Tuplatreffit

Kirjauduimme yhdessä parinvaihtosivustolle noin kaksi kuukautta sitten. Loppukevät oli niin kiireinen, että vasta nyt ehdimme tapaamaan sieltä ensimmäistä paria. Tapaamme kylläkin vaatteet päällä, baarissa oluilla.

Meitä kiinnosti sivustolla nähdä, mistä parinvaihdossa on kyse. Emme ajatelleet löytävämme seuraa tai olleet edes varmoja, haluammeko sellaista.

Sivusto yllätti monella tavalla. Yksi on se, että kaltaisiamme seksuaalisesti uteliaita ihmisiä on Suomessa tosi paljon. Käyttäjiä on kaiken ikäisiä ja näköisiä. Osalla näkyy kasvot, toisilla pelkät sukuelimet. Panokuvia on tietenkin runsaasti. Silti suurin yllätys oli sivun lämmin tunnelma. Useampi käyttäjä tuli heti kohteliaasti toivottamaan profiilimme tervetulleeksi. Keskusteluseinillä sävy on paljon rakentavampi kuin useimmilla seuraamillamme harrastepalstoilla.

Profiileita voi selata ja seuraa hakea erilaisilla kriteereillä. Me löysimme sivustolta itseämme noin kymmenen vuotta nuoremman parin. He kuvailivat itseään kirjoitusvirheettömästi avoimiksi ja iloisiksi. Otimme yhteyttä ja tänään tapaamme baarissa.

On mahdoton sanoa etukäteen, mitä odottaa. Olemme valmiita menemäään sänkyyn tahoillamme tai yhdessä. Samaan aikaan tuntuu epätodennäköiseltä, että neljän ihmisen henkilökemiat täsmäisivät niin, että se tapahtuisi.

Joka tapauksessa on kiinnostava kuulla, millaisia kokemuksia toisella parilla on.

Parinvaihtosivustolta löytyi treffi

En tiennyt treffistä muuta kun, että hän oli 189 cm pitkä. En edes etunimeä. Peniksen olin nähnyt kuvissa, mutta kasvoja en. Oli torstai-ilta ja odotin keskustan olutbaarissa parinvaihtosivustolta löytämääni miestä.

Olutlasini oli puolillaan, kun parinvaihtaja saapui. Hän tuli työpaikan illanvietosta hiukan myöhässä ja esittäytyi ehkä tavallisimmalla suomalaisella 30+ miesten etunimellä. Tyyppi oli kivannäköinen ja meillä riitti paljon juteltavaa.

Avoimessa suhteessa elävien kesken on vaikea välttää lahkolaisuutta. Mahdollisuus vapaaseen seksiin huumaa ja järjestelyn oivallisuudesta haluaisi saarnata kaikille. Treffeillä pääsimme hehkuttamaan kokemuksiamme toisillemme.

Tällaisilla treffeillä skannaa koko ajan seuralaisen seksipotentiaalia. Haluanko tyyppiä? Vaikuttaako hän kiinnostuneelta? Melko varhaisessa vaiheessa sanoimme ääneen, että oli mukavaa. Olin varovaisen kiinnostunut näkemään tyypin alastikin. Kunnes sitten tapahtui jotain, joka rikkoi tunnelman.

Olutbaari on sellainen, jossa sekä minä, mies että kaverimme usein käymme. Niinpä ei ollut valtava yllätys, että kesken treffien sisään astui joukko mieheni työkavereita. Joukossa oli yksi tosi komea. Hän tietää avoimesta suhteestamme ja hymyili moikatessaan sen näköisenä, että arvasi, että olin treffeillä. Kun vastasin moikkaukseen, tajusin, että tuon komeanhan minä haluaisin alasti, enkä tätä treffiseuralaistani. Työkaveri ikään kuin kalibroi treffien vetovoiman.

Minun oli vaikea keskittyä treffeihin ja vaihdoimme paikkaa. Ilta jatkui vielä pari tuntia ja meillä oli tosi mukavaa. Treffin kanssa oli niin helppo jutella, että olin vähän utelias seksinkin suhteen. Erosimme kuitenkin kadunkulmassa. Lähtiessään hän halusi yllätyksekseni suudella. Suudelma oli ok ja mies vahvisti haluavansa tavata uudelleen. sen jälkeen en ole hänestä kuullut. Minulla ei ole muuta kun etunimi ja peniksen kuva, joten on vaikea olla aloitteellinen.

I fought the law

Kuten kirjoitin aiemmin, kävin työmatkalla Dubaissa. Tinderissä oli paljon pöhinää, ja olin sopinut etukäteen treffit neljän naisen kanssa. Miten sitten kävi?

