Onko jotain, mitä vieraissa ei saa tehdä?

Onko suuteleminen ok?, kysyi yksi satunnainen deitti minulta, kun olimme sopimassa tapaamista. Ilmeisesti hänkin oli katsonut liikaa Pretty Womania, jossa prostituoitu Vivian ei suutele asiakkaitaan suulle. En tiedä, mistä hän muuten keksi rajoitteen.

Minusta suhteen ulkopuolella voi mainiosti suudella suulle. Tekniset rajoitukset tuntuvat muutenkin keinotekoisilta. Saa nukkua yötä yhdessä, saa tavata toisenkin kerran, jos huvittaa, saa viestitellä, saa ryhtyä Facebook-kaveriksi…Minulla ei ole mitään tarvetta rajoittaa miestä. Jos mies johonkin hoitoonsa rakastuu, niin kyllä se tapahtuu, vaikka meillä olisi mitä sääntöjä.

Emme vaihda kovin yksityiskohtaisia raportteja suhteen ulkopuolisista tapaamisista. Se ei kiihota meitä (tai okei, joskus ihan vähän). Ainoa toiveeni on, että minulle kerrotaan, missä mennään henkisesti, mitä mies milta naisilta hakee, keitä mies tapaa ja ennen kaikkea, mitä hän ajattelee meidän suhteestamme.

Uskon, että hyvinkin tarkoitusperin ajateltu itsesensuuri on parisuhteellemme huomattavasti tuhoisampaa kuin totuus.

Eilen olin hetken yksin kotona. Niin taisi olla myös satunnainen deittini (se sama suutelusta kysyjä), koska hän lähetti kuvaviestin, jossa hyväili itseään. Päädyimme puhelinsekstaamaan.

En ole varma, onko videopuheluseksi erityisesti juttuni. Mutta on hauskaa, että sellaista voi kokeilla. Ajatus siitä kiehtoisi minua todennäköisesti huomattavasti enemmän, jos se olisi rajattu avoimen suhteen ulkopuolella. Kerroin miehellekin puhelusta.

Tämä kiinnostaa naisen muissa kumppaneissa

Kerromme naisen kanssa toisillemme muista kumppaneista, tämä poistaa mahdollista mustasukkaisuutta paljon. Ei tarvitse arvailla, onko toisella joku, kun sen tietää. Fakta on luuloa helpompi asia käsitellä.

En ole mustasukkaisuudelle täysin immuuni. Sellaisiakin tunteita minulla on ollut. Mielestäni mustasukkaisuus on huono termi. Mustasukkaisuus on useampia negatiivisia tunteita, ja sen käsittelyä auttaa, kun tunnistaa erilliset tunteet. Tästä kirjoitin jo aiemminkin.

Olemme myös naisen kanssa kertoneet toisillemme kenen kanssa olemme menossa sänkyyn tai olleet sängyssä. Nainen on lähettänyt minulle joskus jopa linkin miehen Facebook-profiiliin. Näin hän on tuntenut olonsa turvallisemmaksi, kun joku tietää missä hän on ja kenen kanssa. On tätä tietysti miehet toisaalta ihmetelleetkin.

Kun olen saanut miesten tietoja naiselta, olen ollut sen verran utelias, että olen käynyt katsomassa miltä he näyttävät. En ole pystynyt vastustamaan kiusausta kommentoida jotain näppärää, ehkä enimmäkseen näsäviisasta, miesten ulkonäöstä naiselle. Näin, vaikka olenkin sitä mieltä, ettei toisen valintoihin kannattaisi puuttua, eikä ainakaan kritisoida. Sen jälkeen en kuitenkaan ole linkkejä kliksutellut.

Olen ollut utelias kuulemaan naiselta, oliko kivaa, mutta yksityiskohdat eivät kuulu minulle. En tiedä, miten suhtautuisin, jos nainen kertoisi minulle yksityiskohtia todella hekumallisesta kohtaamisesta. Siksi ajattelen, että on parempi toimia näin.

Vaikka olen nähnyt miesten kuvia, ja voisin heitä stalkata, en ole niin tehnyt, eikä se minua kiinnosta. Yritin usuttaa naista katsomaan, miltä taannoin ulkomailla tapaamani nainen näyttää, mutta hän ei viitsinyt nähdä vaivaa, vaan totesi minulle: ”toinen nainen ei kiinnosta minua, sinä kiinnostat.” Olen täysin samaa mieltä naisen muista miehistä.

Voiko avioseksi olla holtitonta panemista?

“Äidin tissit!”, lapsi hihkaisi riemastuneena. Hän istui miehen sylissä ja pläräsi läpi puhelimellani otettuja valokuvia. Joukkoon oli jäänyt yksi alastonkuva, jonka olin jollekin tapaamalleni miehelle treffien jälkeen lähettänyt. Luulin tuhonneeni kaikki aikuiskuvat puhelimestani. En halunnut tilannetta, jossa työpalaverissa puhelimella leikkivä lapsi kysyy yhtäkkiä, “miksi täällä on pippelin kuva?” Tämä yksi kuva rinnoistani oli puhelimeen unohtunut.

