on poikkeus. Minä ainakin olisin ollut aika hiilenä, jos mies olisi käynyt taidemuseoissa toisen kanssa, silloin kun minä leikitin taaperoa kotona.

Olisi kiva kuulla, onko teillä avoin suhde aiheuttanut draamaa.

Onko avoin suhde seksin perässä juoksemista?

Saamme tavata muita, mutta käytännössä elämme 95 prosenttisesti ihan perinteisesti. Käymme kahdestaan treffeillä, jos saamme lapsenvahdin, käymme perheenä Lintsillä ja uimassa, grillaamme kavereiden kanssa ja suunnittelemme lomamatkoja.

Avoimen suhteemme yksi tekijä on kuitenkin mahdollisuus aktiivisesti hakea muuta seuraa. Nettikommenttien perusteella vaikuttaa, että toinen avoin järjestely on sellainen, missä on lupa lähteä, vaikka juhlista kiinnostavan tyypin luo yöksi, mutta aktiivista hakua ei saa harrastaa. Monilla tuntuu olevan myös sääntönä, ettei pokaa saa tavata toiste. Meillä on vain vähäinen tarve säännöille. Kirjoitin säännöistämme täällä.

Olemme avoimen suhteen aikana käyneet keskimäärin harvemmin kuin kerran kuukaudessa treffeillä muiden kanssa. Minun tahtini on ollut noin joka toinen kuukausi, miehen ehkä vähän tiheämpi. Minun kohdalleni on osunut vain kaksi tyyppiä, joita olen halunnut nähdä useammin kuin kerran (varattu kauppamatkustaja ja ihastus). Mies on ollut yhtä vaihtelunhaluinen.

Muistan, että vuosi sitten näihin aikoihin olin melankolinen. Avoimen suhteen alkuhuuma oli laantunut, enkä tiennyt mitä haluaisin. Yhdenillanjutut eivät tyydyttäneet ja treffikumppaneita, jotka kolahtivat oli vaikea löytää. Kismitti, että olisin teoriassa saanut tehdä mitä vaan, mutten oikein edes tiennyt, mitä halusin tehdä.

Tilanne on pääosin sama, mutta fiilikseni eri. Nyt lasini on puolitäynnä: Nautin arjesta ja lomasta miehen kanssa, eikä hinku treffeille ole akuutti. Jos joku tyyppi yllättäen natsaisi, voin mennä hänen kanssaan sänkyyn. Se tuo elämääni sellaista vapautta, joka tuntuu tärkeältä. Ajatus siitä, että kaikki parisuhteen ulkopuoliset haluni olisivat kiellettyjä tai uhka yhteiselollemme tuntuu karmean tukahduttavalta. Minun on vaikea ymmärtää, että valtaosa pareista haluaa yksiavioisuuden kahleen suhteeseensa.

Minulla ei ole edes pakottavaa tarvetta juuri nyt keksiä mitä sängyssä haluan. Luotan siihen, että vaisto vie minua oikeaan suuntaan. Tähänkin asti on kohdalle säännöllisesti osunut erinomaisia seksikokemksia, eiköhän niitä osu jatkossakin.

Mitä, jos joku tuttu näkee minut treffeillä?

Mies on kertonut miettineensä, näkeekö joku tuttu, kun hän pussaili treffikumppaniaan myöhään illalla Rosterin baarin ikkunapöydässä.

Minä en olisi varmaan pystynyt edes menemään treffeille Rosteriin ilta-aikaan. Olen parilla harvoilla Helsingissä tapahtuneilla treffeillä stressaannut tosi paljon, että törmään tuttuihin.  Lounastreffit ovat ok ja ehkä vielä arki-iltakin, mutta varsinkin viikonloppuilta baarissa kahdestaan jonkun deitin kanssa tuntuisi mahdottomalta. Haluan, että treffeillä on henkilökemiaa. Ja sähköisen treffikemian kyllä huomaavat muutkin.

Hyvä kysymys on, kiinnostaisiko ketään, jos  kikattelenkin baarissa vieraan miehen kanssa. Ylipäätään uskon, että tekemisemme kiinnostavat muita ihmisiä huomattavasti vähemmän kuin luulemme. He ovat kiireisiä miettimällä, mitä toiset ajattelevat heistä.

Mutta pettäminen tuntuu kyllä vähän poikkeukselta. Se kiinnostaa ihmisiä, tai ainakin he ostavat irtonumerolehtiä pettämisuutisten perusteella. Lööpit ja seiskat toitottavat jatkuvasti uutisia siitä, kuka julkkis on nähty missäkin vieraassa seurassa. Tunnettujen ihmisten erotessa raportoidaan liittyikö eroon muita osapuolia. Sellaisesta minäkin juoruilen, kun tutut eroavat.

