Pitkästä aikaa onnistuneet treffit

”Voiko kylähullulla olla noin kaunis kashmirinen ulsteri?”, pohdin kun treffeistä oli kulunut kymmenen minuuttia ja treffikumppani oli vihjannut, että pyramidit olivat ehkä avaruusolioiden rakentamia.

Päätin vaihtaa puheenaihetta. Treffikumppanilla oli kuitenkin kiva harmaantuva kihara tukka ponnarilla ja hän oli sosiaalisesti taitava. Sellaista epäujoa ihmistyyppiä, joka ei käännä katsettaan ensin, jos häntä katsoo silmiin. Tinderissä olin valinnut hänet pituuden vuoksi. Ja myös siksi, että hän oli kirjoittanut nimeni oikein. On nihkein mahdollinen alku chattailulle, kun tervehdyksessä on väärin kirjoitettu nimi.

Lisäksi treffikumppani oli chattaillessa ollut kohtelias ja vastannut viesteihin, mutta ei itse missään vaiheessa ehdottanut tapaamista. Huomasin, että minulle sopii paremmin sellainen dynamiikka, jossa minä saan tehdä aloitteen, liika innokkuus saa minut vain pakittamaan. Pahinta on jatkuva whatsapp-viesti-tykitys ja närkästys jos en rivakasti vastaa niihin.

Kävelimme pimenevässä keskieurooppalaisessa kaupungissa, kävimme alkudrinkeillä ja ilalllisella todella kivassa pienessä ravintolassa, johon seuralaiseni oli varannut pöydän.

En ollut treffeistä etukäteen erityisen innoissani. Kymmeneen kuukauteen eivät Tinder-treffit  olleet tuntuneet miltään. En jaksanut edes vastata flirttaileviin chat-viesteihin. Se masensi, koska aluksi treffailu oli ollut niin jännittävää.

Olin jo kuukausia ollut tyytymätön. Edellisen vuoden seksielämämme oli miehen kanssa jatkuvasti kehittynyt, treffeillä oli hauskaa ja sain uusia oivalluksia siitä, mikä minua kiihotti. Viime aikoina ei kiihottanut tai edes kiinnostanut juuri mikään.

Kunnes ennen tätä työmatkaani likesin Tinderissä lentokapteenia (jep jep, niin varmaan), joka halusi dominoida. En erityisemmin miettinyt valintaani, mutta kun hän lähetti ensimmäisen viestin, tapahtui jotain. Ensimmäistä kertaa kuukausiin chattailu tuntui joltain.

Lentokapteeni oli kuitenkin työmatkalla, emmekä nähneet. Sen sijaan olin sopinut treffit tämän pitkän ja hyvinpukeutuvan salaliittoteoreetikon kanssa.

Treffit olivat onnistuneimmat Tinder-treffini tähän saakka. Treffikumppani ei ollut  kylähullu (varoin tosin johdattamasta keskustelua uudelleen pyramidien suuntaan) vaan kivaa seuraa. Hänelle oli itsestäänselvää käyttää kondomia.

Treffit onnistuivat siinä hankalassa lajissa, että oli sen verran läheistä ja luottamuksellista, että seksi oli hyvää, mutta ilman mitään romanttisia viboja tai lammasmaisia katseita, jotka saisivat minut ahdistumaan. (Niin kävi alkuvuodesta treffikumppanin kanssa.)

Treffikumppani ei kysellyt mitään perheestäni, ihmetellyt avointa suhdetta, tai spekuloinut tapaammeko vielä joskus. Sitä kun ei mitenkään voi tietää.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s