Karistin työkaverin ensimmäisenä iltana illallisen jälkeen, ja suuntasin hotelliin, jonne olimme sopineet tapaamisen. Menimme naisen ehdotuksesta hotellin sporttibaariin. Nainen oli mukava ja kaunis tummaverikkö, joten parin oluen jälkeen kysyin, että aikooko hän lähteä vielä illalla Abu Dhabiin, missä hän asuu. Nainen vastasi, että pakkohan se on, jos ei muuta yösijaa löydy, joten lähdimme hotelliini. En tälläkään kertaa mene yksityiskohtiin, mutta mukavaa seksi oli taas. Nainen jäi yöksi, ja aamulla heräsimme aikaisin jatkamaan siitä, mihin olimme jääneet. Kun lähdimme huoneestani aamiaiselle, sanoi nainen ääneen sen, mitä olin ajatellut: teimme laittomuuksia. Hotellin henkilökunta hieman ihmetteli, että mikä olikaan avecini huoneen numero, mutta ymmärsivät lopulta laskuttaa minun huonettani.

Aamiaisella tapahtui vähän hassu juttu: työkaverini tulikin hakemaan minua hotellilta vähän aikaisessa, ja näki meidät aamiaisella yhdessä. Hän oli hyvin diskreetti, ja totesi vain, että ”kiva että sulla on tuttuja täällä”.

Seuraavana iltana tapasin viehättävän marokkolaisen naisen. Treffit olivat tosi mukavat, ja meillä oli paljon kiinnostavaa keskustelua, niin Dubaista, Suomesta kuin Marokostakin. Oli todella kiinnostavaa kuulla, miltä maailma näyttää liberaalin musliminaisen silmin. Mutta sänkyyn emme päätyneet, ehkä liberaalikin marokkolainen on hieman eurooppalaista pidättyväisempi.

Loput treffit peruin, ensimmäiset väsymyksen, toiset yllättävän työmenon takia. Olin jokatapauksessa matkan treffitarjontaan tyytyväinen.

Vakihoitoni käytös suututti miehen

”Mitä toi on?!” ilmeili mies ja tuijotti kaulaani. Ääneen hän ei iltapalapöydässä sanonut mitään. Kaulassani oli hampaanjäljet.

Olin aiemmin päivällä nähnyt kolmannen kerran ulkomaalaisen kauppamatkustajan, joka kävi työreissuillaan välillä Helsingissä. Olimme tavanneet hänen huoneessaan  hotellissa Kalevankadulla. Jostain syystä mies puri minua kaulasta, Muuten seksi oli ns. perinteistä, kuten hänen kanssaan ennenkin.

Pureminen oli minusta harmillista. En kiihotu kivusta ja mahdollinen mustelma kaulassa olisi helteellä hankala peittää. Päätin silti, että pikku ärsytyksestä en päivääni pilaisi. Mutta mies suuttui.

Loppuillan hän oli vihainen. Ei kuulemma minulle vaan kauppamatkustajalle. No minä ärinää kuitenkin kuuntelin eikä vieras mies. Miehestä fritsut olivat kuulemma olleet jo teini-iässä lapsellisia. Hän ei voinut käsittää, että joku aikuinen teki niin.

Jossain vaiheessa miehen kiukku alkoi suututtaa minua. Emme olleet etukäteen sopineet, etteikö näkyviä jälkiä kohtaamisista saisi jäädä. Jos miehellä olisi ollut kynnen jäljet selässä tai puremajälki olkapäässä, olisin vain nauranut. Eniten ärsytti se, että mies tuntui pitävän kaulaani omana omaisuutenaan. Hänen reviiriinsä oli jätetty merkkejä.

Meillä oli onneksi kaikkea kivaakin samana iltana. Juttelimme tulevasta lomasta ja surffailimme parinvaihtosivustolla. Lopulta aloimme katsoa Fifty Shades of Greytä, joka oli niin käsittämättömän kökkö, että kina unohtui.

Seuraavana päivänä meikkivoide peitti hampaanjäljet ja nopeasti be haalistuivat unohduksiin.

 

 

Kateellinen miehelle

Mies on lähdössä työmatkalle Dubaihin ja on buukannut matkalle neljät eri treffit. Olen kateellinen. Minulla on karmeasti töitä ja kotivelvotteita hoidettavana ennen lomia. Oma lyhyt työmatkani suuntautuu suomalaiseen keskisuureen kaupunkiin, jonka deittipotentiaali on olematon.

Mietin myös, tohtisinko itse buukata neljät treffit eri miesten kanssa neljäksi perättäiseksi illaksi. Haluan ajatella, että tohtisin, mutta en ole varma. Pelkäisin ehkä, että mies pitää minua kevytkenkäisenä.

