Lipsahti ihastuksen puolelle

Menin sitten kuitenkin ihastumaan.

Kun kertoo ihmisille, että elää avoimessa suhteessa, niin usein reaktio liittyy huoleen siitä, että jompi kumpi meistä ihastuu vieraaseen.

Olen asennoitunut ihastumiseen ylimielisesti.  Olen aika varautunut, suhtaudun useimpiin tunteisiin analyyttisesti ja vaivani on pikemminkin (pahamaineisen alistajan) Aku Louhimiehen Levottomista tuttu ”kun mikään ei tunnu miltään”.

Treffailuni ovat osoittaneet, etten ihastu helposti. Silloinkin, kun seksi on hyvää tai tyyppi hauska, pidän tapahtunutta vain kivana kokemuksena. Sivutreffit ovat dynamiikaltaan aivan erilaiset kuin sinkkuaikojen treffit, joihin sisältyi aina haaveita jatkosta ehkä jopa yhteisestä tulevaiuudesta.

Kun aloitimme avoimen suhteen, olin ensimmäisten treffien jälkeen päiviä häkeltynyt, mutta huomasin, että tunteet neutraloituivat nopeasti. Normaalisti olen jo paluulennolla  jättänyt treffit taakseni ja pohdin työhönpaluuta.

Tällä kertaa en päässyt deitistä yli.

Tapasimme syksyllä Tinder-treffeillä työmatkallani. Tyyppi oli niin mutkaton, etten empinyt ottaa yhteyttä, kun kävin samassa kaupungissa puoli vuotta myöhemmin. Söimme italialaisessa ravintolassa illallista ja harrastimme seksiä hotellihuoneessani. Emme jutelleet mitään erityisen henkilökohtaista, mikä sopi minulle mainiosti.

Emme sopineet yhteydenpidosta. Tinder-profiilissani lukee eksplisiittisesti, että en jää viestittelemään perään. Haluan jo etukäteen pestä käteni siltä, että saisin huonon omantunnon, kun jätän vastaamatta viesteihin.

Hiukan myöhemmin päädyimme kolmannenkin kerran samaan kaupunkiin. Tällä kerralla vietimme enemmän aikaa yhdessä, kevät oli kaunis ja söimme kolme aamiaista yhdessä. Deitti kantoi matkakassini ja luuttusi yöpaikkamme lattian. En ollut ihastunut, mutta meillä oli kivaa yhdessä. (Ufoista tai pyramideista ei puhuttu.) Kerran deitti tosin joi liikaa ja alkoi riidellä baarihenkilökunnan kanssa.Se oli kiusallista ja ärsyttävää. Lähdimme baarista eri matkaa pois. Minulla oli ainoa avain yöpaikkaan, joten olin vahvoilla. Aamulla hän pahoitteli käytöstään. Minua ei erityisemmin stressannut edes humalainen räyhääminen. Olihan hän satunnainen tuttavuus, jonka luonteen puutteet jäisivät pian taas taakse.

Kun palasin kotiin, pidin yhteisiä päiviä hauskana muistona. Viestittelimme kuulumisia ja vaikka saatoin välillä miettiä deittiä, en ollut tunteistani pätkääkään huolissani. Tiesin olevani ihastumisriskin yläpuolella.

Taktiikka toimi, kunnes seuraavan kerran, noin kuukautta myöhemmin menin toisessa kaupungissa treffeille uuden Tinder-tuttavan kanssa. Tällä kertaa kumppani oli brasilialainen itsepuolustuksen opettaja. Viestittelymme oli ollut flirttailevaa ja kungfu-sankari kuvien perusteella komea. Tapasin hänet avoimin mielin, mutta viimeistään kun vaatteet riisuttiin, törmäsin seinään. Kungfu-sankari ei kiinnostanut minua pätkääkään, vaan huomasin kaipaavani salaliittoteoreetikkoa. Laitoin silmät kiinni ja toivoin olon menevän ohi.

Se ei mennyt ohi. Sama toistui toisillakin treffeillä.

Olin hämmentynyt. Olinko ihastunut? Minullehan ei pitänyt käydä näin!

