Mies, etsitkö seksiseuraa Tinderistä, yrittäisit edes

En tiedä, missä olosuhteissa olisin niin miehentarpeessa, että innostuisi Tinder- profiilista, jossa lukee, että ”Seksi kaveria vailla” ja profiilikuvassa poseeraa Hartwallin lonkerotölkki. Tai että ottaisin yhteyttä henkilöön, joka etsii ”Hauskanpitoa” niin, että kuvassä näkyy pelkkä golfmailan lapa eikä profiili kerro mitään muuta.

Valtaosa miehistä tuntuu hakevan Tinderistä tyttöystävää eikä seksiä. Osa kirjoittaa ihan suoraan, etteivät yhdenillanjutut kiinnosta.  On oikeastaan hämmentävää, miten seksitöntä Tinderissä on. Miehet haaveilevat hiihtokaverista, saavansa seuraa Ikeaan ja eväsretkille. Seksistä ei omalla naamalla puhuta. Mutta sitten on niitä miehiä, joista minä kiinnostun, eli niitä jotka etsivät vain huvitusta.

Välillä ihmettelen, ovatko seksinetsijät pösilöitä vai laiskoja. Niin heppoisia ovat ilmoitukset. En voi uskoa, että lonkerotölkkikuvalla ja kökköilmoituksella saa ikinä petiseuraa. Varsinkin kun data tukee sitä, että miesten on naisia vaikeampi löytää netistä seuraa.

Useimmat tyypit, joiden kanssa olen päätynyt treffeille, ovat kirjoittanut profiilitekstiin vain pituutensa ja/tai että he ovat varattuja. Sen sijaan jos mies kuvailee profiiliteksissään kovasti lapsiaan ja kiinnostuksenkohteitaan, niin aistin, että hän kaipaa vakavampaa suhdetta, kun mitä minulla on tarjota. Sellaisiin tarjokkaisiin en kajoa.

Tässä pari vinkkiä, jotka herättäisivät minun kiinnostukseni. Eli, mies, jos kaipaat seksiseuraa, niin tee pliis näin:

  • Laita profiilikuva, jossa näyt sinä itse. Jos et voi näyttää kasvojasi, näytä paljas yläkroppa, kädet, suu tai vaikka pohkeet, sukat ja kengät. Jotain sellaista, josta näkee minkätyyppinen ihminen olet.  Älä laita kuvaa jossa on: kokolattiamaton nukkaa, laituri, imuri, kylpyhuoneen kaakelia, ahven, digitaalikello, kataja tai bussipysäkki. Näillä kaikilla, ja monilla muilla sattumanvaraisilla kuvilla etsiään seuraa.
  • Jos elämäntilanne tai kaino luonne estää kasvojen näkymisen niin rajaa kuva kaulasta.
  • Laita pari muutakin kuvaa, jotka valaisevat hiukan, millaista seksisuhdetta etsit. Netistä voi esimerkiksi ladata kuvan shampanjalaseista, kaulapannasta, leffakohtauksesta, jota pitää kiihottavana tai vaikka saunanlauteista, jos se paikkana sinua innostaa. Se, että ”kaipaa seksiä”, ei kerro vielä juuri mitään. Vaikka olisit avoimin mielin liikkeellä tai kovin varovainen, ettet vaan jää kiinni, niin profiilisi potentiaalisena kohderyhmänä haluan kyllä tietää vähän enemmän, ennen kuin tohdin anonyymistä seksinhakijasta tykätä.
  • Kerro jotain itsestäsi. On turhan kuumottavaa ilmaista täysin tuntemattomalle lonkerotölkille netissä, että seksi kiinnostaa. Mitä enemmän luottamusta profiilisi  herättää, sitä paremmat mahdollisuudet osumiin. (Ja juu, tiedän, että netissä voi kirjoitella mitä vain sulosointuja ja väittää olevansa aivan muuta kun mitä oikeasti on. Minäkään en lähtisi Oittaan metsään tapaamaan henkilö vain siksi, että hän profiilissaan esittäytyy salskeaksi lastenlääkäriksi. Ennen tapaamista pitää varmistaa hiukan enemmän taustasta ja tietenkin tavata ensimmäistä kertaa julkisella paikalla.
  • Kerro pituutesi, jotain ulkonäöstäsi (muistutatko Tom Cruisea vai Seppo Rätyä) ja mitä etsit. Jos etsit hauskanpitoa, kerro, mikä sinusta on hauskaa. Onko se roikkua lihakoukuista katossa vai silittää tukkaa samalla kun televisiossa pyörii Sohvaperunat.