Miestä kuvani nauratti. “Olisit sinä minullekin voinut sen lähettää”, hän kommentoi. Totta, en ole koskaan lähettänyt hänelle alastonkuvia. Ei hän kyllä ole niitä itsekään lähettänyt, tai pyytänyt, kuten osa yhdenillanmiehistäni. Ja miksi mies pyytäisikään, siellähän minä nakuna hillun joka ilta ja aamu kylpyhuoneessa. Hänen tuskin ehtii tulla ikävä rintojani. Tuttu asia harvoin kiihottaa.

Olen viime aikoina miettinyt muutenkin tuttuuden kiihottavuutta. Onko avioliiton mahdollista olla intohimoinen?

Huima Esther Perel (hänestä lisää tässä postauksessa)  muistuttaa, että ihmistä vetää kaksi ristiriitaista voimaa: turvallisuudentarve ja viehtymys uuteen. Tämän vuoksi intohimoinen avioliitto on hänestä aika hankala yhtälö.

David Scharch on sanonut, että ”harderst person to fuck is your spouse”. Hän tarkoittaa, että puolison kanssa holtiton paneminen on hankalaa. Avioliittoon liittyy henkisiä sitoumuksia, kunnioitusta (toivottavasti), historiaa ja tieto siitä, että seuraavanakin päivänä kohdataan aamiaismurojen yli. Minulle on siksi helpompi panna vieraitten miesten kanssa. Heidän tunteensa tai edes mielihyvänsä ei oikestaan kiinnosta minua. Olen sängyssä täysin itsekäs. En stressaa siitä, laukeanko itse. Vieraan ihmisen kanssa se on joka tapauksessa tuuripeliä. Tällainen tunteeton seksi on helpommin holtitonta panemista. Olisi mahtavaa, jos sellaista voisi olla kotona, koska mies on tosi ihana, sängyssäkin.

 

Miksi pitäisi olla yksiavioinen?

Mihinkään yksityiselämäni valintaan eivät kaverit ole ottaneet niin voimakkaasti kantaa, kuin siihen, että sallimme miehen kanssa toisillemme seikkailut. Osassa ihmisistä asia herättää jopa vastarintaa.

Ajatus siitä, ettei parisuhde olisi yksiavioinen on monelle mahdoton. Minusta on outoa, ettei yksiavioisuutta kyseenalaisteta enempää. Syrjähyppyjen määrästä päätellen aika montaa houkuttaa joskus seksi muiden kanssa. Ärsyttävän Osmo Kontulan Finsex- tutkimuksen mukaan seksiä on entistä vähemmän. Eikä yksiavioisuus näytä erityisen hyvin suojaavan avioeroilta. En jaksa tähän nyt kaivaa erotilastoja, mutta havainnointi helsinkiläisen tarhan eteisessä osoittaa,  että noin joka kuudennen päiväkoti-ikäisen lapsen vanhemmat ovat laittaneet lusikat jakoon.

Tutkijoilla, mm. tämä mahtava Ethel Perel, on kiintoisa teoria yksiavioisuuden (moraalisesta) tärkeydestä. Se on nykyään ainoa asia, joka sääntelee vakavaa parisuhdetta. Enää ei tarvitse odottaa avioon saadakseen seksiä, ei ole pakko edes mennä naimisiin, ei tarvitse hankkia lapsia.. Kun ainoa normi on yksiavioisuus, siihen tartutaan sitäkin suuremmalla vimmalla.

Asennetutkimusten mukaan syrjähypyt tuomitaan 2000-luvulla entistä jyrkemmin. Toivon, että se lopetettaisiin. Kun syrjähyppyjä kerran tapahtuu, niin ne kannattaisi ottaa iisimmin. Se olisi petetyksitulleellekin helpompaa. Nykyinen puheenparsihan on, että uskottomuus aiheuttaa petetylle syvän, traumaattisen kriisin. Aiheesta kirjoitettu kirja revittelee tällä traumalla jo nimessään: Revitty sydän. Voiko uskottomuudesta toipua? Pelkkä kirjan nimeäminen antaa ymmärtää, että tuskinpa vain.

Mitä, jos hyväksytään, että helposti jopa puolissa kaikista ihmisisuhteissa jompi kumpi pyörähtää joskus vieraassa sängyssä. Sellaista sattuu. Siitä tuskin tunnelma aamupöydässä kohoaa, mutta onko random-pano pikkujoulujen jatkoilla oikeasti trauman väärti?

Hyvää pohdintaa uskottomuuden tabusta tässä 1843-jutussa.