Ihastus on avoimessa suhteessa tavallaan helpompaa kuin normisuhteessa. Ensinnäkään minun ei tarvitse salata sitä mieheltäni. On käsittämättömän ihanaa, että hänelle voi kertoa kaikki asiat. (Mies on vielä luonteeltaan sellainen, joka suhtautuu rauhallisen hyväksyvästi, mikä ikinä minua kuohuttaakin.) Minun ei myöskään tarvitse pohtia, onko nykysuhteessa jotain vikaa, kun tunnen näin tai että pitäisikö vaihtaa nykyinen kumppani toiseen.

Toisaalta tässä ihastuksessa on hankaliakin asioita. Salaliittoteoreetikko on tehnyt selväksi, että hän etsii vakituista suhdetta ja haluaa perheen. Siinä tilanteessa hän ei ole kiinnostunut pitämään minua sivuhoitona. Meidän suhteeseemme käytetty aika ja tunne-energia on pois vakavan suhteen etsimisestä. Hän on antanut ymmärtää (tai ehkä toiveajattelen), että pelkää rakastuvansa minuun, mikä myös vaikeuttaisi vakavan suhteen löytämistä.

Kun sinkkuna olin epätoivoisesti ja/tai yksipuolisesti ihastunut, niin asia olisi ratkennut vain sillä, että ihastuksen kohde olisi vastannut tunteisiin. Tässä ihastuksessani tunteisiin vastaaminen ratkaisisi vain pienen osan ongelmaa.

Salaliittoteoreetikko on katkaissut yhteydenpidon. Hänellä on ymmärtääkseni seurustelusuhde ja veikkaan radiohiljaisuuden johtuvan siitä.

Minä yritän iloita ihastuksen tunteista. Ne ovat minulle vähän uusi kokemus. Tylsää on se, että kiinnostus muihin treffeihin on nolla.

Voisinko matkustaa vieraan miehen kanssa?

”Jos kerran elät avoimessa suhteessa, niin lähdettäisiinkö yhdessä viikonloppumatkalla? Tunnut tarvitsevan lomaa.” Entinen heilani toisti messenger-viestissä ehdotuksen, jonka hän oli tehnyt jo aiemmin. Voisin ihan hyvin menna tyypin kanssa sänkyyn, mutta matkalle en halua hänen kanssaan lähteä.

Deittailimme vuosia sitten joitain kuukausia. Sen jälkeen olemme olleet kerran sängyssä. Jälleennäkeminen oli seksin puolesta antoisa. Sen jälkeen tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että elämäntilanteemme (tyyppi on sinkku) ja toiveemme (tyyppi etsii tyttöystävää) olivat aika kaukana toisistaan. Jossain vaiheessa syksyllä olin kysynyt häneltä, käykö hän lähiaikoina Helsingissä. Kyselyni tyyppi tulkitsi, ihan ymmärrettävästi, niin, että haluaisin tavata. Kun työmatkaa Helsinkiin ei ollut näköpiirissä hän toisti ideansa yhteisestä viikonloppumatkasta.

Mutta ei se, että avoimessa suhteessa ”saan” tavata muita miehiä, tarkoita, että haluan satsata heihin ison siivun elämästäni. Jos minulla on rahaa ja vapaata aikaa matkustaa, lähden ehdottomasti mieluiten mieheni kanssa. Meillä on harmillisen harvoin mahdollisuus tehdä asioita yhdessä. Olisin itse aika nihkeä, jos mies lähtisi Vilnaan viikonlopuksi jonkun heilansa kanssa. Paneminen ei ole minulta pois, mutta kahden päivän ajankäyttö kyllä on.

Lisäksi avoin suhde ei tarkoita, että olisin polyamorinen. Ymmärrän ihmisiä, jotka solmivat useita rakastavia ihmissuhteita partnereidensa kanssa, mutta minulla ei sellaiseen riitä paukkuja. Se emotionaalinen resurssi, jota lapsen, ystävien, sukulaisten ja töiden jälkeen on jäljellä, kohdistuu tiiviisti mieheen. Minusta ei riitä tunteita useammalle, enkä halua edes kokeilla.

Matkaintoinen heila ei myöskään ole sitä ihmistyyppiä, jonka haluaisin hyppäävän kolmanneksi pyöräksi minun ja miehen kanssa. Sellaiseen tuntuisi sopivimmalta löytää joku, jonka kanssa en ole vielä itse ollut sängyssä. Silloin kokemus toivottavasti yhdistäisi myös miestä ja minua. (Huomaan, että kirjoitan täällä jatkuvasti kolmannesta pyörästä. Selvästi ajatus kiinnostaa aika paljon.)