 

 

Paljonko puolisolle kerrotaan omista menoista?

Kerrotko sinä meistä miehellesi?, kysyy melkein jokainen treffikumppani. Vastaan aina, että kerron, vaikka oikeastaan vaihdamme miehen kanssa aika niukasti tietoa treffikumppaneistamme.

Minä kertoisin, mutta harvoin mies kysyy mitään. Yleisin arvio treffeistä meillä molemmilla on ”oli ihan kivaa”. Ehkä joka viides tapaaminen on tosi kivaa.

Laitan miehelle ennen treffejä yleensä tiedoksi seuralaiseni koko nimen. Tämä on lähinnä turvallisuustoimi, jos minulle kävisi jotain. Mies on sanonut, ettei edes googlaa treffikumppaneitani. Heidän Facebook-profiilinsa ei kuulemma kiinnosta.

Toissaviikolla tapasin reippaasti Tinderissä viestivän herra Darcyn näköisen 38-vuotiaan saksalaisen perijän. (Perijyys selvisi vasta treffeillä, sitä hän ei ollut sentään laittanut Tinder-profiiliinsa). Niistä treffeistä kerroin kotona, että deittikumppani puhui neljä tuntia itsestään.

Perijä kertoi intialaisista häistä joissa oli ollut vieraana, polttareista Amsterdamissa, joissa pelattiin lasersotaa, ettei haluaisi harrastaa seksiä prostituoidun kanssa, koska pelkäisi, että joku syyläinen vanha mies olisi voinut juuri harrastaa saman naisen kanssa seksiä (tämä mielipide oli musta tunkkainen, mutta emme alkaneet keskustella seksityöstä, koska en saanut suunvuoroa), äidistään, joka oli juuri ottanut botoxia ja toivoi nyt seitsemänkymppisenä pääsevänsä siskonsa varjosta, setänsä sairauksista, Marbellan suosikkidiskoistaan, että oli New Yorkissa kun 9/11 tapahtui…. Sen verran perijä sentään kysyi, että uteli, olenko ihan lämpimissä väleissä aviomiehen kanssa vaikka meillä on avoin suhde. Vakuutin, että olen.

Perijässä kivaa oli, että hän vei minut tosi kivaan rantabaariin, jota en olisi taatusti muuten löytänyt. Pussailimme siellä sohvalla, mutta minusta tuntui, että perijä pussaili velvollisuudentunnosta, kun kerran treffeillä oltiin. Suurimmat kiksit hän sai puhumisesta.

Aina on hyvä syyttää myös patriarkaattia. Miehillä on kulttuuriset paineet menestyä ja valloittaa, ja varmaan siksi he joskus ryhtyvät treffeillä pätemään. Kerran aiemmin yksi komea ja mukava mies luetteli ensitapaamisemme aluksi kahvilan terassilla koko työhistoriansa aivan kuin työhaastattelussa.

Osaa treffikumppaneista tuntuu kuumottavan ajatus, että juttelen heistä miehen kanssa. Ehkä he pelkäävät minun vertailevan seksisuorituksia tai pohtivat hekumoimmeko miehen kanssa keskenämme sängyssä puhumalla muista. Yksi mies (häntä en ole tavannut, olemme vain viestitelleet) on sanonut suoraan, että häntä kiihottaa ajatus siitä, että olen naimisissa ja että menen meidän tapaamisemme jälkeen takaisin aviomieheni luo.  Tämän mies olisi kuulemma itse halunnut, että joku toinen olisi pannut hänen tyttöystäväänsä.