Mistä yksiavioisuuden ihanne kumpuaa?

On teoria, että sukupuolitaudit olisivat osasyy sille, miksi yksiavioisuus levisi. Kun yhteisöt kasvoivat riittävän suuriksi, lisääntyvät sukupuolitaudit ja tuli painetta pitäytyä vain yhdessä kumppanissa.

Taudit vähentävät hedelmällisyyttä, mikä antaa insentiivin yksiavioisuuteen.

Toisekseen tilanne suosii yksiavioisia yhteisön jäseniä, jotka ovat valmiita valvomaan, että myös muut oman ja muiden yhteisöjen jäsenet noudattavat yksiavioista sukupuolimoraalia. Tämä on minusta kiinnostavaa! Tällainen valvonta edistää tutkijoiden mukaan yksiavioisten menestystä siten, että se pienentää riskiä altistua sukupuolitaudeille. Näin yksiavioisuus voittaa alaa yhteisössä.

Luolista on tultu 5G-verkon piiriin, mutta yhä me sosiaalisesti valvomme toistemme yksiavioisuutta.

Tämän tekstin luonnos on kirjoitettu alunperin marraskuussa 2017. Sain pontta julkaista sen nyt, kiitos kristillisten kansanedustaja Päivi Räsäsen.

Eiliseen Pride-tapahtumaan liittyen Räsänen lasautti blogissaan, että ihmisen biologiakin osoittaisi, että avioliitto on juuri miehen ja naisen välinen. Sehän on ihan puppua. Oikeasti avioliitto on juridinen sopimus, joka lähinnä hallinnoi omaisuutta.

Kun seuraa taantumuksellisten Pride-vastustusta, niin tuntuu, että vielä on matkaa siihen, että voitaisiin kyseenalaistaa parisuhde ja kirkon oikeus vihkiä avioliittoon.

Avioliitto on muuten ihan todella mystinen kaksoisagentti. Se on juridinen sopimus, mutta silti siihen liittyy rakkaus, joka on vaikea todennetaa oikeudessa. Kun minä ja mies avioiduimme, ei kukaan, ei edes vihkipappi, kysellyt rakkauden perään. Mutta jos toinen meistä olisi tullut EU:n ulkopuolelta, olisi pitänyt vakuutella että elämme tosiasiallista perhe-elämää. Sitä varten pitää tietää mm. toisen sukulaiset (en osaisi kertoa muiden, kuin miehen lähiperheenjäsenten nimet), harrastuksista ja siitä, millaista musiikkia puoliso kuuntelee. Missä on tavattu ja mihin on toisessa ihastunut? Kuka keittää aamuisin kahvit? Hesari kirjoitti aiheesta hyvin turvapaikahakijoiden yhteydessä.

Minusta avioliitto pitäisi korvata juridisella sopimuksella ja mahdollistaa niin monen henkilön kesken kuin tarpeellista, kunhan kaikki osapuolet ovat aikuisia.

“Me ei olla kovin hyvä match sängyssä”

Viime syksynä päädyin muutaman kerran sänkyyn naisen kanssa, joka oli kaunis, vapaamielinen ja varsin tietoinen omista seksipreferensseistään. Hän halusi tulla esineellistetyksi. En esineellistänyt häntä. Seksimme oli silti mielestäni hyvää. Kuitenkin tieto hänen toiveestaan vaivasi siten etten kokenut, että olisimme olleet kovin hyvä match sängyssä.

Yksi naisten yleisimmistä seksifantasioista lienee tulla otetuksi kovaa, tulla dominoiduksi tai olla miehen kanssa, joka niin sanotusti tietää mitä tekee. Noihin liittyy myös rooli miehelle, missä en lainkaan viihdy. Mielestäni on kiihottavaa esimerkiksi sitoa nainen sänkyyn: se muuttaa tilanteen dynamiikkaa valtavasti, yhtäkkiä seksi ei olekaan kaksi kietoutunutta vartaloa, vaan voi keskittyä itseensä tai naiseen ja vaikkapa hidastaa tilannetta mielensä mukaan. Vaikka pidän tuosta, en kuitenkaan halua, että nainen on objekti, koska silloin koen, että vastuu molempien nautinnosta on minulla.

Koen tuollaisen odotuksen miehen roolista itselleni sopimattomaksi. Tuntuu, että olisi miehen tehtävää tyydyttää kaikki osalliset. Enkä halua kantaa sitä vastuuta, vaan haluan, että seksi on molemminpuolista, ja haluan, myös minut yllätetään sängyssä. En sitä, että minun pitäisi keksiä kaikki.