Miksi niin monen treffikriteerit ovat ylitsepääsemättömän tiukat?

Viikonlopun iltapäivälehdessä sinkut tilittävät, miten mahdoton Tinderistä on löytää seuraa. Lähtökohta on vähän hassu, mikään pakkohan kenenkään ei Tinderiä ole käyttää. Jos siis helpommalta tuntuu löytää seuraa rautakaupasta, koirapuistosta tai kopiohuoneesta.

Hymyilytti myös haastateltujen sinkkujen tyrmistys siitä, että Tinderissä tehdään niin ronskeja seksiehdotuksia. Se, että itse etsii palvelusta seurustelukumppania ei tarkoita, etteikö joku etsisi pelkkää seksiseuraa. Omassa profiilissani lukee, että haen seuraa lyhytkestoiseen hauskanpitoon. Toivon sen varoittavan osuman kanssani saavia miehiä siitä, että voin johdattaa viestittelyn aika nopeasti siihen, kohtaavatko seksimieltymyksemme.

Mutta: minulla on myös teoria deittailun nykyvaikeuteen. Asenteet uskollisuuteen ovat tällä hetkellä tiukimmat vuosikymmeniin. Kun seurusteluun ja yksiavioisuuteen suhtaudutaan suurella periaattellisuudella, niin kynnys parisuhteen aloittamiseen kasvaa. Ja kun pettämiseen, jota asenteista huolimatta säännöllisesti tapahtuu, suhtaudutaan niin ehdottomasti, on parisuhteen polku miinoitettu . Jos hairahtaa, niin ilmapiiri voi ohjata ajattelemaan, että suhde on huono ja lopetettava.

Fanitan Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalasta. Hän on lehtihaastattelussa sanonut seuraavaa:

”Ideaalikumppanin löytämisestä otetaan hirveät paineet, eikä vain uskalleta aloittaa seurustelua. Rennompi suhde yksiavioisuuteen voisi kehittää ihmisten itsetuntoa vähemmän kumppanista riippuvaiseksi, eivätkä syrjähyppy-kriisit olisi niin traumaattisia. ”

Minusta pointissa on perää.

Seksillä on itseisarvo

Amerikkalainen homomies kirjoittaa blogissaan panneensa jopa 3500 miehen kanssa elämänsä aikana.

Määrä on minustakin hurjan korkea. Itse olen ollut noin viidentoista-kahdenkymmenen miehen kanssa. Silti Vicen entinen heronisti, sarjapanija ja nykyisin kolmen kimpassa polyamoristina elävä homomies onnistuu blogissaan kuvaamaan minunkin fiiliksiäni. Sitä, miten korkeakaan määrä ei tarkoita, että partnereilla ei olisi merkitystä. Näin hän asian muotoilee:

”Even in the most anonymous of hookups, there’s something magical to be found; blowing a stranger in a bathroom can be as intimate and mind-blowing as any sex. Sex is transcendental and beautiful, even if that stranger pushes you away, zips up, and leaves. Even if you never see your partner again. Sometimes, especially if you never see them again.”

Seksillä on myös itseisarvo. Seksi ei ole vain parisuhdetta lujittava voima, vaikka siinä valossa se yleensä esitetäänkin.

Hyväksyin seksin itseisarvon vasta, kun viime vuonna luin kirjan Ihana kiihko. Siinä Salla Nazarenko-niminen suomalainen kirjailija kertoo seksin taikavoimasta. Eikä taikavoimaa tässä kirjassa käytetä vain aviovuoteessa, vaan seksi vie ja ihmiset vikisevät.

 

Pitkästä aikaa onnistuneet treffit

”Voiko kylähullulla olla noin kaunis kashmirinen ulsteri?”, pohdin kun treffeistä oli kulunut kymmenen minuuttia ja treffikumppani oli vihjannut, että pyramidit olivat ehkä avaruusolioiden rakentamia.

