“Me ei olla kovin hyvä match sängyssä”

Viime syksynä päädyin muutaman kerran sänkyyn naisen kanssa, joka oli kaunis, vapaamielinen ja varsin tietoinen omista seksipreferensseistään. Hän halusi tulla esineellistetyksi. En esineellistänyt häntä. Seksimme oli silti mielestäni hyvää. Kuitenkin tieto hänen toiveestaan vaivasi siten etten kokenut, että olisimme olleet kovin hyvä match sängyssä.

Yksi naisten yleisimmistä seksifantasioista lienee tulla otetuksi kovaa, tulla dominoiduksi tai olla miehen kanssa, joka niin sanotusti tietää mitä tekee. Noihin liittyy myös rooli miehelle, missä en lainkaan viihdy. Mielestäni on kiihottavaa esimerkiksi sitoa nainen sänkyyn: se muuttaa tilanteen dynamiikkaa valtavasti, yhtäkkiä seksi ei olekaan kaksi kietoutunutta vartaloa, vaan voi keskittyä itseensä tai naiseen ja vaikkapa hidastaa tilannetta mielensä mukaan. Vaikka pidän tuosta, en kuitenkaan halua, että nainen on objekti, koska silloin koen, että vastuu molempien nautinnosta on minulla.

Koen tuollaisen odotuksen miehen roolista itselleni sopimattomaksi. Tuntuu, että olisi miehen tehtävää tyydyttää kaikki osalliset. Enkä halua kantaa sitä vastuuta, vaan haluan, että seksi on molemminpuolista, ja haluan, myös minut yllätetään sängyssä. En sitä, että minun pitäisi keksiä kaikki.

Tajusin tuon kristallinkirkkaasti talvella, kun päädyin sänkyyn erään nuoren naisen kanssa. Riisuduttuamme hän painoikin käteni patjaan ja otti ohjat käsiinsä. Olin aika yllättynyt, mutta nautin tilanteesta täysillä. Pari kertaa olen päätynyt tilanteeseen, missä nainen on ollut niin aktiivinen, että olen kokenut hänen tyydyttäneen itsensä käyttäen minua välineenä. Sekin on ollut mahtavaa, koska silloin olen hyvin vapaa tekemään asioita mistä itse nautin, ilman että tarvitsee miettiä että saahan toinenkin tästä tapaamisesta varmasti tarpeeksi itselleen.

Pahinta puolestaan on, kun joku nainen kysyy minulta, mistä pidän, muttei kontribuoi itse keskusteluun lainkaan, silloin tiedän, että parempi juosta, emme tule olemaan hyvä match sängyssä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s