Meillä on avoimessa suhteessa hyvin vähän sääntöjä. Yksi sellainen on, että aina pitää voida kysyä toiselta treffeistä kaikki mikä kiinnostaa. Jostain syystä minua ei ole erityisemmin kiinnostanut. En tunne miehen treffikumppaneita (vaikka Helsinki on kyllä niin pieni, että osa heistä on kyllä puolituttuja tai ainakin nimi kuulostaa tutulta) eikä mies ole tavannut heistä kuin muutamia useampia kertoja. Yksi miehen deiteistä, menestynyt graafikko, kuulosti minusta tosi kiinnostalta. Jos mies olisi jatkanut hänen treffailuaan, olisin varmaan kysellyt siitä.

 

Mies on aiemmin kirjoittanut tästä samasta aiheesta täällä otsikolla Mikä kiinnostaa naisen muissa kumppaneissa?

Seuraako avoimesta suhteesta draamaa?

Innostuimme miehen kanssa, kun Netflixistä löytyi Wanderlust. Hauska nähdä ihmissuhdedraamaa, jossa eletään, kuten meillä. Varsinkin, kun pääosaa esittää ihana Toni Colette.

Wanderlustissa oli kiva katsoa keski-ikäisten ihmissuhteita kuvattuna freesisti, mutta mitään erityistä samaistumisen kokemusta sarjasta ei tullut. (Lukuunottamatta kylpyhuoneseksikohtausta sen jälkeen, kun Joy ja Alan olivat olleet ensimmäistä kertaa tahoillaan treffeillä. Sen fiiliksen tunnistin.)

Sama pätee avointa suhdetta käsitteleviin kirjohinkin.  Esimerkiksi Tristan Taorminon opaskirjassa Opening Up esitellään monenlaista tarkkaan sovittua suhdemuotoa, sopimusta ja klausuulia.  Robin Rinaldin The Wild Oats project:issa (jota suosittelen, hauska kirja!) seuraa draamaa, kyyneleitä ja ihmissuhteet menevät solmuun.

Meillä avoin suhde on ollut draamaton. Välillä mekin rähjätään, mutta riitojen aihe, tai edes syy, on äärimmäisen harvoin mikään avoimeen suhteeseen liittyvä. Sen sijaan kinaamme  perinteisistä jutuista: huonosti nukutuista öistä, toisen kiinnostuksen puutteesta itselle tärkeisiin juttuihin ja lasten kasvatuksesta.

Kertaakaan emme ole käyttäneet veto-oikeutta treffikumppaniin tai riidelleet siitä, että toinen harrastaa seksiä parisänkymme ulkopuolella.

 

Netflixin katsominen on meidän syksyssä suunnillen jännittävintä.  Treffirintamalla on ollut aika hiljaista.

Minä lemppasin kaupṕamatkustajan, kun hän ei suostunut näkemään lasilisella baarissa, vaan suostui tapaamaan ainoastaan diskreetisti suoraan hotellihuoneessa, niin ettei varmasti kärähdä. Motivaatio koko tyypin tapaamiseen oli matalalla, koska viimeksi nähdessämme, yli 1,5 v sitten, hän yritti luistaa kondomin käytöstä.

Syksyllä tapasin työmatkalla netistä löytyneen lentokapteenin. Tyyppi taisi ihan oikeasti olla lentokapteeni, vaikka niin paljon kun niitä Tinderissä vilisee, niin epäilys aina herää.Tämän miehen kunniaksi on sanottava, että hän ei profiilissaan maininnut ammattiaan (tai laittanut kuvaa ohjaamosta/univormusta). Ammatti kävi ilmi, kun urkin, miksi hän oli lähdössä seuraavana päivänä Pekingiin.