Päätin vaihtaa puheenaihetta. Treffikumppanilla oli kuitenkin kiva harmaantuva kihara tukka ponnarilla ja hän oli sosiaalisesti taitava. Sellaista epäujoa ihmistyyppiä, joka ei käännä katsettaan ensin, jos häntä katsoo silmiin. Tinderissä olin valinnut hänet pituuden vuoksi. Ja myös siksi, että hän oli kirjoittanut nimeni oikein. On nihkein mahdollinen alku chattailulle, kun tervehdyksessä on väärin kirjoitettu nimi.

Lisäksi treffikumppani oli chattaillessa ollut kohtelias ja vastannut viesteihin, mutta ei itse missään vaiheessa ehdottanut tapaamista. Huomasin, että minulle sopii paremmin sellainen dynamiikka, jossa minä saan tehdä aloitteen, liika innokkuus saa minut vain pakittamaan. Pahinta on jatkuva whatsapp-viesti-tykitys ja närkästys jos en rivakasti vastaa niihin.

Kävelimme pimenevässä keskieurooppalaisessa kaupungissa, kävimme alkudrinkeillä ja ilalllisella todella kivassa pienessä ravintolassa, johon seuralaiseni oli varannut pöydän.

En ollut treffeistä etukäteen erityisen innoissani. Kymmeneen kuukauteen eivät Tinder-treffit  olleet tuntuneet miltään. En jaksanut edes vastata flirttaileviin chat-viesteihin. Se masensi, koska aluksi treffailu oli ollut niin jännittävää.

Olin jo kuukausia ollut tyytymätön. Edellisen vuoden seksielämämme oli miehen kanssa jatkuvasti kehittynyt, treffeillä oli hauskaa ja sain uusia oivalluksia siitä, mikä minua kiihotti. Viime aikoina ei kiihottanut tai edes kiinnostanut juuri mikään.

Kunnes ennen tätä työmatkaani likesin Tinderissä lentokapteenia (jep jep, niin varmaan), joka halusi dominoida. En erityisemmin miettinyt valintaani, mutta kun hän lähetti ensimmäisen viestin, tapahtui jotain. Ensimmäistä kertaa kuukausiin chattailu tuntui joltain.

Lentokapteeni oli kuitenkin työmatkalla, emmekä nähneet. Sen sijaan olin sopinut treffit tämän pitkän ja hyvinpukeutuvan salaliittoteoreetikon kanssa.

Treffit olivat onnistuneimmat Tinder-treffini tähän saakka. Treffikumppani ei ollut  kylähullu (varoin tosin johdattamasta keskustelua uudelleen pyramidien suuntaan) vaan kivaa seuraa. Hänelle oli itsestäänselvää käyttää kondomia.

Treffit onnistuivat siinä hankalassa lajissa, että oli sen verran läheistä ja luottamuksellista, että seksi oli hyvää, mutta ilman mitään romanttisia viboja tai lammasmaisia katseita, jotka saisivat minut ahdistumaan. (Niin kävi alkuvuodesta treffikumppanin kanssa.)

Treffikumppani ei kysellyt mitään perheestäni, ihmetellyt avointa suhdetta, tai spekuloinut tapaammeko vielä joskus. Sitä kun ei mitenkään voi tietää.

 

Kiinnostaako avoin suhde? Unohda vinkkilistat! Vain yksi vinkki on tärkeä.

MeNaisten nettisivulla kerrotaan Huonon äidin seksikirjan listaavan seitsemän sääntöä, jotka avoimeen suhteen heittäytyvien kannattaa käydä läpi. Tällaiset vinkkilistat on ilmeisesti klikki-imureita, koska niitä julkaistaan säännöllisesti.

Reilun vuoden avoin suhde-kokemuksen tuomalla auktoriteetilla kerron nyt seuraavan: Unohda vinkkilistat! Samat hyväätarkoittavat, tai vaan holhoavat, vinkit pitäisi myös perinteistä seurustelusuhdetta aloittavan käydä läpi.

1. Kunnioita kaikkien ihmisten sekä parisuhteiden rajoja että omaa tahtoa.

Hohhoijaa, mitenköhän tämä poikkeaa yksiavioisesta suhteesta? Siinäkö ei tarvitse kunnioittaa avopuolisoa.

2. Kaikkien on pidettävä huoli sekä itsestä, toisista että leikin tai suhteiden terveistä rajoista.

Ks edellinen kommentti.

3. Ketään ei saa vahingoittaa, loukata tai käyttää hyväksi.

Toisin kuin yksiavioisen suhteen puolisoa?

