Ärsyttävä parisuhdeterapeutti

Parisuhdeterapeutti oli lähinnä ärsyttävä. Olin ollut tyytyväinen, ja aika ylpeäkin siitä, miten aikuisen fiksuja olimme, kun olimme hakeutuneet hänen luokseen. Mutta sitä enemmän ärsytti, kun käynneistä ei ollut mitään hyötyä.

Ensimmäisellä kerralla olimme todenneet, ettemme riidelleet kotitöistä tai omasta ajasta. Terapeutti ei saanut meitä myöskään keksimään, mikä suhdettamme kalvoi. Istuimme vaaleansinisissä nojatuoleissa ja juttelimme puolitoista tuntia yhdentekeviä. Minusta olimme kyenneet kotona ihan yhtä syvällisiin keskusteluihin.

Myöhemmillä kerroilla terapeutti tuntui lähinnä kaivelevan minusta jotain syvää traumaa, joka selittäisi kaikki ongelmamme.

Yhden kerran vastaanotolla kyyneleet jo nousivat silmiini. Tuntui niin turhauttavalta yrittää todistaa, ilman että vaikutti todistelevalta, etten tunnistanut mitään traumaa. Kyyneleet nähdessään terapeutti pehmensi äänensä hunajan pehmeäksi ja sanoi, mielestäni voitonriemuisena, että ’niin, nyt sinä taidat tunnistaa jotain’.

Neljän käyntikerran jälkeen lopetimme. Ainoa hyöty tuntui olevan, että olimme miehen kanssa saaneet yhden yhdistävän asian lisää: kumpikaan meistä ei pitänyt terapeutista.

Hyvästelimme ammattilaisen ja olimme omillamme. Jäljelle jäi vaihtoehto ajaa parisuhde itse päin seinää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s