 

Olen suunnilleen joka toinen kuukausi käynyt treffeillä. On hauskaa lirkutella pari tuntia baarissa ja kuulla uuden komean miehen parhaat vitsit. Seksi on kerran tänä syksynä yllättänyt iloisesti, yleensä se on aika kivaa. Treffit on hyvää rentoutusta. Sellainen parin tunnin mindfullnes-harjoitus: laskeudu tilanteeseen, puhelin pois päältä, keskity siihen missä olet, älä mieti töitä tai pyykkejä. Mitään suurempia sävähdyksiä ei ole tullut. Ei myöskään mitään hankalia tunteita tai mustasukkaisuutta.

Olen itse iloinen, kun mies käy treffeillä. Hän tekee sitä suunnilleen yhtä usein, eli kerran parissa kuukaudessa. Hänen treffi-iltoinaan minulla on olo, että omaan vapauspankkiin tulee ikään kuin saatavaa.

Ehkä siksi, että meidän elo on niin draamatonta, on vaikea eläytyä sarjojen tai kirjojen kuvauksiin. (Toisaalta, pystyn kyllä katsomaan musikaaliakin, vaikka olen surkeista surkein laulamaan. Niin että tietenkään ei tarvitse kaiken kulttuurin olla yksi yhteen oman elämän kanssa.) Avoin suhde voi olla myös super helppo. Meillä se tarkoittaa avioliittoa ilman sitä, että toinen vehtaa työkaverin kanssa, ei ole salaisuuksia, ei hämärää viestittelyä, eikä syytä mustasukkaisuuteen. Vähän kun asuisi oikein hyvän ystävän kanssa. Ei ystävyyssuhdettakaan uhkaa se, mitä sen ulkopuolella tehdään.

Ja jos nyt mies rakastuisi toiseen, niin en oikein ymmärrä mitä asialle voisi tehdä. Lukita toinen kellariin? Epäilen, että jatkaisimme nykymalliin, ainakin niin kauan kuin toinen suhde sitä sulattaisi.

Meille tuli lukijakysymys. Siinä suhteensa avannut nainen harmitteli, että hänen miehensä oli alkanut viettää niin paljon vapaa-aikaa toisen naisen kanssa.

En osannut neuvoa mitään. Minusta jokainen saa viettää aikaa kenen kanssa haluaa. Ehkä pikkulapsivaihe on poikkeus. Minä ainakin olisin ollut aika hiilenä, jos mies olisi käynyt taidemuseoissa toisen kanssa, silloin kun minä leikitin taaperoa kotona.

Olisi kiva kuulla, onko teillä avoin suhde aiheuttanut draamaa.

Onko avoin suhde seksin perässä juoksemista?

Saamme tavata muita, mutta käytännössä elämme 95 prosenttisesti ihan perinteisesti. Käymme kahdestaan treffeillä, jos saamme lapsenvahdin, käymme perheenä Lintsillä ja uimassa, grillaamme kavereiden kanssa ja suunnittelemme lomamatkoja.

Avoimen suhteemme yksi tekijä on kuitenkin mahdollisuus aktiivisesti hakea muuta seuraa. Nettikommenttien perusteella vaikuttaa, että toinen avoin järjestely on sellainen, missä on lupa lähteä, vaikka juhlista kiinnostavan tyypin luo yöksi, mutta aktiivista hakua ei saa harrastaa. Monilla tuntuu olevan myös sääntönä, ettei pokaa saa tavata toiste. Meillä on vain vähäinen tarve säännöille. Kirjoitin säännöistämme täällä.

Olemme avoimen suhteen aikana käyneet keskimäärin harvemmin kuin kerran kuukaudessa treffeillä muiden kanssa. Minun tahtini on ollut noin joka toinen kuukausi, miehen ehkä vähän tiheämpi. Minun kohdalleni on osunut vain kaksi tyyppiä, joita olen halunnut nähdä useammin kuin kerran (varattu kauppamatkustaja ja ihastus). Mies on ollut yhtä vaihtelunhaluinen.