4. Jokaisella on jokaisena hetkenä oikeus perääntyä ilman syyllistämistä tai syyllistämistä.

Päästäänkö jossain vaiheessa niihin sääntöihin, jotka koskee nimenomaan avointa suhdetta?

5. Avoimet suhteet ja kimppaseksi voivat herättää myös hankalia tunteita. Mieti, oletko valmis käsittelemään niitä etukäteen ja varsinkin jälkikäteen?

Oletko vamis käsittelemään niitä hankalia tunteita, joita yksiavioisuuden vaatimus voi herättää pikkujoulujuhlien jatkoilla?

6. Mieti, haluatko oikeasti? Avoimeen suhteeseen tai kimppakivaan ei pidä suostua kumppanin mieliksi. Ketään ei myöskään saa manipuloida tai pakottaa.

Ei tietenkää saa! Ketään ei saa manipuloida tai pakottaa myöskään työpaikalla tai urheiluseurassa, sen sanoo jo Suomen lakikin.

7. Pelin säännöt on oltava kaikille osapuolille selvät, ja ne on puhuttava etukäteen selviksi.

Tämä on ainoa melkein hyvä sääntö. Kokemukseni mukaan nimittäin oleellisin asia on keskusteluyhteys miehen kanssa. Ilman sitä avoin suhteemme ei toimisi. (Ja meille tärkeää on myös turvaseksi.)

Etukäteen ja jälkikäteen kannattaa puhua niin paljon kuin suinkin. Pelin säännöt muuttuvat kuitenkin koko ajan. Omat rajat tiedostaa vasta kokemuksen myötä. Luulim esimerkiksi, että minua haittaisi, jos mies tuo vieraan naisen meille silloin kun me muu perhe olemme poissa. Nyt ei haittaisi. Toisaalta olen yllättäen huomannut, että minulle on tärkeää, että mies kertoo kaikille sivullisillekin, että kyse on avoimesta suhteesta eikä pettämisestä.

Seksiterapeutti ja Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen on lehtihaastattelussa sanonut, ettei ole mitään pakkoa sopia suhteeseen liutaa sääntöjä.”Voi miettiä, miksi meille on niin tärkeää kontrolloida kumppaniamme. Miksi rakkaus ei riitä, miksi pitää laittaa kahleet?” Niinpä.

Testasin, löytääkö Happn:illa seuraa

Olin työmatkalla Etelä-Euroopassa. Vapaa-aikaa oli vain yksi ilta ja jaoin majapaikan muiden kanssa. Yksityisyyden puutteen vuoksi en ollut alkanut säätää kaupunkiin treffejä. Iltapäivällä iski kuitenkin katumus: haluaisinko syödä yksin lämpimässä syysillassa. Niin latasin Happn- sovelluksen puhelimeen ja testasin, löytyykö sen avulla nopeasti treffiseuraa. Sovellus toimii niin, että se etsii hakukriteerien (ikä ja sukupuoli) mukaisia käyttäjiä, joiden puhelimet paikantuvat lähelle omaasi. Jos molemmat käyttäjät ilmaisevat kiinnostusta toisiinsa, voivat he alkaa chattailla.

Tunnissa olin löytänyt omalla alallani työskentelevän ikäiseni miehen. Sovimme tapaamisen keskustaan.

Söimme illallista turistiloukussa ja juttelimme töistä, kansantaloudesta ja deittailusta. Mies oli mukavan näköinen, tosin hän oli minua lyhyempi ja säilytti lompakkoaan vyölaukussa. Sivusimme illallisella mahdollisuutta jatkaa iltaa hänen luonaan, mutta olin liian väsynyt. Ja ehkä se vyölaukkukin vähän vaikutti. Seuraavana päivänä tapasin vielä aamupäivällä kahvilassa toisen miehen. Joimme vartissa kahvit ja oli hauskaa. Mihinkään enempään ei aikani olisi riittänyt, eikä ehkä kiinnostuskaan.

Joka tapauksessa Happn:in ansioksi voi sanoa nopeuden ja matalalla kynnyksellä tapahtuvat tapaamiset. Työmatkalaiselle kätevää on, että matchit ovat varmasti kaupungissa. Miinusta siitä, että pituutta ei tunnuta Happn:issa kerrottavan yhtä usein kun Tinderissä.