Tavoitteena kielletty seksi

Olen lähdössä työmatkalle Dubaihin. Dubai on erikoinen paikka, emiraatissa on länsimaisittain ajatelutuna tiukka lainsäädäntö, ja esimerkiksi julkisen hellyydenosoitukset sekä avioliiton ulkopuolinen seksi ovat laittomia. Eikä kyse ole kuolleista lakipykälistä, vaan näistä asioista voi tulla seuraamuksia, jos joku niistä ilmoittaa. Toisaalta 80% asukkaista on expatteja, ja jossain olen kuullut ilmapiiriä kuvattavan ikuiseksi spring breakiksi: alkoholia kuluu ja seksiä on.

Asensin taas tauon jälkeen Tinderin, ja aloin katsella miltä Dubai siellä näyttää. Se näyttää aivan odotetulta: käytännössä kaikki naiset ovat expatteja, suurin väestöryhmä on filippiiniläiset. Vaikka olin kranttu, löytyi matcheja paljon, tai oikeastaan tosi paljon. Ensimmäinen asia selvisi: Dubain Tinder-skene on hyvin aktiivinen. Muutamia kertoja seuraa Tinderillä etsineenä, olin kokenut, että naiset toivovat miehen olevan aloitteellinen keskustelun aloituksessa, ja tätä osa dubailaisistakin toivoi jo profiilitekstissään. Mutta yllätys oli naisten aktiivisuus: sain paljon viestejä, huomattavasti enemmän kuin niissä täysin länsimaisissa kaupungeissa, joissa olen Tinderiä käyttänyt. Keskustelut seuraavat samaa kaavaa: kerron, että tulen käymään, en tiedä tulenko toiste, ja olen avoimessa suhteessa, joten suhdetta en etsi. Nopeasti keskustelu kääntyy siihen, että mennään lasilliselle, kun olen ”hiekkalaatikossa”. Erään naisen kanssa kävin avoimesta suhteesta pitkän keskustelun, eikä hän halunnut tavata. Muut eivät ole asiasta välittäneet. Yhtenä syynä uskon olevan sen, että lähes kaikki Dubaissa olevat työskentelevät siellä väliaikaisesti, juuri kukaan ei suunnittele sinne elämäänsä kovin pitkäksi aikaa. Tällöin myös ihmissuhteille sallitaan väliaikaisuus. Olen myös miettinyt, että lisäävätkö lait kieltoineen seksin houkuttelevuutta. Koska kaikki julkinen hellittely ja suukottelu on kiellettyä, mennään sen takia suljettujen ovien taakse, ja silloin ehkä päädytään helposti seksiinkin.

Dubain Tinderissa on myös ikäviä piirteitä: useampi, erityisesti Afrikan ja Aasian maista tuleva, nainen kirjoittaa jo profiilissaan ettei ole maksullinen nainen, eikä halua sellaisia ehdotuksia. Tuo kertonee aika paljon asenteesta heitä kohtaan.

On jännittävää nähdä, miten matkalaisen tällä kertaa käy.

Maailma näyttää erilaiselta parinvaihtajan silmin

”Onkohan tuo lounaspöydän viiksekäs mies siellä sivustolla?”, ”Miltäköhän tuo luennoitsja näytäisi alasti?”

Joskus mainostettiin, että maailma näyttää erilaiselta vakioveikkaajan silmin. Voin vakuuttaa, että maailma näyttää todella erilaiselta, kun on utelias ryhmäseksiä ja parinvaihtoa kohtaan.

Kirjauduimme miehen kanssa parinvaihtosivuille. Se tehdäkseen ei tarvitse paljastaa itsestään juuri mitään, Kuvaan voi laittaa vaikka isovarpaansa, jos haluaa. Silloin voi kyllä olla hankala löytää seuraa muista kuin jalkafetisteistä.

Kerroimme olevamme uteliaita aiheesta, emme tiedä mitä haemme ja että olemme molemmat heteroita. Sitten aloimme kliksutella muita käyttäjiä. En tiedä, millaisia olin odottanut parinvaihtajien olevan, mutta sivuilla oli koko Suomen kansan kirjo. Useimmat vaikuttivat esittelyjensä puolesta kivoilta ja ihan tavallisilta. Tuli tunne, että sivustolla tapahtuu jonkinlainen evoluutio: ensin ihmetellään, sitten mennään bileisiin, seksiklubille tai sivuston tyyppien tapaamiseen ja aika nopeasti päädytään ryhmäseksin ja monimutkaisempien roolileikkien maailmaan.

Sivu ei ollut mitenkään ahdistava tai kieroutunut, vaikka osa kuvista oli tosi rohkeita (sukupuolielimiä ja ryhmäseksiä lähikuvissa). Lähinnä tunnen hämmästystä: tälläinen maanalainen verkostonsa on täällä meidän joukossa Helsingissä. Ja sillä verkostolla vaikuttaa olevan tosi kivaa! Useampikin käyttäjä lähetti meille tervetuloviestin. Kaikki sanoivat, että sivustolla on mukava meininki.