Tajusin tuon kristallinkirkkaasti talvella, kun päädyin sänkyyn erään nuoren naisen kanssa. Riisuduttuamme hän painoikin käteni patjaan ja otti ohjat käsiinsä. Olin aika yllättynyt, mutta nautin tilanteesta täysillä. Pari kertaa olen päätynyt tilanteeseen, missä nainen on ollut niin aktiivinen, että olen kokenut hänen tyydyttäneen itsensä käyttäen minua välineenä. Sekin on ollut mahtavaa, koska silloin olen hyvin vapaa tekemään asioita mistä itse nautin, ilman että tarvitsee miettiä että saahan toinenkin tästä tapaamisesta varmasti tarpeeksi itselleen.

Pahinta puolestaan on, kun joku nainen kysyy minulta, mistä pidän, muttei kontribuoi itse keskusteluun lainkaan, silloin tiedän, että parempi juosta, emme tule olemaan hyvä match sängyssä.

Tämän vuoksi toisen treffit ovat hyvä juttu myös kotona odottaneelle

Mies oli toissapäivänä treffeillä työmatkalla. Toivottavasti hän kertoo niistä täällä itse lisää. Ainakin whatsapp-viestien ja kotonakerrotun perusteella oli ollut kivaa.

Parisuhteessa, varsinkin kun on lapsia, eletään ihan toisessa todellisuudessa kun seurusteluaikana. Varmaan monien ihmisten mielestä se on ihanaa: syvällistä ja elämänmakuista. Minusta se on usein ankeaa. Päivät on täynnä kiirettä, väsymystä, riittämättömyyttä, loputonta tavaroiden etsintää ja hommia, joita emme tiedä halunneemme. Aikataulut sanelee joku korkeampi voima. Tiiviissä perhe-elämässä yhden huonotuulisuus tai kiukku tarttuu muihinkin.

Näissä olosuhteissa voin ajautua harhaisesti luulemaan, että mies on äärimmäisen kiinnostunut taloyhtiön hallinnosta, pieneksi jääneiden lenkkareiden uusinnasta ja vauvauintiin ilmoittautumisesta. Tuntuu oikeasti kaukaiselta, että joskus sama tyyppi oli erityisen kiinnostunut mielipiteistäni ja pyörimään kanssani alasti sängyssä.

Treffeillä pääsee irti omasta kotiminästään, siitä velvotteiden ja aikataulujen kireälle virittämästä huokailijasta. En haluaisi olla sellainen, ei kai kukaan halua. Kotona ei vaan muutakaan voi, koska sitten jäävät pyykit pesemättä, laskut maksamatta, kissat ruokkimatta ja lapset kuolevat keripukkiin.

Treffeillä ei puhuta käytännön asioita vaan kaikesta, mikä oikeasti kiinnostaa. Muistan kerran vuosia sitten olleeni aika myöhään illalla oluella ihastukseni kanssa. Juttelimme parhaillaan siitä, onko Jumalaa olemassa, kun ihastukseni avovaimo soitti ja muistutti, että ihastus toisi kissanruokaa tullessaan.

Ihanan Esther Perelin mukaan ihmisiä kiinnostaa syrjähypyissä jopa enemmän se uusi puoli omaa persoonaa, joka niissä pääsee esiin, kuin se ihminen, jonka kanssa petetään. (Tästä olen kirjoittanut monta kertaa, mm. täällä.)

Perelin mukaan joskus ihmiset onnistuvat tuomaan sivusuhteessa löytämänsä persoonan omaan parisuhteeseensa. Minusta avoin suhde toimii niin! Kun ei tarvitse salailla olleensa treffeillä ja/tai sängyssä muualla, niin niiltä jäänyt hyväntuulisuus voi parhaimmillaan tarttua puolisoonkin. Ainakin meillä on useamman kerran ollut seksiä sen jälkeen, kun toinen on palannut treffeiltä.

Olen vuosia sitten pettänyt silloista avopuolisoani. Pettämisestä ei taatusti heijastunut mitään myönteistä kotiin. Avopuolisossa ärsytti eniten kaikki. Osin se johtui siitä, ettei hän ollut se henkilö, johon olin ihastunut, osin varmaan huonosta omastatunnosta.

Nyt se, että mies käy treffeillä, muistuttaa minua siitä, että häntä kiinnostaa muukin kuin kotirumba. Pystyn eläytymään siihen toiseen naiseen, joka odottaa treffejä juuri mieheni kanssa. Näen miehen treffikumppanina enkä osana keittiönkalustoa.

