Miten voi ehdottaa avointa suhdetta?

”Olisi kyllä ollut tosi kiinnostava kuulla, miten se keskustelu käytiin.” Kerroin kaverille avoimesta suhteestamme ja hän hämmästeli, miten  miten ihmeessä puolison kanssa avataan keskustelu siitä, että haluaisi harrastaa seksiä muiden kanssa.

Meidän kohdalla keskustelua helpottivat kaksi asiaa: Ensinnäkin suhteemme alku (vuosia sitten) oli ollut hyvin löyhää seurustelua ja olimme silloin tapailleet muita. Meillä oli siis parina jotain kokemusta avoimesta suhteesta. Toiseksi meillä meni todella huonosti. Kovin paljon menetettävää ei ollut, vaikka tällaisen keskustelun aloittikin.

Muistaakseni minä olin aloitteellinen. Taisimme seistä leikkipuistossa. Juttelimme aiheesta pari-kolme kertaa. Välissä mies googlasi, mitä kokemuksia muilla ihmisillä oli järjestelystä. Sitten laadimme säännöt. Asia, joka olisi kannattanut tehdä toisin on, että olisi pitänyt selvemmin  sopia, että tästä eteenpäin saa tapailla muita. Nyt asia jäi ilmaan roikkumaan. Niin ei kannata tehdä. ( < Tuossa linkissä on myös sopimamme säännöt avoimeen suhteeseen.)

Sääntöihin on tullut vielä yksi täydennys kokemuksen myötä. Olemme erikseen jutelleet, että täytyy olla fiilis, että toisen seikkailuista saa kysellä kaiken, mikä kiinnostaa. Mihinkään ei ole pakko vastata, mutta ainakin minulle on tärkeää, että saan kysyä. Haluan myös, että mies mieluummin kysyy kuin pohtii asioita päässään (ja pahimmillaan ahdistuu).  Kysyin parisuhdeterapeutilta, että onko riski siihen, että kertoo liikaa seikkailuistaan ja siten vaurioittaa meidän välistä suhdetta. Hän ei nähnyt, että avoimessa kommunikaatiossa olisi syytä huoleen.

Minusta on ollut hauska kuulla esimerkiksi, mitä mies on viestitellyt viimeisimmän deittinsä kanssa jälkikäteen. Keskenään meillä menee nyt niin hyvin, etten pelkää, että mies ihastus-sekoaisi tai näkisi minut ihastustaan ankeampana niin, että se haittaisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s