Muistan, että vuosi sitten näihin aikoihin olin melankolinen. Avoimen suhteen alkuhuuma oli laantunut, enkä tiennyt mitä haluaisin. Yhdenillanjutut eivät tyydyttäneet ja treffikumppaneita, jotka kolahtivat oli vaikea löytää. Kismitti, että olisin teoriassa saanut tehdä mitä vaan, mutten oikein edes tiennyt, mitä halusin tehdä.

Tilanne on pääosin sama, mutta fiilikseni eri. Nyt lasini on puolitäynnä: Nautin arjesta ja lomasta miehen kanssa, eikä hinku treffeille ole akuutti. Jos joku tyyppi yllättäen natsaisi, voin mennä hänen kanssaan sänkyyn. Se tuo elämääni sellaista vapautta, joka tuntuu tärkeältä. Ajatus siitä, että kaikki parisuhteen ulkopuoliset haluni olisivat kiellettyjä tai uhka yhteiselollemme tuntuu karmean tukahduttavalta. Minun on vaikea ymmärtää, että valtaosa pareista haluaa yksiavioisuuden kahleen suhteeseensa.

Minulla ei ole edes pakottavaa tarvetta juuri nyt keksiä mitä sängyssä haluan. Luotan siihen, että vaisto vie minua oikeaan suuntaan. Tähänkin asti on kohdalle säännöllisesti osunut erinomaisia seksikokemksia, eiköhän niitä osu jatkossakin.

Seksi ei ole aina hyvää, niin kuin ei pizzakaan

Takavuosina oli sellainen ärsyttävä hokema, että seksi on kuin pizzaa. Huonokin versio siitä on hyvää. En tiedä, kenelle hokeman tekijänoikeudet kuuluvat. Internetin mukaan sekä näyttelijä Mel Brooks että Sharon Stone olisivat lohkaisseet, että ”Sex is like pizza. Even if it’s done bad, it’s still good.”

Myös leffassa Threesome (1994) on repliikki ”Sex is kinda like pizza. When it’s bad, it’s still pretty good.”

Olen vahvasti eri mieltä. Pizza voi helposti olla kehnoa ja seksi vasta voikin. Kummastakaan minä en kiinnostu, ellei se ole erinomaista.

Tajuan, ettei kai kukaan suoranaisesti hae huonoa seksiä, mutta esimerkiksi Hesarin juhannuksena julkaistussa orgasmikyselyssä selvisi, että osa ihmisistä innostuu seksistä  helposti, laadusta viis. Esim. 74-vuotias nainen kirjoitti olleensa kymmenen vuotta saman miesystävän kanssa.

Näin Hesari kirjoittaa: Kun kysytään, mikä naista kiihottaa, hän nostaa esiin yhdessä puuhailun. ”Esim. ruoan valmistaminen yhdessä, ruokailu, ehkä lasi viiniä, lenkki jne. Haluan kokea tunteen, että olisi kiva mennä sänkyyn, ja voin sitä jopa ehdottaa hänelle. Jos on ollut pidemmän aikaa ilman läheisyyttä, halu läheisyyteen on voimakkaampi ja orgasmin saa helposti.”

Hän osuu vastauksessaan aivan ongelman ytimeen, keskittymiseen:

”Minusta on tärkeää heittäytyä täysin sydämin rakasteluun ja unohtaa kaikki muut asiat mielestään. On hyvä järjestää olosuhteet sellaisiksi, että ympäristö ei häiritse, puhelimet hiljaisiksi yms.”

Kadehdin daamin mutkatonta kykyä heittäytyä lihan iloihin. Minullekin seksi on sillä tavoin helppoa, etten ole estoinen tai ujo ja saan useimmiten orgasmin, jos mies hyväilee tai nuolee minua. Mutta minun on vaikea motivoitua seksiin, ellei ole syytä olettaa, että se on tosi kivaa. Pelkkä yhdessä kokkailu tai puhelimen hiljentäminen ei vielä auta yhtään. Laukeaminenkaan ei motivoi. Sen hoidan mieluummin itsetyydytyksellä kuin ihan kivalla seksillä.