Avoimiin suhteisiin perehtyneet kutsuvat ilmiötä uuden suhteen energiaksi. Meillä ei ole kokemuksia siitä, että toisen ihastus haittaisi meidän välistä suhdettamme. Ehkä yksi avain siihen, toimiiko avoin suhde, on se, heijastuuko treffeiltä tai kodin ulkopuolisista ihastuksista ammennettava energia omaan parisuhteeseen. Toistaiseksi meillä on heijastunut.

Ainakin minä tunnen onnistuneiden treffien jälkeen niin suurta kiitollisuutta miehelle, jonka kanssa saan elää näin vapaasti, että tykkään hänestä vielä normaaliakin enemmän.

 

 

Seksuaalisen omistamisen raskas taakka

Mitä, jos avoimeen suhteeseen ajautuu olosuhteiden pakosta? Niin kävi kirjailija Marjo Vilkolle, kun hän rakastui huomattavasti nuorempaan mieheen. Mies toivoi lasta, jota nelikymppinen Vilkko ei enää pystynyt saamaan. Kivuliaiden lapsettomuusvuosien jälkeen pariskunta päätyi avoimeen suhteeseen. Tavoitteena oli, että mies löytäisi rakkaussuhteen, jossa saisi lapsen. Vilkollakin oli vapaus muihin suhteisiin, mutta ne eivät häntä kiinnostaneet.

Pariskunnan rakkaustarinasta syntyi hieno kirja Vilpitön sydän. Kirjasta ja kirjailijasta mm. täällä.

Hassua kyllä, minua kirjassa ei niinkään puhutellut avoimen suhteen kuvaus vaan ihan toinen asia.

Hienointa oli kuvaus Vilkon epätoivoisesta rakkaudesta nuoreen mieheen, niinä vuosina kun tämä oli vasta ystävä. Tunnistin omat kokemukseni samanlaisesta tilanteesta, kun olen aikanaan ollut rakastunut ystävään. Näin todellista kuvausta en aiheesta ole ennen lukenut.

Valtavan kiinnostava oli myös Vilkon havainto siitä, miten tilanne muuttuu, kun hän muuttui ystävästä tyttöystäväksi. Ystävyydessä jaetaan suhdehuolet, pettämiset ja mieliteot. Ystävänä niitä kuuntelee mielellään. Joskus on ehkä  hajalla siitä, että itse haluaisi enemmän, mutta on kuitenkin otettu siitä, että ihastuksen-/rakkaudenkohde haluaa jakaa ajatuksensa juuri ystävän kanssa. Mutta kun ystävä muuttuu tyttöystäväksi, siirtyy hänelle samalla seksuaalisen omistamisen taakka. Ystävä sallii kaiken, tyttöystävän tehtävä on määritellä, missä kulkee puolison sallittu raja esimerkiksi muiden ystävien suhteen.

Tähän kiteytyy parisuhteiden vaikeus. Niissä keskitytään puolustamaan omaa reviiriä. Toisen teot, ja jopa ajatukset, ovat uhka sille, mitä parilla on yhdessä. Niinpä yksiavioinen parisuhde on hauras rakennelma.

Kirjan kuvaus avoimesta suhteesta ei puhutellut henkilökohtaisella tasolla. Pariskunnan asetelma, jossa haluttiin lasta, tempoiltiin mustasukkaisuuden ikeessä ja oltiin hyvin romanttisia, oli kaukanen. Kirjallisuutena luin sitä kyllä erinomaisen mielelläni.

Vilkko kirjoittaa alunperin ajatelleensa, että polyamoria ja avoin suhde ovat lähinnä seksihurjastelijoiden ja selkärangattomien ihmisten tapa olla sitoutumatta yhteen ihmiseen. Nyt hänen näkemyksensä on toinen.

– Polyamoria, jossa kaikki ovat vilpittömiä toisiaan kohtaan, on romanttisempaa kuin sarjamonogamia. Jälkimmäisessä kumppania vaihdetaan heti, kun romantiikka arjessa hiipu, Vilkko sanoo Ylen haastattelussa.

Minua puhuttelee ajatus siitä, että romantiikka olisi kyky nähdä hyvää puolisossa, samoin kuin kykenemme yleensä näkemään hyvän ystävissä.

Parisuhde on, silloinkin kun se on avoin, melko mutkikas formaatti. Minä yritän omassani keskittyä kaikkeen siihen hyvään, mitä meillä on. Ehkä sitten olen romanttisempi, kuin luulen.