Suhtaudun samalla tavalla ruokaan. Olen mieluummin ilman, tai korvaan lounaan pelkällä jugurtilla jä pähkinöillä kun syön jotain yhdentekevää. Tällainen nirsoilu tarkoittaa, ettei minulla ole niin paljon seksiä kun haluaisin.

Hyvää pizzaa löytyy Helsingistä huomattavasti helpommin kuin kiinnostavia satunnaiskumppaneita.

Seksin kohtaanto-ongelma

Esther Perelin kirja Mating in Captivity on täynnä esimerkkejä siitä, miten vaikea yhdistelmä on pysyvä parisuhde ja kiihkeä seksi. Hänen vastaanotolla tapaamansa ihmiset sanovat, että rakastavat puolisoaan liikaa kyetäkseen estottomaan seksiin, arvelevat, etteivät heidän puolisonsa ole kiinnostuneita seksileikeistä, tai ehkä seksistä enää lainkaan, pusuttelevat ja silittelevät toisiaan kuin lapsia.

Tästä kohtaanto-ongelmasta kannattaisi puhua enemmän. Ongelman juurisyy ei nimittäin ratkea iltapäivälehtien ”hanki sukkanauhat”-vinkeillä. Meidän seksittömien vuosiemme aikana mies oli päätellyt, etten ollut enää kiinnostunut seksistä. Minä tiesin, että olin, mutta en halunnut sellaista seksiä kuin mihin kotona ylsimme. Parisuhde oli seksin edessä.

Minä arvelin, että mies halusi seksiä, mutta koska seksivelvoite ahdisti, en oikeastaan ikinä miettinyt, millaista seksiä ja kenen kanssa mies halusi. Ehkä luulin, että hän syttyi siitä, että silitteli kättäni. Myöhemmin olen tajunnut, että se oli varovainen yritys tsekata, olisinko lainkaan kiinnostunut fyysisestä kontaktista.

Kun kaksi ihmistä tapaa, heillä molemmilla on oma seksuaalisuutensa ja mieltymykset. Siltä osin, kun mieltymykset ovat yhteneväiset, niitä pääsee toteuttamaan parisuhteessa. Varsinkin seurustelusuhteideni alussa, minua on kiinnostanut tosi paljon toisen mieltymykset. Kun seurustelu vakiintuu, nousee kynnys kertoa varsinkin erikoisemmista haluista. Myöskään toisen mieltymyksistä ei jaksa kysellä. Olen varmaan luullut tuntevani kumppanini niin läpikotaisin, ettei mitään keskusteltavaa enää ole.

Jossain vaiheessa suhde on tilanteessa, jossa ei enää jaksa jutella mitään. Ei ole motivaatiota antaa itsestään niin paljon, eivätkä toisen mielipiteet enää oikeastaan kiinnosta.

Elin vuosia harhassa, että jos parisuhde on muuten kyllin hyvä, niin myös seksuaaliset mieltymykset maagisesti solahtaisivat samoiksi. Se on ihan höpöhöpöä. Seksi ja käsitys hyvästä yhteisestä arjesta kulkevat ihan omilla janoillaan. Se, että kotitöiden reilu jako toisi vipinää vällyihin on outo klikkiotsikko-väite.

Parisuhteessa on liuta asioita, jotka joko natsaavat tai eivät: toiveet yhdessä vietetystä ajasta, lasten kasvatus, huumori, ruokamieltymykset, matkamieltymykset, seurallisuus, siisteysnormi, rahankäyttö…  Miehellä ja minulla melkein kaikki osuu yksiin. Kummankaan ei tarvitse tehdä kohtuuttomia kompromisseja ja nautimme samoista jutuista. Mutta ei hyvä suhde saa minua nauttimaan hulluna kauhuleffoista tai ostereistakaan, vaikka mies niistä tykkäisi. Hyvässäkin suhteessa ihmisellä voi olla omia preferenssejä, ja se pätee myös seksiin.

Mitä voi tehdä mieltymyksille siltä osin, kun ne eivät kohtaa? Siihen nähden, kuinka paljon seksistä mediassa puhutaan, on aihe alikäsitelty. Olen joskus maininnut terapeutille haluttomuuteni ja hän kehotti minua tekemään kompromissin, niitähän parisuhteessa tulee eteen muutenkin.

Minusta seksissä on vaikea tehdä kompromisseja. Ruumiillinen koskemattomuus ja suostumuksellisuus ovat minulle pyhiä asioita. Seksi on leikkiä ja hauskuutta. Miksi ihmeessä sellaista pitäisi tehdä vastentahtoisesti? Kompromissi on muutenkin hankala: jos puoliso haluaa joka päivä anaaliyhdyntää ja minulle ajatus on vastenmielinen, niin pitääkö minun tulla puolitiehen vastaan ja suostua siihen joka toinen päivä? Tai jos minä haluaisin sänkyyn kahden työkaverin kanssa, muuta panenkin vaan toista, niin onhan sekin kompromissi…

Jos puoliso vihaa telttailua, niin kaikki ymmärtävät, että silloin sitä harjoitetaan vanhojen lippukuntakavereiden kanssa ja puoliso saa jäädä sähköverkon ääreen. Tai jos on vuosia käynyt oopperassa serkun kanssa, niin kukaan ei ajattele, että harrastus täytyy lopettaa ja ottaa jatkossa oopperaan mukaan sävelkuuro puoliso. Mutta seksin suhteen olemme päättäneet, että säännöt ovat toiset.

Olemme ainakin vuoden miehen kanssa vähintään passiivisesti pohtineet yhdessä ja tahoillamme, mitä seksiltä haluamme.

Olemme olleet onnekkaita siinä, että avoimessa suhteessa eletyn ajan olemme edenneet tasatahtia: Meillä on ollut yhtä paljon seikkailuita, olemme halunneet kotona seksiä kutakuinkin yhtä usein ja olemme molemmat motivoituneita juttelemaan suhteestamme. Jossain vaiheessa tajusin, että yksi syy, miksi oman seksuaalisuuden tutkailu tuntuu hankalalta on, että minua pelottaa. Mitä, jos asiaa pohdiskeltuamme päädymme täysin vastakkaisiin lopputulemiin? Mies haluaa tantraseksiä ja minä roikkua kattoon sidottuna tyrmässä? Onko laiha kompromissi parempi kuin lihava riita? Valju perinteinen seksielämä vs. täysin erilaiset tavat saada tyydytys?

Rationaalisesti olen sitä mieltä, että pelko on tyhmää. Toivon miehelle pelkkää hyvää. Jos hän keksii tapoja saada seksuaalisen mielihyvää, niin olen iloinen, vaikken minä noihin tapoihin liittyisikään. Meillä on valtavasti yhdistävää. Toissailtana juttelimme kolme tuntia sängyssä suhteestamme, kauhuelokuvien maailmankuvasta, seksistä ja lastenkasvatuksesta. En tiedä ketään muuta, jonka arvostelukykyyn luottaisin yhtä paljon ja jonka kanssa haluan aina jutella kaikesta. Se on minusta erinomaisen hyvä pohja parisuhteelle.

Mitä, jos joku tuttu näkee minut treffeillä?

Mies on kertonut miettineensä, näkeekö joku tuttu, kun hän pussaili treffikumppaniaan myöhään illalla Rosterin baarin ikkunapöydässä.

Minä en olisi varmaan pystynyt edes menemään treffeille Rosteriin ilta-aikaan. Olen parilla harvoilla Helsingissä tapahtuneilla treffeillä stressaannut tosi paljon, että törmään tuttuihin.  Lounastreffit ovat ok ja ehkä vielä arki-iltakin, mutta varsinkin viikonloppuilta baarissa kahdestaan jonkun deitin kanssa tuntuisi mahdottomalta. Haluan, että treffeillä on henkilökemiaa. Ja sähköisen treffikemian kyllä huomaavat muutkin.

Hyvä kysymys on, kiinnostaisiko ketään, jos  kikattelenkin baarissa vieraan miehen kanssa. Ylipäätään uskon, että tekemisemme kiinnostavat muita ihmisiä huomattavasti vähemmän kuin luulemme. He ovat kiireisiä miettimällä, mitä toiset ajattelevat heistä.

Mutta pettäminen tuntuu kyllä vähän poikkeukselta. Se kiinnostaa ihmisiä, tai ainakin he ostavat irtonumerolehtiä pettämisuutisten perusteella. Lööpit ja seiskat toitottavat jatkuvasti uutisia siitä, kuka julkkis on nähty missäkin vieraassa seurassa. Tunnettujen ihmisten erotessa raportoidaan liittyikö eroon muita osapuolia. Sellaisesta minäkin juoruilen, kun tutut eroavat.

Mistä yksiavioisuuden ihanne kumpuaa?

On teoria, että sukupuolitaudit olisivat osasyy sille, miksi yksiavioisuus levisi. Kun yhteisöt kasvoivat riittävän suuriksi, lisääntyvät sukupuolitaudit ja tuli painetta pitäytyä vain yhdessä kumppanissa.

Taudit vähentävät hedelmällisyyttä, mikä antaa insentiivin yksiavioisuuteen.

Toisekseen tilanne suosii yksiavioisia yhteisön jäseniä, jotka ovat valmiita valvomaan, että myös muut oman ja muiden yhteisöjen jäsenet noudattavat yksiavioista sukupuolimoraalia. Tämä on minusta kiinnostavaa! Tällainen valvonta edistää tutkijoiden mukaan yksiavioisten menestystä siten, että se pienentää riskiä altistua sukupuolitaudeille. Näin yksiavioisuus voittaa alaa yhteisössä.

Luolista on tultu 5G-verkon piiriin, mutta yhä me sosiaalisesti valvomme toistemme yksiavioisuutta.

Tämän tekstin luonnos on kirjoitettu alunperin marraskuussa 2017. Sain pontta julkaista sen nyt, kiitos kristillisten kansanedustaja Päivi Räsäsen.

Eiliseen Pride-tapahtumaan liittyen Räsänen lasautti blogissaan, että ihmisen biologiakin osoittaisi, että avioliitto on juuri miehen ja naisen välinen. Sehän on ihan puppua. Oikeasti avioliitto on juridinen sopimus, joka lähinnä hallinnoi omaisuutta.

Kun seuraa taantumuksellisten Pride-vastustusta, niin tuntuu, että vielä on matkaa siihen, että voitaisiin kyseenalaistaa parisuhde ja kirkon oikeus vihkiä avioliittoon.

Avioliitto on muuten ihan todella mystinen kaksoisagentti. Se on juridinen sopimus, mutta silti siihen liittyy rakkaus, joka on vaikea todennetaa oikeudessa. Kun minä ja mies avioiduimme, ei kukaan, ei edes vihkipappi, kysellyt rakkauden perään. Mutta jos toinen meistä olisi tullut EU:n ulkopuolelta, olisi pitänyt vakuutella että elämme tosiasiallista perhe-elämää. Sitä varten pitää tietää mm. toisen sukulaiset (en osaisi kertoa muiden, kuin miehen lähiperheenjäsenten nimet), harrastuksista ja siitä, millaista musiikkia puoliso kuuntelee. Missä on tavattu ja mihin on toisessa ihastunut? Kuka keittää aamuisin kahvit? Hesari kirjoitti aiheesta hyvin turvapaikahakijoiden yhteydessä.

Minusta avioliitto pitäisi korvata juridisella sopimuksella ja mahdollistaa niin monen henkilön kesken kuin tarpeellista, kunhan kaikki osapuolet ovat aikuisia.